Aasia,  Liha,  Lisuke,  Salaatti

Naudanliharendang ja aasialainen kurkkusalaatti

Vuoden ensimmäisessä Glorian ruoka&viini lehdessä oli todella houkuttelevan näköinen naudanliharendang Rakas curry-artikkelissa. Sopiva hetki kokeilla ohjetta tuli, kun päätin että ruokahuoltoa helpottaakseni vien appivanhempien mökille perjantaina ruuan mukanani, jonka olen tehnyt jo valmiiksi kotona ja paikan päällä se pitää vain lämmittää. Rendang toimi tähän hyvin. Paikan päällä liha lämmitettiin, samoin baobun leivät, jasmiiriisi keitettiin ja kurkut höylättiin ohuiksi siivuiksi ja sekoitettiin kotona valmiiksi tekemäni kastikkeen kanssa. Meitä oli 6 henkeä syömässä ja ohjeen 1kg naudansisäpaistia riitti hyvin. Lihan maustetahnaan tulee myös galangalia. Sitä saa vain aasialaisista elintarvikeliikkeistä ja nyt en sinne ehtinyt, joten valmistin tahnan ilman tätä ainesosaa. Ensi kerralla kun menen Hakaniemen aasialaisiin kauppoihin ostoksille, ostan galangalia ja pakastan seuraavaa tarvetta varten. Tämä oli erittäin maistuva ohje, laitoin itse chiliä maltilla, 2 kpl. Ohjeessa suositeltiin 5, ensi kerralla taidan laittaa ainakin yhden enemmän.

Kun liha on valmis, siitä poistetaan kanelitanko ja tähtianikset. Kanelitanko on helppo poistaa, mutta itse en ainakaan onnistunut paikantamaan enää tähtianiksia kuin myöskään neilikoita, näistä sattumista on hyvä ruokailijoita kuitenkin varoittaa.

Kurkkusalaatin ohje on puolestaan Kotiliesi-lehdestä. Olen tehnyt sitä useasti ja se toimii monen aasialaisen ruuan kanssa. Meillä salaatin menekki on niin suurta, että teen sen aina kahdesta kurkusta.

Ohje:

1 kg naudan sisäpaistia

1 dl kookoshiutaleita

1+2 rkl rypsiöljyä

1 kanelitanko

2 tähtianista

4 neilikkaa

1 tl korianterinsiemeniä

1 tl kardemummaa

4 ryppylimetinlehteä (esim Spice Up)

2 rkl ruskeaa ruokosokeria/fariinisokeria

2 tl suolaa+ sormisuolaa

1 prk (400ml) kookosmaitoa

1 dl vettä

Maustetahna:

3 pientä salottisipulia

5 valkosipulinkynttä

5 cm pala inkivääriä

2-5 chiliä

(2 cm pala galangalia)

1 sitruunaruohonvarsi

1 rkl tamarinditahnaa

Lisäksi:

Jasmiiniriisiä, baobunleipiä, chiliä, limettiä, korianteria

Leikkaa liha noin 2cm kuutioiksi.

Valmista maustetahna. Kuori ja paloittele salottisipulit ja valkosipulinkynnet sekä inkivääri. Halkaise chilit ja poista siemenet, pilko. Hienonna galangalan ja hienonna sitruunaruohovarren vaalea osa. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen tamarindin kanssa ja sekoita tasaiseksi tahnaksi.

Paahda kookoshiutaleet kuumalla kuivalla pannulla.

Ruskista liha kahdessa osassa pannulla tilkassa öljyä. Siirrä sivuun. Laita pataan öljyä ja lisää maustetahna. Paista 2 minuuttia koko ajan sekoittaen. Lisää lihat, mausteet ja kookoshiutaleet (voit säästää osan kookoshiutaleista koristeluun). Lisää kookosmaito, huuhtaise purkki vedellä ja lisää 1 dl vettä pataan.

Kypsennä lihaa 175 C uunissa 2,5-3 tuntia ilman kantta, kunnes liha on pehmeää. Itse kypsensin 3 tuntia. Sekoittele lihaa välillä kypsennyksen aikana. Jos curry näyttää kuivuvan, lisää kansi päälle. Ota pata pois uunista. Hajota liha kahdella haarukalla repien. Lisää päälle oman makusi mukaan sormisuolaa ja sekoita. Itse laitoin aika reippaalla annoksella, maistoin, sekoitin ja lisäsin vielä hiukan.

Poista lihasta kanelitanko, tähtianikset ja neilikat. Jälkimmäiset, jos onnistut ne paikallistamaan.

Tarjoa riisin, baobunien, kurkkusalaatin sekä korianterin, chilin ja limetin kera.

Aasialainen kurkkusalaatti:

1 kurkku

2 tl sokeria

1/4 tl suolaa

1/4 tl valkosipulijauhetta

2 tl paahdettua seesamiöljyä

1 rkl riisiviinietikkaa

2 tl rapeaa valkosipuli-chiliä öljyssä

2 tl sriracha-kastiketta

1 rkl mustia seesaminsiemeniä

Pilko kurkku ohuiksi siivuiksi juustohöylällä tai mandoliinilla. Yhdistä kastikkeen ainekset seesaminsiemeniä lukuunottamatta. Jos käytät kannelista purkkia, laita kansi kiinni ja ravista voimakkaasti muutaman kerran tai sekoita lusikalla/haarukalla kastike reippaasti sekaisin. Kaada kastike kurkkujen päälle. Sekoita. Anna maustua hetki. Koristele seesaminsiemenillä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *