• Aasia,  Juhlat,  Liha

    Korean härkä ja Gochujang kastike

    Valmistin tämän Korean härän ensi kertaa vappuaattona vieraillemme keväällä 2024, kun uusimmassa Glorian ruoka&viini oli niin houkuttelevan näköinen ohje. Vappuaaton ruuissa on aina se haaste, että aatto on useimmiten työpäivä, joten vieraille tarjottava vähän parempi ruoka tulisi valmistua nopeasti, mutta olla silti kuten sanottua vähän parempaa ja hyvää. Tämä naudan ulkofilee marinoidaan ensin yön yli, paistetaan pannulla värit ja laitetaan sen jälkeen lihamittarin kanssa uuniin noin 30-40 minuutiksi. Kun liha on jäähtynyt, se marinoidaan toisen kerran ja tarjotaan kylmänä. Liha leikataan juuri ennen tarjoilua ja koristellaan seesaminsiemenillä ja korianterilla. Korianteri jakaa vahvasti mielipiteitä, joten jos ruokailijoita on useampia, se kannattaa tarjota erikseen. On myös tärkeää, että sinulla on hyvä veitsi…

  • Aasia,  Grillaus,  Juhlat,  Liha,  Nuudeli

    Thai-marinoidut possuvartaat, cashewdippi ja nuudelisalaatti

    Tein tämän pääsiäisenä, koska silloin oli enmmän aikaa kokata kastikkeita myöten. Olen tehnyt tämän ohjeen mukaan aiemminkin, mutta tein tämän silloin broilerista. Tällä kertaa päätin tehdä kuitenkin ohjeen mukaan possusta, koska pääsiäisen ruuista moni muu oli jo broileria. Tässä ohjeessa possu marinoidaan kookosmaidossa. Se ei anna vahvaa kookoksen makua, mutta hieman pehmeyttä kuitenkin ja toimii mielestäni erittäin hyvin. Unohdin laittaa possun illalla marinadiin, joten tällä kertaa marinointi kesti 6 tuntia. Lisukkeet valmistuvat nopeasti, cashewdippikin on hyvin helppo valmistaa. Tarjosin osan nuudeleista ilman kasviksia, koska minulla oli myös vieraita lapsia ruokapöydässä, niin varmistin että kaikki saivat syödäkseen. Lisänä tarjosin sweet-chilikastiketta, vaikka nuudelisalaatti oli jo valmiiksi maustettu, koska halusin ainakin omaan annokseeni…

  • Aasia,  Juhlat,  Liha

    Itämainen lihafondue

    Pidän kovasti fonduesta ja racletesta. Parasta niissä on varmasti se, että istutaan yhdessä perheen tai ystävien kanssa pitkään pöydässä ja valmistetaan ruoka itse ja yhdessä. Juustofondue on toki hyvää, mutta melko raskasta, sitä riittää muutama suupala alkupalaksi. Tätä lihafondueta olemme puolestamme syöneet niin kotona kuin kylässäkin ja tässä toimii hyvin se, että jokainen saa kypsentää itelleen parhaimman makuisia aineksia, toimii siis hyvin myös lasten kanssa. Selasin taas vanhoja Maku lehtiä inspiraatiota etsien ja tämä lihafondue tuli vastaan ja päätin tehdä sen heti seuraavana viikonloppuna. Ruokapöydässä meillä oli molemmilla pojilla myös kaverit ja ruoka maistui kaikille. Itselle erittäin positiivinen yllätys oli halloumi, jota käytin ensi kertaa lihafonduessa. Suosittelen, se oli todella…

  • Aasia,  Liha,  Riisi

    Kiinalainen hapanimeläpossu

    Kesän lopussa lakoi tuntumaan, että nyt on grillattu jo tarpeeksi eikä kesäinen grilliruoka enää houkutellut. Viileämmät ilmat saivat muutenkin kaipaamaan keittoja, patoja sekä perusarkiruokia, kuten meillä carbonaraa, jota jääkiekkoa harrastavat poikamme usein haluavat syödä. Jääkaapissa oli kuitenkin porsaan sisäfile, jonka viimeinen käyttöpäivämäärä lähestyi uhkaavasti, joten aloin googlaamaan sille ohjetta. Hyvin nopeasti vastaan tuli Meillä kotona sivuston Kiinalainen hapanimeläpossu. Senkin uhalla, että ohjeessa oli ananasta, joka on aika rajan vetäjä meidän perheessä, tein ohjeen. Pilkoin ananaksen melko pieniksi paloiksi, joten ne sai halutessaan myös pois. Mutta jos oikein muistan, en nähnyt ruokailun jälkeen kenenkään lautasella ananaksen paloja. Tässä sinulle oiva ohje porsaan sisäfileen käyttöön, jos grillaus ei innosta ja kiinalainen hapanimelä…

  • Grillaus,  Liha,  Salaatti

    Porsaan sisäfilee ja vaahterasiirappinen bbq-kastike sekä avokadosalaatti

    Kesäloman alkuun meille tuli siskoni perheineen kylään. He aloittivat lomansa kesäisessä Helsingissä kaupunkia kiertäen, ostoksia tehden ja meidän kanssa pienellä veneretkellä. Söimme myös illalla meillä sekä perjantaina että lauantaina. Perjantaina tein kanasouvlakia, jonka ohje on jo blogissa, mutta tätä porsaan sisäfilettä vaahterasiirappisen bbq-kastikkeen kanssa tein ensi kertaa. Tässä ohjeessa tehdään kuiva mausteseos eli rubi ja se hierotaan lihan pintaan ja annetaan maustua kylmässä, puolikin tuntia riittää jo. Porsaanfileet grillattiin kypsiksi ja tarjottiin lämpimän kastikkeen sekä raikkaan salaatin kera. Lisäksi meillä oli pöydässä uusia perunoita. Tämä ohje on Maku lehdestä. Ohje: 800 g porsaan sisäfileetä Mausteseos: 1 tl sinappijauhetta 1tl savupaprikajauhetta 1 tl valkopippurijauhetta 1 tl fenkolinsiemeniä morttelissa jauhettuna 1 tl…

  • Aasia,  Grillaus,  Liha,  Lisuke,  Salaatti

    Korealainen bulgogi

    Kesällä tuli grillattua niin broileria, porsasta kuin välillä nautaakin. Tämä ohje on naudan ulkofileelle, mutta minä päätin tehdä tämän bulgogin sisäfileestä, koska paikallisessa Citymarketissamme on niin hyvä lihatiski. Kesällä puhuttelevat myös kaikki tuoreet kasvikset, yksi niistä on retiisi, joka on niin raikas ja kauniskin vielä! Myös uudet porkkanat ovat niin herkullisia! Niitä voi laittaa salaattiin, grillata tai syödä ihan sellaisenaan. Tässä lihan lisukkeena on vain maukas porkkana-retiisi salaatti, jossa kasvikset pikkelöidään. Tämä salaatti sopi todella hyvin aasialaisesti maustetun naudan kanssa. Marinadin tein tuplana, koska halusin myös kastikkeen lihalle. Tee sinäkin, jos kaipaat kastiketta. Ohje: 500 g naudan sisä/ulkofileetä 1 rkl seesaminsiemeniä paahdettuna (paahda itse) 1/2 dl varhais/kevätsipulinvartta silputtuna Marinadi: 1/2…

  • Aasia,  Grillaus,  Liha,  Salaatti

    Thaimaalainen lihasalaatti

    Samalla viikolla kun tein indonesilaisen kana-nuudelikeiton, tein myös tämän thaimaalaisen lihasalaatin. Tulinen ruoka puhuttelee nyt lämpimillä keleillä. Ostin nämä hyvät sisäfileet ruoholahden Citymarketista. Siellä on erinomainen palvelu lihatiskillä! Pojille vain grillattiin fileet ja keitin uusia perunoita ja tein perussalaatin, koska arvelin heidän vierastavan tätä salaattia. Tämä salaatti kuuluu kesäkeittiöömme joka kesä ja toimii myös erittäin hyvin vieraille tarjottavaksi! Ohje on samasta Korianteria ja Sitruunaruohoa kirjasta kuin edellinenkin ohje. Ohje: 2 naudan sisäfileepihviä 1 sitruunanruohonvarsi ohuina viipaleina (vain 8 cm tyvipala) 2 pientä salottisipulia ohuina viipaleina 1 rkl korianterinlehtiä silputtuna 2 rkl mintunlehtiä silputtuna 6-8 salaatinlehteä hyvin pestyinä ja kuivattuina n. 12 kirsikkatomaattia puolitettuina tai 4 tomaattia lohkoina Kastike: 2 valkosipulinkynttä…

