Joskus yksinkertaisuus on parasta. Ennen ei kikkailtu monilla raaka-aineilla ja se tulee hyvin esiin esimerkiksi Köyhissä ritareissa. En tiedä tekeekö monikaan niitä enää, mutta lapsuudessani niitä syötiin miltein joka kodissa. Meillä kävi viikolla vieras, joka toi tullessaan mahtavan pullapitkon ja hävikkikammoisena söimme sen tänään loppuun Köyhien ritareiden muodossa. Molemmilla pojilla oli tänään treenit, joten iltapuuron jälkeen sopi hyvin pieni herkuttelukin. Pyöräytin loput pullasiivut kananmuna-kevytmaito seoksessa, jonka olin maustanut vaniljasokerilla ja paistoin ne nopeasti molemmin puolin. Päälle laitoin kermavaahtoa ja mansikkahilloa. Yksipala riitti hyvin jokaiselle. Kokeile ja palaa lapsuuden makuihin! Ohje: 1 kananmuna 2 dl kevytmaitoa 1 tl vaniljasokeria pullansiivuja Lisäksi: kermavaahtoa ja hilloa Sekoita kananmunan rakenne kevyesti rikki, lisää maito…
-
-
Tom kha gai-thaimaalainen kanakeitto
Tämä thaimaalainen kanakeitto eli Tom kha gai on niin hyvä, etten ole syönyt tämän voittanutta edes Thaimaassa. Ja nyt se ei todellakaan johdu kokkaajasta, vaan tästä ohjeesta! Ohje on helppo ja lopputulos on aivan loistavan lempeä thaimaalainen kanakeitto. Keiton juju on siinä, että mausteet keitetään kookosmaidossa ja siivilöidään sitten pois. Broilerit myös kypsytetään kookosmaidossa, jolloin ne säilyvät pehmeän makuisina paistamisen sijaan. Jokainen voi koristella oman annoksensa itselleen parhailla lisukkeilla, näin lapsetkin saavat oman makunsa mukaisen annoksen. Tarjosin tämän keiton alkuruokana paistetun riisin kanssa, joka tarjoiltiin ananaksen puolikkaassa. Ja ohje on samasta Klassinen Thaikeittiö kirjasta, kuin edellinen paistettu riisikin. Ohjeessa on vaihtoehtona inkivääri tai galangali. Itse käytin inkivääriä, koska sitä oli…
-
Paistettua riisiä ananaksenpuolikkaassa
Viikonloppuisin tekee mieli kokeilla uusia ruokia, vaikka lätkää mahtuukin viikonloppuihin useampi tunti. Minulla on Klassisen Thaikeittiön kirja ja olen pitkään halunnut kokeilla tätä reseptiä. Nyt päätin viimein kokeilla ja kyllä kannatti, hyvää tuli ja kaunista myös. Ananaksen puolikas on näyttävä tarjoiluastia, mutta silti hyvin helppo tehdä. Olen vuosien saatossa ostanut pikkuhiljaa laadukkaita keittiötarvikkeita lisää. Yksi parhaimmista on kunnon japanilainen kokkiveitsi. Ostin sen Chez Mariuksesta pari vuotta sitten. Ja sillä käy vaivattomasti kaikki leikkaaminen, myös tämä ananas. Kunnon työkalut lisäävät kokkaamisen nautintoa, suosittelen panostamaan niihin. Tässä ohjeessa on miedot mausteet chiliä lukuunottamatta, joten se maistui pojillekin. Jätin chilit tarkoituksella melko isoiksi, jotta kuopus saa halutessaan poimia ne pois annoksestaan. Esikoinen syö…
-
Artisokka-prosciutto pasta
Tämä pasta tarttui mukaani Kodin Kuvalehdestä jo vuosituhannen alussa ja on ehdottomasti yksi minun ja koko perheeni suosikki pastoista, jollei jopa paras. Olen tarjonnut tätä koko pöytäseurueelle, kun meillä on ollut vieraita tai vain lapsille, jos aikuisille on ollut tarjolla jotain eksoottisempaa. Olen tehnyt tätä arkena, viikonloppuna, kotona ja mökillä ja jakanut useamman kerran ohjeen eteenpäin. Tässä ohje nyt myös sinulle. Pasta on helppo ja nopea ja sopii myös lasten suuhun ja tuo mukavaa vaihtelua kana/jauhelihapastoihin! Ohje: 1 pkt Parmankinkkua 2 rkl oliiviöljyä 1 pieni punasipuli silputtuna 6 dl kanalientä 1 tl mustapippuria 2 tl Provencale yrttimausteseosta 2 dl ruokakermaa 1 prk artisokansydämia 150 g aurinkokuivattuja tomaatteja 1/2 ruukkua tuoretta…
-
Broileri-saltimbocca, risotto milanese, haudutettu fenkoli sekä paahdetut terttutomaatit
Sunnuntaina sain ruokavieraiksi vanhempani sekä sisareni miehensä kanssa. Mieleni teki tehdä kunnon sunnuntairuokaa, jonka lisäksi ruuan tuli olla gluteiinitonta. Saltimboccaa broilerista olen tehnyt useat vuodet, niin perheelle viikonloppuisin kuin vieraillekin. Teen sen aina broilerista ja minuuttipihvit toimivat parhaiten. Tällöin kun broileri on ohutta, parmankinkun ja broilerin maku on mielestäni hyvin tasapainossa. Myös pojat pitävät tästä ruuasta. Lisukkeeksi saltimbocca sai risotto milanesen, joka vaatii valmistajaltaan malttia. Kanalientä lisätään kauhallinen kerrallaan, odotetaan imeytymistä ja sitten vasta seuraava kauhallinen. Mutta odotus palkitsee! Itselläni oli tänään kaikki muut ruuat valmiina ja odotimme vain risoton kypsymistä. Kasvislisukkeena olen usein tehnyt saltimboccan kanssa terttukirsikkatomaatteja uunissa, joita on muuten välillä vaikea löytää kaupasta. Tälläkin kertaa piti käydä…
-
Minestronekeitto
Pimeä ja kostea marraskuu saa kaipaamaan tuhteja, lämpimia makuja ja sitä tästä Minestronekeitosta löytyy. Keitot ovat nopeita ja helppoja valmistaa ja yleensä niistä jää syötävää myös seuraavaan päivään. Minestronekeitto toimii mielestäni myös vieraskeittona, sen verran siinä on hyvää makua kuin kaunista ulkonäköäkin. Tarjoa keitto rapeakuorisen leivän kera, itselläni keiton kanssa oli esipaistettua maalaispatonkia. Raasta parmesaani keiton päälle isolla terällä, näin saat voimakkaampaa makua. Tämä ohje on samasta Otavan Pastaruoat kirjasta kuin eilinen fettuccinekin ja näköjään vuonna 2009 elokuussa olen tehnyt keittoa ensi kerran. Ohje: 1 rkl oliiviöljyä 1 silputtu valkosipulinkynsi 1 hienoksi silputtu sipuli 50 g pekonia paloiteltuna 1 pieni purjo ohuina renkaina 1 tlk (Mutti) tomaattimurskaa 2 rkl tomaattisosetta…
-
Fettuccine sieni-juustokastikkeessa
Minulta jäi viikonloppuna herkkusieniä kokonainen laatikollinen käyttämättä, joten ne toimivat tämän ruuan inspiraationa. Kirjoitan aina reseptin yläkulmaan oliko se hyvä vai ehkä todella hyvä vai vain ok, sekä päivämäärän kuukauden tarkkuuudella. Tämän ohjeen kulmassa lukee ”Hyvä!” 01/04. Siitä asti olen siis toisinaan tämän ohjeen mukaan pastaa tehnyt. Ohje on Otavan Pastaruoat kirjasta. Rehellisyyden nimissä kuitenkin kerrottakoon, että tein tämän ruuan vain aikuisille, poikia ei näin vahva herkkusienten rooli ruuassa houkuttele. Kotona odotti neljä nälkäistä nuortamiestä kun tulin töistä kotiin, joten he saivat eilistä carbonaraa-kyllä, syömme myös eilistä pastaa, kun nälkä on kova ja aikaa vähän. Kasvavat nuoret tarvitsivat kuitenkin hieman enemmän kuin carbonarasta riitti, joten pyöräytin kaikille vielä Fazerin isosta…
-
Kasvissosekeitto
Viikonloppuna syötiin hyvin, joten tänään maanantaina oli ihan hyvä keventää vähän. Yritän aina käyttää kaikki mitä jääkaapista löytyy, en pidä lainkaan ruuan heittämisestä pois. Siksi nyt oli juuri oikea hetki sosekeitolle. Kaikki ainekset löytyivät valmiiksi jääkaapista. Bolognese kastikkeesta oli jäänyt palsternakkaa ja selleriä. Porkkanaa ja perunaa on jääkaapissani aina. Kesäkurpitsaa oli puolestaan jäänyt yhdestä toisesta pastasta, jota olin tehnyt. Jopa sipuli oli puolikkaana jääkaapissa, joka oli jäänyt poikien hot dog välipalasta. Perunoita laitoin kasviksista eniten, jottei vahvemman makuiset juurekset dominoi. Voit käyttää mitä vain juureksia omasta jääkaapistasi löytyy, vaikka jo hieman nahistuneina. Keiton päälle ryöstin lehtipersiljaa, joka oli menossa huomisen carbonaran päälle. Rehellisyyden nimissä sanottakoon, että sosekeitto ei puhutellut poikia…
-
Cannelonit
Oikeana Isänpäivänä söimme koko perheen herkkuruokaa, canneloneja. Tämä ruoka toimi lätkän vuoksi hektisessä päivässä hyvin. Onneksi olin myös tehnyt kastikkeen valmiiksi jo eilen. Säästin aikaa ja canneloniputkien täyttäminen oli helpompaa, koska liian kuuma kastike halkaisee ne. Tässä ruuassa on paljon makua ja yksi juju on lihaliemi juustokastikkeen joukossa. Myös tuoreet yrtit ja aurinkokuivatut tomaatit tuovat toivottua makua ruokaan. Olen tehnyt tätä vuosien saatossa useat kerrat ja jakanut reseptiä eteenpäin. Ohje on vuoden 2004 Gloriasta ja olen saanut sen anopiltani. Gloriassa on pitkään ollut artikkelisarja 10 parasta ruokaa. Cannelonit ovat Eila Kuurman listalta. Cannelonien lisukkeeksi tein tomaatti-mozzarella salaatin ja kuten eilen jo bruscetta ohjeessa kirjoitin, käytän mozzarellana aina Bufala Mozzarellaa. Ohje:…
-
Kanaschnitzel ja yrttisalsa
Isänpäivän juhlinta ruuan merkeissä tapahtui poikien lätkäpeleistä johtuen jo lauantaina. Poimin kaikki menun ohjeet uusimmasta Glorian Ruoka&Viini lehdestä (9/2018). Mustajuurikeiton jälkeen jatkoimme pääruokana kanaschnitzeliä ja yrttisalsaa. Ruoka oli hyvin helppo ja nopea ja kanat paistettiin vasta keiton syömisen jälkeen, jotta pysyivät lämpiminä. Pojille laitoin lisukkeeksi myös pastaa ja itsetehtyä tomaattikastiketta. Schnitzelistä tuli lapsuus mieleen, vaikka leivitteen alta löytyikin tänään kana. Pankojauhot seesaminsiemenien kanssa toimi hyvin. Pankojauhoja jouduin hieman taas metsästämään, koska en saanut niitä Citymarketista. Vika oli joko valikoimassa tai minussa, jolle ne ei vain osuneet silmään. Melkein hermostuin jo hyllyjen välissä, kun pankojauhot eivät tulleet vastaan ja aloin kaivata aplikaatiota, johon laittaa hakusana ja vastauksena saa tuotteen koordinaatit sekunneissa.…