• Broileri,  Riisi

    Sunnuntain broileripaistos

    Olipa kirpakka pakkaspäivä tänään! Mittari näytti parhaimmillaan -18 C. Ennen poikien treenjä, söimme lounaaksi juhlista jääneitä hot dog sämpylöitä erilaisilla täytteillä. Loput sämpylät pakastin. Illalla tein vielä tämän broileripaistoksen, jonka ohje on Yhteishyvästä. Olen tehnyt tämän useasti ja myös isolle porukalle. Itse asiassa tämä oli kerran ruokana toisen pojan syntymäpäiväjuhlissa. Paistos on nopea tehdä ja valmistuu reilussa puolessa tunnissa. Makua paistokseen tuo pekoni ja aurinkokuivatut tomaatit sekä Dijon-sinappi, joka sekoitetaan kerman joukkoon. Jos haluat että kastiketta on reippaasti, laita ruokakermaa kahden desilitran sijaan kolme. Lisukkeeksi tein salaatin, johon tuli kahta eri salaattia, kirsikkatomaatteja, kurkkua, auronkokuivattuja tomaatteja, kevätsipulia ja kastikkeena toimi aurinkokuivattujen tomaattien öljy, pari ruokalusikallista. Lisäksi puristin päälle sitruunaa ja…

  • Aasia,  Juhlat,  texmex

    Hot dog buffet syntymäpäiväjuhlissa

    Vietimme kuopuksen syntymäpäiviä tänään ja koska kaikki sukulaisemme eivät asu Helsingissä, teen aina kunnon ruuan juhliin. Pojat saavat itse valita teeman ja tällä kertaa se oli lumilautailu. Teema helpottaa minua koristelujen, ruuan ja kakun kanssa. Ja aina on kiva hieman ponnistella, että miten saan poikien jännätkin ehdotukset toimimaan. Ehkä yksi eksoottisimmista teemoista on ollut kuopuksen Tui- syntymäpäivät 5-vuotis päivänä. Vierailla on myös erilaisia ruokavalioita ja se aiheuttaa oman haasteensa, kun kokkaa kotikeittiössä isolle porukalle. Tällä kertaa päätin tehdä Hot dog buffan ja kaikki saivat täyttää omat sämpylänsä omien mielimakujensa mukaan. Hommaa helpottaakseni tilasin sämpylät Kanniston leipomosta, enkä tehnyt niitä itse. Talviaikana minimi Hot dog sämpylöiden tilaus on 200 kappaletta, joten…

  • Liha,  Pasta

    Tortellinit Parmankinkulla, vartissa tehty pasta arkeen

    Viikonlopussa riitti aiktaulujen hulinaa poikien lätkän osalta. Jossain vaiheessa havahduin, että molemmille pitäisi olla ruokaa ja sen tulisi olla valmista vartissa. No vartin ruoka on aina pasta! Onneksi pidän lähes aina hätätapauksia varten jääkaapissa valmiita tuoretortellinoja. Suosin usein täytteenä juustoa, joskus kinkkua. Neljä henkeä tarvitsee kaksi pakettia. Niiden kanssa tein tomaattikastikkeen luotto Mutti-tomaattimurskasta ja ruokaisampi ateriasta tuli, kun paahdoin uunissa Parmankinkkua ja murensin päälle. Myös Parmankinkkua minulla on lähes aina jääkaapissa. Tässä ohje pelastamaan myös sinun arkesi, kun aikaa on vähän. Ohje: 2 pkt valitsemaasi täytettyä tuoretortellinia/raviolia 1 prl (Mutti)tomaattimurskaa 1pkt Parmankinkkua 1 pieni punasipuli 1 valkosipulinkynsi Mustapippuria, suolaa ja sokeria Tuoretta basilikaa Laita uuni lämpenemään 200C ja paahda Parmankinkkuja…