  • Alkupala,  Grillaus,  Juhlat,  Kasvisruoka,  Liha,  Lisuke,  Peruna,  Sienet

    Sichuanin pippuripihvit, peruna-suolakurkkusalaatti, grillatut uudet perunat oliivihakkeluksella, aasialaiset kesäkurpitsat ja grillatut herkkusienet

    Grillaamme ympäri vuoden, mutta talvella tulee oikeastaan grillattua vain lihat. Nyt kun aurinko paistoi huhtikuussa jo muutaman päivän lämpimämmin päätimme viikonloppuna aloittaa grillikauden kunnolla ja grillata myös lisukkeet. Syömässä meillä oli myös sisareni ja hänen miehensä. Sain K-Supermarket Kasarmista (Helsinki) erittäin hyvän näköisen flanksteakin ja puuttuvat sichuaninpippurit ostin lähellämme sijaitsevasta erikoisaasialaiskaupasta Family Hot Pot Martista. Myös Santa Marialla on verkkosivujensa mukaan sichuanin pippuria, joten hyvin varustelluista ruokakaupoista pitäisi löytyä niitä myös. Lihan lisäksi tein uusia perunoita kahdella tapaa, salaattina sekä grillin kautta käyneenä keittämisen jälkeen. Lisäksi löytämäni ohje kesäkurpitoista ja varsinkin niiden mangokastikkeesta kuullosti niin hyvältä, että se pääsi kokeiluun myös. Neljäntenä lisukkeena minulla oli ei-niin-kevyitä, mutta ah niin herkullisia…

  • Aasia,  Jouluinen ruoka,  Liha,  Riisi

    Kinkun uusi elämä karamellisoituna possuna

    Kolme päivää jouluruokaa on riittävä aika meidän perheelle. Kolmannen päivän jälkeen tekee jo mieli normaalia arkiruokaa ja vuoden tauko jouluruuissa ei tunnu ollenkaan pitkältä ajalta. Olin jo ennen joulua etsinyt karamellisoidun possun ohjetta, koska tiesin meiltä jäävän kinkkua yli ja koska karamellisoitu possu on todella hyvää Farangissa, ja olen halunnut valmistaa sitä myös itse, mutta se on työläs valmistaa aivan alusta asti. Juuri ennen joulua Tomi Björk julkaisikin Ilta-Sanomissa karamellisoidun possun ohjeen. Omassa ohjeessani yhdistän tätä ja Valion ohjetta. Halusin hieman enemmän mausteita mukaan, kuin Björkin ohjeessa oli ja toisaalta halusin hyödyntää jo kaapissa olevia raaka-aineita. Karamellisoitu possu onnistui valtavan hyvin! Pojat melkein kisailivat, kumpi saa ottaa ensin, niin houkuttettelevan…

  • Grillaus,  Liha

    Pitakebab

    Yhtenä viikonloppuna koko perheen alkoi tehdä mieli itsetehtyä kebabia. Aika ei vain millään antanut periksi yli kolmen tunnin lihanpaistoon. Aloin sitten etsiä ohjetta hakusanalla perjantairuoka ja aika nopeasti vastaan tuli tämä Arlan pitakebab ohje. Tässä lihana on lehtipihvi, joka leikataan suikaleiksi grillaamisen tai paistamisen jälkeen. Me grillasimme pihvit ja siihen ei mennyt kuin muutama minuutti. Valkosipulikastikkeen sekä tomaattikastikkeen tein itse, mutta nekin valmistuivat käden käänteessä. Kaikilla oli niin kova nälkä etten valitettavasti ehtinyt napata yhtään kuvaa valmiista kebabista, mutta kattauksesta ruokineen kyllä. Toivottavasti se kuva riittää sinulle innokkeeksi kokeilemaan tätä supernopeaa, mutta niin herkullista viikonloppuruokaa. Ohje: Valkosipulikastike: 2 dl turkkilaista jogurttia 1-2 valkosipulinkynttä 2 rkl (kevyt)maitoa Suolaa Valmista ensin valkosipulikastike…