• Aamiainen,  Iltapala,  Kasvisruoka,  Ruokaviemiset

    Mysli

    Minulla on ruokalehdissä tullut aina välillä vastaan mysli- ja granola ohjeita, mutta ne ovat aina jääneet toteuttamatta. Olin (pitkästä aikaa!) lounaalla asiakkaani kanssa, joka myös pitää ruuanlaitoista ja kerroin hänelle mysliaikeistani. Hän kertoi myös tekevänsä mysliä itse ja ennenkuin kotiin ehdin, minulle tuli häneltä tektiviestinä tämä myslin ohje. Päätin kokeilla ohjetta heti, koska kuiva-ainelaatikossani oli aivan liian monta ja erilaista puolikasta pähkinäpussia. Aloitin murskaamalla pähkinät ja lisäsin kaapista löytämiäni leseitä ja hiutaleita. Keitin liemen ja paistoin koko komeuden uunissa pikaisesti. Lisäsin rusinat vasta uunin jälkeen, jotta niiden koostumus säilyisi sellaisena kuin niistä parhaiten pidän. Tulen varmuudella tekemään tätä uudelleen, koska jäljellä on viikon jälkeen vain yksi puolikas purkki! Annoin myös…

  • Aamiainen,  Iltapala,  Jälkiruoka,  Kasvisruoka,  Välipala

    Vispipuuro omenoista

    Ostin viime syksynä omenapuuosakkeen ja ensimmänen satoni oli runsas. Olen tehnyt omenoista niin omenahyvettä, omenapiirakkaa kuin kuivattanutkin niitä karkin korvikkeeksi. Hilloa piti tehdä, mutta en ole ehtinyt. Suurin osa omenoista on syöty sellaisenaan ja ne ovat säilyneet hyvin parvekkeella. Omenapuuosakkeeseen sain vinkin naapurin rouvalta, jolla on ollut osakkuus jo useamman vuoden. Råbäckgård sijaitsee Espoossa ja he hoitavat omenapuun puolestani ja saan ilmoituksen, kun sato on valmis kerättäväksi. Myös he voivat kerätä sadon puolestani, mutta itsepoiminta oli mielestäni parasta, varsinkin kun sain esikoisemme avukseni. Omenavispipuuro on yksi lapsuuden herkkuni, paljon parempi kuin vispipuuro puolukasta tai punaisista viinimarjoista tehtynä, ainakin lapsen suuhun, joka ei happamasta niin välitä. Etsin ohjetta omenavispipuuroon ja löysin…

  • Aamiainen,  Iltapala,  Välipala

    Tuorepuuro

    Arkiaamut ovat yleensä nopeita, vaikka tänä vuonna Koronasta johtuen etätyö on lisääntynyt ja kotoa ei ole enää tiukan aikataulun kanssa siirtymistä työpaikalle. Itselläni työpuhelin alkaa soida jo aamusta ja sähköpostit kilahdella, joten vaikkei siirtymistä ole, niin aikaa aamupalalle on yhä vajaat puolituntia arkiaamuisin. Teen yleensä smoothien, harvoin syön itse leipää aamuisin, vaikka lapset ja mies kyllä syövät leipää aamuisin. Välillä tekee mieli saada vaihtelua aamupalaan ja bowlit, puurot ja smoothiet ovat aina olleet minun makuuni aamuisin. Tuorepuuro sopii nopeisiin aamuihin hyvin, koska itse valmistus tapahtuu illalla. Minulla on tänä vuonna(kin) paljon mustikkaa pakkasessa, koska Äitini kerää niitä minulle. Näin tämän mustikkatuorepuuron ohjeen netissä uusia reseptejä etsiessäni ja päätin heti kokeilla…

  • Aamiainen,  Leipominen

    Aamiaispizzat

    Poimin tämän aamiaispizzan ohjeen talteen K-ruoka lehdestä jokunen aika sitten. Pitkä vappuviikonloppu oli oivallinen ajankohta kokeilla tätä ohjetta. Olimme lähdössä pitkälle kävelylenkille koko perheen voimin, niin kunnon aamupala toimisi hyvin energianlähteenä. En ole myöskään aiemmin kokeillut valkoista pizzaa, niin sekin tuli kokeitua tässä samalla. Ohjeessa pohja voidellaan crème fraîchella, mutta vaihdoin sen kermaviiliin, koska muuta ei jääkaapissa ollut. Kermaviili valkosipulilla toimi pohjalla erittäin hyvin. Kun sinulla on rauhallinen aamu ja tuhdin aamupalan tarve, kokeile ihmeessä tätä aamiaispizzaa, uskon että ilahdut, kuten mekin! Ohje 4 pizzaa: 2 1/2 dl vettä 1 ps kuivahiivaa 1/2 tl suolaa n. 5 dl vehnäjauhoja 2 rkl öljyä Kastike: 1 prk crème fraîce (150g) /kermaviiliä 1…

  • Aamiainen,  Kasvisruoka

    Turkkilaiset gilbir-aamiaismunat

    Koska tämä pääsiäinen vietetään sosiaalisessa eristyksessä, jäi enemmän mahdollisuuksia nauttia myös pitkistä aamuista ja hyvistä aamiaisista. Nämä turkkilaiset uppomunat ovat olleet jo pitkään listallani, varmaan jo siitä asti, kun bongasin ne kevään 2016 Glorian ruoka&viinistä. Miettiessäni pääsiäismenua kaivoin esiin useamman vuoden pääsiäisnumerot Glorian ruoka&viini lehdistä ja tämä tuli siellä taas vastaan, joten päätin ottaa ne viimein kokeiluun. Uppomunia teen perheelle melko usein, joten ne valmistuivat helposti. Lisäksi minulla oli ylimääräistä turkkilaista jogurttia sekä tuoreita yrttejä, koska niitä tulee useampaan pääsiäisruokaamme, joten tämä valmistui sopivasti niin sanotusti ylijäämä ruuista. Sulatin voin ja maustoin sen savupaprikalla ja valmistin yrttiöljyn pienellä tehoseikoittimellani. Tiesin, etteivät pojat tästä innostu, joten tein annoksen vain kahdelle aikuiselle.…

  • Aamiainen

    Menemen eli turkkilainen shaksuka

    Lauantaiaamuna poikien lätkät alkoivat vasta 11:45 ja 13:45, joten meillä oli mahdollisuus rauhalliseen aamupalaan. Kun näitä aamuja on, hyödynnän sen aina omalla urheilulla sekä pitkänkaavan aamupalalla. Eilen illalla Glorian ruoka&viini lehtiä selatessani vastaan tuli tämä turkkilainen Menemen. Olen aiemminkin julkaissut shaksukan ohjeen täällä, mutta tämä on siis tällä kertaa turkkilainen versio ja raaka-aineiltaan hyvin yksinkertainen ja mielestäni nopea valmistaa. Älä pelästy tomaattien kalttausta, se on loppujen lopuksi todella helppoa ja siihen menee reilusti alta 5 minuuttia. Ohjeessa oli yhtenä raaka-aineena vihreät turkkilaiset suippopaprikat ja niiden saatavuudesta varoiteltiin jo ohjeessa. Lähimmästä Citymarketista en niitä saanut, joten ostin ehdotettuja punaisia suippopaprikoita. Mies muisteli, että olisi niitä lähi Lidilissä kuitenkin joskus nähnyt. Tällä(kään)…

  • Aamiainen,  Iltapala,  Liha,  Suolainen piiras,  texmex,  Välipala

    Huevos rancheros-vohvelit

    Uusimmassa Glorian ruoka&viini lehdessä oli taas niin paljon hyviä ohjeita ja hiihtoloma antoi oivallisen tilaisuuden kokeilla niitä heti. Lammasragun testasin jo ja se oli vähintään niin herkullista kuin kuvasta saattoi päätellä. Toinen, jonka kuulin kutsuvan nimeäni olivat nämä Huevos rancheros-vohvelit. Päätin tehdä niitä aamiaiseksi pikimmiten. Toisin kuitenkin kävi. Yhtenä iltana esikoisella oli pitkät jäätreenit ja ajattelin, että nämä sopivat aivan yhtä hyvin iltapalaksi, joten söimme nämä illalla. Ennakoin myös niin, että tein taikinan ajoissa valmiiksi ja jätin parvekkelle viileään odottamaan paistamista. Taikinan ohjeessa on kivennäisvettä ja suosittelen ehdottomasti tekemään vohvelitaikinan, jossa on kivennäisvettä. Olen kokeillut sekä ilman että kanssa ja vohvelit ovat huomattavasti kuohkeammat, kun taikinassa on kivennäisvettä. Toinen vahva…

  • Aamiainen,  Iltapala,  Jälkiruoka,  Kasvisruoka,  Välipala

    Appelsiinivispipuuro

    Pidämme mieheni kanssa molemmat vispipuurosta, ehkä siksi että sitä syötiin meidän laspuudessa 70-luvulla usein ja maku vie lapsuuteen. Lapsemme eivät ole kuitenkaan koskaan oppineet siitä pitämään, vaikka olen käyttänyt eri marjoja ja keittänyt ja tarjonnut sitä heille säännöllisin väliajoin. Olen tehnyt vispipuuroa niin puolukasta, punaisista viinimarjoista kuin raparperistakin. Lapsena paras maku oli mielestäni omena, jota äiti teki ja vatkasi puuron hartaasti kuohkeaksi. Kun somessa tuli vastaan tämä appelsiinivispipuuro, päätin heti kokeilla koska sen oli pakko toimia! Tein koko annoksen ja kuten arvasinkin, vain mieheni ja minä söimme sitä, esikoinen sentään maistoi hieman, mutta ei pitänyt. Puurossa ei ole sokeria, vain hieman hunajaa, ehkäpä lapsia ei puhuttele niin paljon hieman hapan…

  • Aamiainen,  Iltapala,  Kasvisruoka,  Välipala

    Mansikka-inkiväärituorepuuro

    Viime viikonloppuna meillä oli naisten mökkiviikonloppu lapsuuden ystävieni kanssa. Me viisi naista olemme tunteneet toisemme 10-12 vuotiaista lähtien. Yhteistä matkaa on siis takana jo yli kolmekymmentä vuotta. Kuinka ihanaa onkaan jutella ystävien kanssa, jotka tietävät mistä olet tullut ja minne olet menossa. Keskityimme mökillä vain rentoutumiseen hyvän ruuan, juoman, ulkoilun, saunomisen ja uimisen merkeissä. Halusimme ottaa kuitenkin ruuan kanssa rennosti ja tein nämä tuorepuurot jo kotona valmiiksi ja vain koristelin aamulla paikan päällä. Muuten teimme vain helppoja ruokia yhdessä. Ohje on Myllyn Paras kotisivuilta. Ohje 2 annosta: 2 dl mansikkasurvosta 1 dl omenasosetta 1 1/2 dl kaurahiutaleita 1/2 dl kauraleseitä 1/2 dl kookoshiutaleita 1 tlk (200g) mango- tai sitruuna- tai…

  • Aamiainen

    Pekoniruukku aamiaisena

    Isänpäivänä oli taas hyvä syy tehdä tavanomaisesta poikkeava aamupala. Päivä oli taas täynnä lätkää ja illalla myös Karjala-turnauksen Suomi-Ruotsi matsi isälle lahjaksi, joten ennakoin aamun kiirettä kattamalla pöydän valmiiksi jo illalla. Näin säästin hyvin aikaa ja aamuun jäi vain aamupalan valmistus. Tällä kertaa kokeilin Maku-lehdestä löytämääni pekoniruukkua, joka tuhditettiin perunalla ja kananmunalla. Ruukku maistui koko perheelle. Ohje neljälle: 1 tl oliiviöljyä 1 pieni sipuli silputtuna 8 pientä perunaa 1 tl Herbs de Provence maustesekoitusta 1/2 tl mustapippuria 1/ 2 tl suolaa 1/2 pkt pekonia 4 kananmunaa Kevätsipulia Kuori perunat ja keitä kypsiksi. Leikkaa pienet perunat noin neljään osaan, kun ne ovat hieman jäähtyneet. Silpu sipuli. Lämmitä uuni 200 C ja…