  • Aasia,  Broileri,  Riisi

    Broileripyörykät vihreässä currykastikkeessa

    Broilerin jauheliha on ollut ihan hyvä lisä lapsiperheen arkiruokia helpottamaan. Nämä pyörykät valmistuvat nopeasti ja kimmokkeena tälle ruualle oli avattu kookosmaito, josta olin tarvinnut vain kaksi ruokalusikallista viikonlopun ruokaan. Siirrän muuten aina avatusta metallitölkistä sisällön puhtaaseen astiaan odottamaan, jos en tarvitse kaikkea heti. Näin kookosmaito tuli käytettyä, eikä mennyt hukkaan. Kaikki muutkin raaka-aineet löytyivät valmiina kotoa, vain broilerin jauheliha oli ostoslistalla. Ohje on Ilta-Sanomista. Ohje: 400 g broilerin jauhelihaa 1/ 2 dl korppujauhoja 2 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna 1 ruukku tuoretta korianteria 2 valkosipulinkynttä Suolaa 400 ml kookosmaitoa 3 rkl vihreää currytahnaa Lisäksi: Jasmiiniriisiä Mustia seesaminsiemeniä Hienonna korianteri ja valkosipulinkynnet ja raasta tuore inkivääri. Sekota broilerin jauhelihan joukkoon korppujauhot, inkivääri,…

  • Aasia,  Broileri,  Riisi,  Salaatti

    Vietnamilainen Mimosariisi ja vihreä thaimaalainen salaatti

    Tänään oli upea -10 C asteen aurinkoinen talvisunnuntai ja laskettelupäivän jälkeen tämä lämmin riisi grillatulla broilerilla höystettynä maistui taivaalliselta koko perheelle. Riisi keitetään kookosmaidossa ja se toi makuun herkullista pehmeyttä. Tämä ateria sai alkunsa siitä, että esikoinen selasi kanssani ruokakirjoja ja bongasi ja samantein tilasi tämän vihreän thaimaalaisen salaatin. Siihen sopi mielestäni hyvin tämä Mimosariisi, jota olen jo jonkun aikaa halunnut kokeilla, joten molemmat tuli valituksi ja menivät kokeiluun ensi kertaa. Tällä riisillä on näyttävä ulkonäkö, koska sen jälkeen kun kaikki raaka-aineet on sekoitettu yhteen, ne laitetaan öljyttyyn kuivakakkuvuokaan ja kumotaan tarjoiluastialle ja koristellaan korianterilla, siivilän läpi muserretuilla keltuaisilla ja paahdetulla pekonilla. Taaskaan kaikki ei mennyt ihan kuin Strömsössä, mutta…

  • Kasvisruoka,  Pasta

    Pestopasta ja täytetyt tomaatit Hanna G kokkaa kirjasta

    Ostin itselleni joululahjaksi Hanna G kokkaa kirjan. Kirjassa on todella herkullisen oloisia ohjeita ja olen niistä jo kaksi pastaa tehnyt. Olen aikaisemmin kokannut myös hänen blogistaan muunmuassa linssikeittoa ja yrttileipää ja ne jäivät sieltä mukaan perheemme ruokalistaan. Tässä pastassa on yksinkertaiset raaka-aineet, mutta aivan mahtavasti makua. Santsasin toisenkin annoksen, vaikka jouduinkin syömään sen työhuoneen lattialla, kun myöhään illalla oli vielä yksi Skypekokous. Kirjoituspöydän oli vallannut poikien legot….. Pesto tehdään basilikasta, pinjansiemenistä ja parmesanista. Tähän pestoon tuli kuitenkin pinjansiementen sijasta auringonkukansiemeniä ja olin ensin hieman epäileväinen, mutta päätin tehdä kuitekin ohjeen mukaan. Minulla sattui myös poikkeuksellisesti olemaan pecorinoa, joka parmesanin vaihtoehtona ohjeessa ehdotetaan. Ja vaikka pecorino onkin suolaisempi kuin parmesaani, laitoin…

  • Jälkiruoka

    Kuohkea appelsiinivaahto

    Brasilialainen illallisemme ystävien kanssa vaati tuhdin pääruuan jälkeen kevyen jälkiruuan, sellaiseksi valikoitui tällä kertaa kuohkea appelsiinivaahto. Suosin usein jälkiruokia, jotka voi tehdä jo päivää ennen. Näin valmistus jakaantuu parille päivälle ja jälkiruuan aikana, ainoaksi tehtäväksi jää ruuan koristelu sekä tarjoilu ja aikaa jää enemmän keskusteluun vieraiden kanssa. Olen tehnyt tämän aiemminkin ja merkintöjeni mukaan ensi kerran vuonna 2011. Ohje on kaupasta napattu resepti, aikaa ennen internetin valtakautta, mutta en muista yhtään mistä kaupasta, eikä reseptissä edes lue muuta kuin ohje. Tein annokset aikuisille Ikeasta ostettuihin cocktaillaseihin ja pursotin ne kermavaahtopursottimella, näin sain vaahdon siististi lasiin. Peitin ne kelmulla ja säilytin parvekkeella, koska lämpötila oli siihen sopiva. Lapsille oli jälkiruuaksi jäätelöä.…

