Aasia,  Jouluinen ruoka,  Liha,  Riisi

Kinkun uusi elämä karamellisoituna possuna

Kolme päivää jouluruokaa on riittävä aika meidän perheelle. Kolmannen päivän jälkeen tekee jo mieli normaalia arkiruokaa ja vuoden tauko jouluruuissa ei tunnu ollenkaan pitkältä ajalta. Olin jo ennen joulua etsinyt karamellisoidun possun ohjetta, koska tiesin meiltä jäävän kinkkua yli ja koska karamellisoitu possu on todella hyvää Farangissa, ja olen halunnut valmistaa sitä myös itse, mutta se on työläs valmistaa aivan alusta asti.

Juuri ennen joulua Tomi Björk julkaisikin Ilta-Sanomissa karamellisoidun possun ohjeen. Omassa ohjeessani yhdistän tätä ja Valion ohjetta. Halusin hieman enemmän mausteita mukaan, kuin Björkin ohjeessa oli ja toisaalta halusin hyödyntää jo kaapissa olevia raaka-aineita.

Karamellisoitu possu onnistui valtavan hyvin! Pojat melkein kisailivat, kumpi saa ottaa ensin, niin houkuttettelevan näköistä se oli ja he myös molemmat kehuivat ruokaa vuolaasti, joka oli pieni yllätys, koska pojat eivät ole syöneet Farangissa karamellisoitua possua.

Karamellisoitu possu ja jasmiiniriisi

Ohje:

400 g joulukinkkua

3 dl lihalientä

2 valkosipulinkynttä

3 cm tuoretta inkivääriä

2 rkl soijakastiketta

2 tl Hoisin-kastiketta

1 1/2tl chilihiutaleita

3 tähtianista

2 dl fariinisokeria

n 1 dl rypsiöljyä kinkun paistamiseen

Tuoretta chiliä ja korianteria

Leikkaa kinkku sokeripalan kokoisiksi kuutioiksi. Valmista lihaliemi fondista tai lihaliemikuutiosta. Silppua inkivääri pieneksi. Siivuta kuoritut valkosipulinkynnet. Lisää kaikki ainesosat lihaliemen joukkoon ja keitä kastike kasaan välillä sekoittaen. Tämä kestää noin 30 minuuttia.

Paista kinkkukuutiot runsaassa rypsiöljyssä rapeiksi. Wokkipannu on hyvä tähän tarkoitukseen. Ole varovainen öljyn kanssa. Öljyn tulee olla noin 175 C asteista. Paista lihat kahdessa osassa ja paista ne rapeiksi asti. Nosta kinkkukuutiot vaikka reikäkauhalla leivinpaperin päälle valumaan.

Silppua chili ja korianteri. Keitä jasmiiniriisi kypsäksi ja valuta. Sekoita possun kastiketta aina välillä.

Laita kinkuukuutiot takaisin pannuun ja kaada kastike päälle. Sekoita. Lämmitä myös lihat, jos ne ovat hetken odottaneet kastikkeen valmistumista. Laita possu tarjoiluastiaan ja koristele chilillä ja korianterilla. Tarjoa heti jasmiiniriisin kera.

Karamellisoitu possu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *