Broileri,  Grillaus,  Lisuke,  Riisi,  Salaatti,  texmex

Korianteri-hunajabroileri ja tomaatti-maissisalaatti

Kun Instagramissa tulee hyvä resepti vastaan, tallennan sen aina lähettämällä sen itselleni Whatsappina. Tämäkin resepti löytyi viesteistäni, kun joulun jälkeen alkoi tehdä mieli muuta ruokaa kuin sitä jouluruokaa. Tämän ohjeen salaatti oli erittäin makoisa ja ruokaisa ja tulen tekemään tätä varmuudella uudelleen. Broilerissa oli paljon mausteita ja varsin paljon hunajaa, joten varoituksen sana paistamiseen, hunaja tulee hieman palamaan pannuun, varsinkin, jos paistat broileria kuumalla pannulla, suosittelenkin siksi matalampaa lämpöä tämän broilerin kanssa. Lisukkeeksi tein riisiä, mutta oikeasti pelkkä salaatti olisi riittänyt broilerin kanssa. Riisin voi lopuksi maustaa silputulla korianterilla ja pienellä tilkalla sitruunamehua. Päädyin tällä kertaa tarjoilemaan nämä riisin mausteet erikseen ja ainakin omaan annokseeni lisäsin ne, toimi hyvin!

Ohje:

Broileri:

400 g broilerin maustamaton filee

2 rkl lihalientä (keitä 1 dl ja ota siitä tarvittava määrä)

2 rkl limetinmehua

3 rkl hunajaa

2 rkl silputtua korianteria

4 pieneksi silputtua valkosipulinkynttä

1/2 rkl soijakastiketta

1/2 rkl Tajin-mausteseosta

1 tl sipulijauhetta

1 tl paprikajauhetta

Suolaa ja mustapippuria

Salaatti:

2 dl maissia

1 pieni kurkku kuutoituna ronskisti

1 dl mustapapuja (säilyke, huuhdo ennen käyttöä)

1 dl paahdettua paprikaa silputttuna pienemmiksi paloiksi (säilyke)

2 dl kirsikkatomaatteja halkaistuina

1 pieni punasipuli silputtuna

1 avocado kuutoituna

2 rkl silputtua korianteria

Kastike:

1 rkl riisiviinietikkaa

2 rkl oliiviöljyä

1 rkl Provencen yrtti-mausteseosta

1 tl Tajin-mausteseosta

Lisäksi:

pitkäjyväistä riisiä, korianterin silppua ja sitruunanmehua.

Sekoita marinadin ainekset ja laita broilerit marinadiin vähintään salaatin valmistuksen ajaksi, mielellään useammaksi tunniksi ja paista fileet aikanaan oliiviöljyssä kypsiksi.

Valmista salaatti pilkkomalla kasvikset ja sekoittamalla ne keskenään kulhossa. Sekoita kastikkeen ainekset pienessä astiassa ja lisää salaatin joukkoon.

Keitä tarvittaessa pitkäjyväistä riisiä ja koristele ne halutessasi korianterinsilpulla ja sitruunalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *