Jälkiruoka,  Jouluinen ruoka,  Juhlat,  Kasvisruoka,  Lisuke

Pähkinä-viikuna-uunibrie

Isänpäivänä meillä oli ystäväperhe syömässä ja tein monipuolisen brunssin. Yksi Isänpäivä herkuista oli uunibrie, joka matkasi nopeasti parempiin suihin. Me kaikki aikuiset pidimme tästä syntisestä herkusta kovasti. Se oli myös nopea valmistaa. Esivalmistin kaikki aamulla valmiiksi ja juuri kun vieraat olivat saapuneet, paistoin sen uunissa ja koristelin.

Brunssiemäntänä olo oli niin kiireistä, että ehdin napata briestä kuvan vain ennen uunia, en enää uunin jälkeen.

Kokeile tätä herkkua jo tänä jouluna, olen varma että ihastut! Ohje on Maku-lehdestä.

Pähkinä-viikuna-uunibrie

Ohje:

1 Briejuusto kiekko (n 300g)

1 dl viikunahilloa

3-4 tuoretta viikunaa

2 1/2 dl pähkinäsekoitusta (esim hasselpähkinä, cashew, pekaani)

2 rkl vaahterasiirappia

Nosta briejuusto uunivuokaan. Notkista hilloa hieman astiassa sekoittaen, lisää pähkinät joukkoon, sekoita. Nostele seos juuston päälle. Puolita viikunat ja asettele juuston ympärille.

Paista uunissa 200C noin 15 minuuttia. Lorauta päälle vaahteransiirappia. Nostele halutessasi paahtuneita viikunoita juuston päälle. Tarjoan sopivan leivän, keksin tai pipareiden kera.

Isänpäivä kattaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *