Olin repäissyt talteen Kodin Kuvalehdestä pastaohjeen, jonka raaka-aineet löytyvät suurinpiirtein aina jääkaapista. Muutamia raaka-aineita korvasin, kuten lehtipersiljan kevätsipulilla, tämän ohjeen pääperiaate oikeastaan on, että tämä on nyhjää tyhjästä. Eräänä arki-iltana hetki sitten tuli, kun työpäiväni oli venähtänyt ja lapseni tarvitsi tukevaa ruokaa ennen treenejä ja ilallliseksi suunnittelemaani ruokaa en siinä aikataulussa ehtisi tekemään. Pasta maistui nuorelle hyvin ja jätän tämän ohjeen hätävaravalikoimaani. Kun sinulla on tarve nopealle pastalle, käytä tätä ohjetta, mutta jalosta ja muuta tilanteen mukaan. Tämä ohje on kasvisohje, mutta jos jääkaapissa on, tähän olisi sopinut esimerkiksi pekoni myös hyvin. Ohje: 1 sipuli 2 pientä porkkanaa 1/2 rkl öljyä 3 rkl (punaista) pestoa 1L keitettyä pastaa 1 1/2…
-
-
Elektran juusto-purjopiiras
Olen tehnyt tätä kreikkalaista piirasta ensimmäisen kerran kuopuksen ristiäisiin. Mieleeni jäi erittäin hyvin, että jo edesmennyt Isoisäni piti tästä piirakasta kovasti ja kehui tätä minulle vuolaasti. Hauskan asiasta tekee se, ettei hän pitänyt sipulista ja kieltäytyi syömästä ruokaa, jossa on sipulia…Tähän piirakkaan tulee kaksi isoa purjoa ja yksi sipuli… Piirakka on mehevä ja parhaimmillaan hieman lämpimänä. Jos teet piirakan ennakkoon, joka sopii mainiosti, lämmitä sitä kuitenkin hieman ennen tarjoilua uunissa. Voit halutessasi koristella piirakan oliiveilla. Tarjoa lisänä raikasta salaattia. Ohje: 1 viipaloitu sipuli 2 isoa (yhteensä 450g) purjoa silputtuna 50 g voita 4 rkl oliiviöljyä 1,75 dl vehnäjauhoja 1/2 tl ruokasoodaa 3 kevyesti vatkattua isoa kananmunaa 2 dl maustamatonta kreikkalaista/turkkilaista…
-
Kesäiset lisukesalaatit
Nämä salaatit keräsivät ihastusta ja ohjepyyntöjä kun jaoin ne Instagramissa. Tein salaatit lisukkeiksi poikamme 18-vuotis sukulaissynttäreille. Näissä maistuu kesä ja ne olivat näyttävät. Molemmissa saalaateissa maistuu hunaja, varsinkin tomaatin kanssa yhdistelmä on mainio. Vesimelonisalaatissa on myös tuoretta jalopenoa, mutta sen jätin tällä kertaa pois. Tarjosin myös kastikkeen erikseen, koska kaikki eivät välitä kastikkeen chilistä. Tein myös rinnalle heille perussalaatinkastikkeen. Ohjeet löydät alta, ne ovat 5 hengelle, itse tein annokset reippaasti suurempina, jos en jopa kolminkertaisina. Ohjeet löysin K-ruuan sivuilta. Tomaatti-punasipulisalaatti 5 kypsää tomaattia (550g) 1 punasipuli 1/2 dl tilliä silputtuna Kastike: N. 1/2 dl oliiviöljyä 2 rkl sitruunamehua 1 tl juoksevaa hunajaa Suolaa ja mustapippuria Halkaise tomaatit ja leikkaa lohkoiksi.…
-
Vihreät pavut fetapedillä
Jouluun kuuluu klassikkoruuat vahvasti, mutta salaattien kautta yritän hakea aina vähän vaihtelua ja mikä sen helpompaa, kun Instagram pursuaa mitä herkullisimpia ohjeita aina sesongin mukaan. Otin ensi kertaa kokeiluun nämä pavut ja en todellakaan viimeistä kertaa. Nämä pavut pääsevät sekä joulupöytään, että muihinkin sesongin juhlapöytiin uudelleen. Ohje on Kalejunkie tililtä instagramista. Ohje: 500 g papuja 2 rkl kuorittuja, murskattuja pistaaseja 1 tl kanelia 1 rkl voita 2 rkl granaattiomenansiemeniä Kastike: 250 g fetajuustoa 2 dl kreikkalaista jogurttia 3 tl tuoretta sitruunanmehua 3 tl oliiviöljyä 2 valksoipulin kynttä Ryöppää pavut suolatussa vedessä 2-4 minuuttia ja laita ne sitten astiaan, jossa on jäitä ja vettä. Nosta jäähtyneet pavut pois astiasta reikäkauhalla. Tee…
-
Värikäs punakaalisalaatti
Saimme kutsun Itsenäisyyspäivänä kylään ja lupasin tuoda salaattia tullessani. Olin tallentanut jo aiemmin puhelimeeni tämän värikkään salaatin ohjeen tulevaisuutta varten Mediterrinean Diet Plan sivustolta ja nyt tuli aika tehdä se. Minun piti kuljettaa salaatti muutaman kilometrin matka, mutta autolla, joten päädyin sekoittamaan salaatin vasta perillä ja kastikkeen kuljetin myös erikseen, ettei salaatti vettyisi matkalla liikaa. Ohje: 1/4 punakaalia pieneksi raastettuna juustohöylällä tai mandoliinilla 1 kurkku kuutioituna 1 punainen (makea) paprika kuutioituna 2 kevätsipulin vartta silputtuna Kourallinen tuoretta korianteria 3 ruokalusikallista granaattiomenan siemeniä (Pirkka pakaste) Kastike: 3 rkl oliiviöljyä 2 tl granaattiomenan nestettä 1 tl Dijon sinappia 1 tl kuivattua minttua 2 valkosipulia hienoksi silputtuna 1 tl hunajaa 1 tl valkoviinietikkaa…
-
Peruna-uunimunakas
Kesän Kodin Kuvalehdessä oli tämä herkullisen kuuloinen uunimunakas ja siinä puhutteli niin turkkilainen jogurtti kuin kapriksetkin. Otin ohjeesta valokuvan, jotta löydän sen helposti tarpeen tullen ja eilen huomasin, että minulla on ollut jo monta viikkoa jääkaapissa perunoita, jotka kannattaisi käyttää pois. Niin sai alkunsa tämän perunamunakkaan kokeilu ja teen tätä varmuudella uusiksi, niin hyvää se oli. Ohje on vähän työläs arkeen, koska perunoiden kuorimisessa menee hetki ja paistoaikakin on reilu 30 minuuttia. Mutta päätin, että jos tarvitsen vierastarjottavaa tai kuljetettavaa ruokaa, haluan tehdä tämän uudelleen, koska tämä peruna-uunimunakas toimii niin lämpimänä kuin kylmänäkin. Laita munakkaaseen runsaasti kapriksia, itse laitoin reippaasti yli ruokalusikallisen, koska halusin, että niitä on jokaisessa palassa, ne…
-
Porkkana-linssisosekeitto
Pidän kovasti sosekeitoista, mutta niitä tulee harvemmin tehtyä, koska tuntuu etteivät pojat jaksa 2-3 tunnin lätkätreenejä sosekeiton voimin. Nyt minulla oli kuitenkin edellisen päivän kebabia lisukkeineen vielä jäljellä, joten tein keiton ja tarjosin myös kebabia. Aikuiset söivät keittoa ja myös esikoinen maistoi ja piti. Kuopus ystävänsä kera olivat todella tyytyväisiä kebabiin. Tässä keitossa on porkkanaa ja linssiä, mutta tekovaiheessa huomasin, että minulla onkin vain 2 porkkanaa ja 4 olisi tarvittu, joten korvasin ne perunoilla. Uskon että tämä on parempi omaan makuuni, koska peruna pehmensi kokonaisuutta. Tähän tulee myös reippaasti inkivääriä, joka tuo mukavasti poltetta ja puristettu kokonaisen appelsiininmehu, joka tuo kivasti raikkautta. Päälle laitettavaksi paahdoin cashewpähkinöitä ja silpuin korianteria. Tästä…
-
Mysli
Minulla on ruokalehdissä tullut aina välillä vastaan mysli- ja granola ohjeita, mutta ne ovat aina jääneet toteuttamatta. Olin (pitkästä aikaa!) lounaalla asiakkaani kanssa, joka myös pitää ruuanlaitoista ja kerroin hänelle mysliaikeistani. Hän kertoi myös tekevänsä mysliä itse ja ennenkuin kotiin ehdin, minulle tuli häneltä tektiviestinä tämä myslin ohje. Päätin kokeilla ohjetta heti, koska kuiva-ainelaatikossani oli aivan liian monta ja erilaista puolikasta pähkinäpussia. Aloitin murskaamalla pähkinät ja lisäsin kaapista löytämiäni leseitä ja hiutaleita. Keitin liemen ja paistoin koko komeuden uunissa pikaisesti. Lisäsin rusinat vasta uunin jälkeen, jotta niiden koostumus säilyisi sellaisena kuin niistä parhaiten pidän. Tulen varmuudella tekemään tätä uudelleen, koska jäljellä on viikon jälkeen vain yksi puolikas purkki! Annoin myös…
-
Tapaksia
Vappuaattona meillä oli kolmihenkinen perhe kylässä ja tein alkuun tapaksia ja pääruuaksi oman perheemme klassikon eli paellan. Pakko myöntää ihan itsekin, että tapakset onnistuivat yli odotusten ja olivat todella hyviä. Koronavuonna ei olla kyläilty, joten ystävät vappuaattona oli todellinen onni! Sovimme, että katsomme tilanteen päivää ennen, että kaikki ovat varmasti terveita ja hyvin onneksi meni, terveitä olimme ja vietimme mukavan päivän meillä. Tapakset ja paella toimivat hyvin niin aikuisille kuin lapsilla ja helpottivat kokkailuja. Ostin osan tapaksista myös valmiina, kuten gazpachon, mutta tein siihen sattumat itse päälle eli paahdoin krutonkeja, pilkoin kurkkua, tomaattia, paprikaa ja hieman chiliä. Asettelu on usein se juttu ja valmis gazpacho näytti (ja maistui) hyvältä, kun…
-
Broilerivartaat, kukkakaali-perunacurry sekä chapati
Torstain Hesari on mielestäni viikon toiseksi parhain Hesari. Sunnuntai on tietysti parhain. Toiseksi parhaimmaksi Hesariksi torstai Hesari nousee Ruokatorstain vuoksi. Olen vuosien varrella leikannut sieltä useammankin ohjeen talteen ja osasta on tullut klassikkoja meidän perheessä. Minulla on hyllyssä myös yksi Ruokatorstai kirja, mutta jostain syystä sitä tulee harvemmin käytettyä. Nämä ohjeet löytyivät muiden ohjeiden alta. Onneksi löysin ne nyt, sillä näitä broilerivartaita tulemme tulevana kesänä tekemään useamminkin, niin mehukkaita ne olivat. Tein myös tuon chapati leivän, vaikka aluksi mietin etten jaksa leipoa, mutta onneksi jaksoin, koska ne olivat helppoja valmistaa ja niin hyviä yksinkertaisuudessaan raidan kanssa. Värjäsin jogurttimarinadin punaisella elintarvikevärillä, koska sitä sattui kaapissa olemaan. Tätä ruokaa varten en sitä…