  • Liha,  Salaatti

    Feijoada-nyhtöpossupata ja mangosalaatti

    Feijoada on brasialainen pataruoka, jota syödään perheen ja ystävien kesken lauantaisin lounaana. Se on Brasiliassa viikon tärkein ruokahetki, jolloin ihmiset kokoontuvat yhteen tekemään ruokaa, syömään ja juoruamaan. Feijoadan uskotaan olleen alunperin plantaaseilla työskennelleiden afrikkalaisperäisten orjien ruokaa. Orjat säästivät muille kelpaamattomat lihat ja hauduttivat ne hitaasti kypsiksi ja lisäsivät joukkoon helposti saatavilla olevia ja halpoja papuja. Feijoadasta on useita versioita, riippuen siitä missä päin Brasiliaa sitä valmistetaan. Mustapapujen sijaan feijodassa voi olla myös kurpitsaa tai valkopapuja. Lisänä voi olla myös erilaisia ruhonosia kuten pekonia, porsaan kieltä, korvia tai saparoita. Tässä minun ohjeessani on possun niskaa ja raakaa chorizo-makkaraa ja olen tehnyt tämän Brassiruokaa kirjan ohjetta mukaillen. Tein tätä siis pääruuaksi lauantaivieraillemme,…

  • Alkupala,  Äyriäiset

    Lämmin rapusalaatti simpukankuoressa

    Meillä oli eilen, lauantaina ystäväperhe kylässä pitkästä aikaa. Pitkästä aikaa siksi, että kun lätkäkausi on päällä, ei ylimääräistä vapaa-aikaa juurikaan jää. Esikoisemme treenaa 4-5 kertaa viikossa, kerralla vähintään 2 tuntia ja matkat päälle, 30-60 minuuttia per suunta. Ja kuopuksemme 4 kertaa viikossa ja samat matkat päälle. Kuten eräs lätkäystäväperheemme sanoo, ystävät hyvästellään kauden alkaessa ja asiaan palataan taas kauden päätyttyä eli toukokuussa. Pientä pilkettä silmäkulmassa, mutta samalla puolitotuuttakin. Ja tämähän on oma valinta, sitä aina korostan kaikille ihmettelijöille. Molemmat pojat pitävät lätkästä, paljon! Ponnikkeena tähän tapaamiseen olivat sinnikkäät perheiden esikoiset. He halusivat kyläillä toistensa luona, koska edellisestä kerrasta oli jo vierähtänyt aikaa ja kun huomasin vastaavani esikoiselle elokuun jälkeen noin…

  • Aasia,  Iltapala,  Liha

    Nyhtöpossu hodari

    Teen lauantaina brasilalaista feijoadaa ja siihen pitää ensin paistaa nyhtöpossu. Paistoaika 6-7 tuntia, joten piti laskea tarkkaan, että jaksan valvoa siihen asti, kun possu tulee pois uunista. No ei mennyt ihan kuin Strömsössä ja possu otettiin uunista keskiyöllä ja söimme miehen kanssa nämä hodarit iltapalaksi, kun olin taas vähän liioitellut lihan määrässä ja hukkaan ei voinut tietysti mitään laittaa… Feijoadan ohjeessa oli lihana possun lapa. En kuitenkaan saanut sitä, vaan lähikaupassamme K-Supermarketissa tarjottiin tilalle possun niskaa. Otin sen ja pala näytti hyvältä, ei tarvinnut edes leikata kalvoja tai rasvaa pois, vaan hieroin tekemäni maustesekoituksen lihaan ja laitoin uuniin. Odotellessa riitti hyvin aikaa tehdä pikakimchi ja silputa kevätsipuli, korianteri ja chili…