• Iltapala

    Croque Monsieur

    Koska pojat urheilevat paljon ja osa treeneistä on useamman tunnin pituisia, tarvitsee iltaruuan usein olla leipää ja puuroa tuhdimpaa. Suosin usein lämpimiä voileipiä, mutta yritän varioida niitä, jottei aina olisi samoja makuja. Croque Monsiur on ranskalainen alkuperältään ja muista kinkku-juustoleivistä sen erottaa bechamel-kastike. Pelkäsin ennen valkokastikkeen tekoa, koska useamman kerran se oli paakkuinen ja löysin itseni ennen sen lasagneen lisäämistä siivilöimästä valkokastiketta lavuaarin päällä. Eräänä kertana minulle valkeni, että tässä(kin) asiassa maltti on valttia. Sulatan voin rauhassa, lisään jauhot parissa erässä (noin rkl kerrallaan, kokonaismäärästä riippuen) ja sekoitan vimmatusti muovivispilälläni koko ajan. Jauhoja myös kypsennetään muutama minuuttia koko ajan sekoittaen, tämä jää helposti väliin. Ja sama jatkuva sekoittaminen maidon kanssa.…

  • Jauheliha,  Pasta

    Ragu naudan jauhelihasta

    Ostin itselleni ennakkoon yhden joululahjan, joka oli ollut listallani jo jonkin aikaa. Se oli Hanna Gullichsenin uusin ruokakirja Hanna G kokkaa. Kirja on paljon enemmän kuin ruokakirja, se on Hannan tarina laspuudesta aikuisuuteen ammattikokiksi ja kirjassa käsitellään myös sitä rujoa nettikiusaamista, jota Hanna G on uransa aikana saanut osakseen. Minusta oli hienoa, että hän kirjoitti tämän oman puheenvuoron, vaikkakin nettikiusaajien tulisi elää omaa typerää eläämäänsä yksin, mutta osa kiusaamisesta meni hänellä niin ihon alle, että Hanna G tunsi oman version esiin tuomisen tärkeäksi. Kirjan pääosassa on kuitenkin ruoka, sen valmistus ja oivaltavat vinkit kotikokille, niin perusasioista, kuin osin jo edistyneemmille intohimoisille kotikokkaajille. Kirja on nerokkaasti kirjoitettu, kun Hanna G:n oma…

  • Aasia,  Kasvisruoka,  Keitto,  Nuudeli

    Curry-ramenkeitto

    Viime torstaina tipahti postiluukusta vuoden ensimmäinen Glorian ruoka&viini. Lehden kannessa oli niin houkutteleva kuva ramenkeitosta, että en ihmettellyt yhtään kun Instagramin feedi alkoi täyttyä kuva toisensa perään tuosta keitosta. Moni kotikokki kokeili ohjetta heti viikonloppuna ja niin tein minäkin sunnuntaina. Olen tehnyt ennenkin ramenkeittoa, mutta misopohjaan. Tähän keittoon tuli kasvisliemi ja kookosmaito liemeksi. Keitto maistui syntisen pehmeän hyvältä tuulisen talvipäivä ulkoilun jälkeen. Annoksen kruunasi täydellinen kananmuna, jossa keltuainen oli yhä hieman valuva. Keittoaika on tasan 6 minuuttia ja pari sekuntia päälle, kuten Hanna G uusimmassa keittokirjassaan kertoo. Lisäksi kananmunan tulee olla huoneenlämpöinen ja pehmeimmän laskun kiehuvaan veteen sille antaa reikäkauha. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan tätä pehmeää ja maistuvaa kasviskeittoa. Ohje: Liemi:…

  • Aasia,  Broileri,  Riisi,  Salaatti

    Vietnamilainen pikapaistettu kana ja mangosalaatti

    Minulla on keittokirja, jonka reseptit ovat kaakkoisaasiasta. Kirja on nimeltään Korianteria ja Sitruunaruohoa. Olen tehnyt tästä krjasta useampia ruokia ja tässä teille ensimmäiset. Tämä pikapaistettu kana on todella nimensä mukainen eli pikainen. Lisukkeeksi tein mangosalaatin. Molemmissa ruuissa on mangoa ja cashewpähkinää, mikä ei varmasti oikeaoppisesti sovi, mutta tämähän on kotiruokaa, jossa oikeaoppisuus ei ole pääasia… Olen tehnyt tämän pikapaistetun kanan useasti ja tarjonnut myös vieraille. Nykyään saa onneksi esikypsennettyjä mangoja, mutta kerran olen käyttänyt purkkimangoakin, huuhdellut vain liian sokerin pois, kun tuoretta ei ole saanut. Salaatti on kirjan mukaan Etelä-Thaimaan ja Pohjois-Malesian erikoisuus ja siihen tulee oikeasti vihreää mangoa, mutta sitä en ole koskaan Suomen kaupoissa nähnyt, vaan käytän tavallista,…

  • Broileri,  Iltapala

    Lämpimät Beirut leivät broilerilla

    Tämä ohje on Brassi ruokaa kirjasta ja olen tehnyt tämän iltapalaksi perheelle muutaman kerran. Kirjan tarinan mukaan leivän kehittivät syyrialaiset, joilla oli ravintola Sao Paulossa. Tämän leivän juju on broilerin loistava marinadi ja raikkaat lisukkeet. Leipä on suht nopea tehdä, koska ostan pitaleivät valmiina, samoin kuin majoneesinkin, joka maustetaan Sweet Chili kastikkeella. Broilerin marinadi voi vaikuttaa työläältä, mutta sitä se ei kuitenkaan oikeasti ole. Chilin ja valkosipulien 10 minuutin paahtaminen uunissa käy helposti ja sinä aikana voit työstää muita vaiheita. Marinadi ja glaseeraus-jota ei myöskään kannata pelästyä, tekevät broilerin niin herkulliseksi, että sitä voi käyttää ilman, että tarjoilee annosta leipänä. Voit mainosti tehdä tämän marinadin ja grillata broilerin muillakin lisukkeilla.…

  • Alkupala,  Jauheliha,  Pasta,  Salaatti

    Italianpata ja cheddar-omenasalaatti

    Joulun makumaailmat tuntuvat jo niin taakse jääneiltä ja pasta on palannut keittiöömme. Tähän pastaan tulee lehtikaalia, joka on yhä melko hitti vihannes. Tein kerran lehtikaalisipsejä, joiden pitäisi olla herkkua, mutta terveellisiä. No eivät olleet herkkua minun makuuni ja ainoksi jäi maistiaispala, ei maistunut edes muulle perheelle nuo uunissa paahdetut lehtikaalisipsit. Annoin lehtikaalille toisen mahdollisuuden tämän pastan muodossa ja siinä se toimi. Tosin muuten tämä pasta oli enemmän aikuisten kuin lasten makuun, mutta aikuisille maistui todella hyvin-lehtikaalista huolimatta. Lisukkeeksi tein samasta Glorian ruoka&viini lehdestä cheddar-omenasalaatin. Kastikkeena soseutettu puolukka tuntui ensin eksoottiselta, mutta toimi kuitenkin todella hyvin, mutta taas aikuisille, lapsille tämä salaatti ei ollut hitti. Ohje: 400 g jauhelihaa 2 sipulia…