Arkeen tarvitaan paljon nopeita, mutta maukkaita ruokia, jotta arkiruokalistassa on vaihtelua. Huomasin omaa blogia selatessani, ettei siellä ole vielä hyvää ja arkista kana-wokkia. Löysin tämän ohjeen ja valmistin samantein ja se toimi arjessa juuri niinkuin pitikin. Monte raaka-aineet löytyivät kaapistani valmiina ja wokki maistui kaikille. Tämän ohjeen löysin Soppa365 sivustolta. Ohje: 1 pkt maustamatonta broilerin (sisä)fileetä Marinadi: 2 rkl limetin mehua 2 rkl kalakastiketta 2 rkl rypsiöljyä Ripaus suolaa Mustapippuria Sekoita marinadin ainekset keskenään. Leikkaa broileri suupaloiksi ja laita marinadiin maustumaan. 1 porkkana suikaloituna 4 valkosipulinkynttä hienonnettuna Pieni pala inkivääriä hienonnettuna 1 nippu kevätsipulia hienonnettuna 3 rkl soijakastiketta 3 rkl ruokokidesokeria 1 limetin mehu 1 limetin raastettu kuori 1 punainen…
-
-
Thai-marinoidut possuvartaat, cashewdippi ja nuudelisalaatti
Tein tämän pääsiäisenä, koska silloin oli enmmän aikaa kokata kastikkeita myöten. Olen tehnyt tämän ohjeen mukaan aiemminkin, mutta tein tämän silloin broilerista. Tällä kertaa päätin tehdä kuitenkin ohjeen mukaan possusta, koska pääsiäisen ruuista moni muu oli jo broileria. Tässä ohjeessa possu marinoidaan kookosmaidossa. Se ei anna vahvaa kookoksen makua, mutta hieman pehmeyttä kuitenkin ja toimii mielestäni erittäin hyvin. Unohdin laittaa possun illalla marinadiin, joten tällä kertaa marinointi kesti 6 tuntia. Lisukkeet valmistuvat nopeasti, cashewdippikin on hyvin helppo valmistaa. Tarjosin osan nuudeleista ilman kasviksia, koska minulla oli myös vieraita lapsia ruokapöydässä, niin varmistin että kaikki saivat syödäkseen. Lisänä tarjosin sweet-chilikastiketta, vaikka nuudelisalaatti oli jo valmiiksi maustettu, koska halusin ainakin omaan annokseeni…
-
Malesialainen hakka mee
Olen Glorian Ruoka&Viini kestotilaaja ja saan tarjouksia suoraan sähköpostiini, kun heiltä ilmestyy erikoisnumeroita. Kestotilaaja saa tilata erikoisnumerot hieman irtomyyntiä edullisemmalla hinnalla. Olen tilannut ainakin Italia numeron ja nyt viimeisimpänä Aasia numeron. Aasia painoksessa oli todella paljon houkuttelevia ohjeita, eivätkä ne edes olleet kovinkaan monimutkaisia valmistaa. Heti seuraavana viikonloppuna valikoitui kokeiluun tämä malesialainen hakka mee. Melkein kaikki ainekset löytyi jo kotoa, vain osterikastiketta piti ostaa. Tämä ohje tehdään porsaanjauhelihasta ja meillä siitä piti koko perhe-paljon. Uskon että toimii toimii myös broilerin jauhelihana hyvin, mutta ei naudasta tehtynä. Muokkasin tätä ohjetta vähän omaan makuuni ja lisäsin roppakaupalla annoksen päälle Pirkan Parhaiden rapeaa valkosipulia chili-seesamiöljyssä. Tein meille tätä tupla-annoksen, koska pojat syövät jo…
-
Thai-kanavartaat ja salaattikääröt
Jälleen kerran löydän itseni kirjoittamasta aasialaista ohjetta. Mutta näistä ruuista meidän perhe näyttää pitävän ja ne maistuvat kaikille. Tällä kertaa Maku-lehdessä tuli vastaan nämä kanavartaat, joita en sitten tehnytkään varrastikuissa, vaan grillasimme sisäfileet ihan vain sellaisenaan. Mutta samapa tuo, hyvin maistui, vartaalla tai ilman. Käyn tällä hetkellä ruokalehtiäni lävitse, koska niitä on NIIN paljon! Jos lehdestä ei löydy yhtikäs mitään toteutettavaa, laitan lehden pois, mitä sitä suotta säästämään. Tein ruokaostokset tällä kertaa K-kaupassa ja siellä oli näihin salaattikääröihin erittäin hyvin sopiva Pirkan Parhaat suomalainen rapea pikkusalaatti. Ne olivat pieniä lehtiä, kuin veneen mallisia ja toimivat täydellisesti salaatin syötävinä tarjoiluastioina. Lisäksi muistin, että minulla on jo jonkin aikaa ollut Lidilistä ostamiani…
-
Indonesialainen kana-nuudelikeitto
Keällä ruokavaliomme hieman muuttuu, grillaamme yhä, kuten talvellakin, mutta salaatit ja muut kevyemmät ruuat astuvat voimakkaammin esiin. Varsinkin kun nyt alkukesästä olemme saaneet nauttia ihanista hellepäivistä, tekee mieli kevyempää ruokaa. Makua ja tulisuutta saa ruuassa silti olla. Tämä keitto tuli vastaan, kun selasin Korianteria ja Sitruunaruohoa kirjaani ja etsin uusia ruokia, kun vanhat ja tutut eivät tuntuneet ollenkaan houkuttelevilta. Tässä ruuassa on melko monta vaihetta, mutta koska useimmat raaka-aineet löytyivät minulta jo valmiina ja varsinkin koska sain toisen kesälomalaisen apuuni keittiöön, tämä ruoka valmistui kuitenkin melko näppärästi. Maku palkitsi kyllä kaiken vaivan ja toiveeni, että tästä olisi jäänyt myös huomiseksi lounaaksi, ei toteutunut. Koko keitto meni siltä istumalta parempiin suihin!…
-
Dandan-nuudelit
Sisareni sai hiljattain ensimmäisen lapsensa ja olimme yhtenä arki-iltana katsomassa miten poikien serkkupoika olikaan niin paljon kasvanut ja kehittynyt viime kerrasta. Koska Helsingin sisälläkin menee arki-iltana siirtymiseen aikaa, nappasin meille kaikille ruuan mukaan ja kokkasin sen sisareni luona ja söimme siellä kaikki yhdessä. Näin saimme mahdollisuuden viettää pidempään iltaa yhdessä ja vaihtaa kuulumisia puolin ja toisin. Uusimmassa Pirkka lehdessä oli tämä Dandan-nuudeleiden ohje, joka nappasi heti silmään nopeana ja herkullisena arkiruokana. Ohjeessa on porsaan jauhelihaa ja olen aiemmin vierastanut sitä, kunnes tein kerran lihapullia porsaan jauhelihasta je ne olivatkin todella meheviä ja herkullisia. Tässä ohjeessa liha paistetaan kuumalla lämmöllä yhdessä chilihiutaleiden kanssa, niin kauan että jauhelihasta tulee tummanruskeaa ja rapeaa.…
-
Pad thai broilerin jauhelihasta arkeen
Olipa päässyt kulumaan pitkä aika blogin päivityksestä! Työrintamalla on ollut todella kiireistä kevään sulun jälkeen ja syyslomakin tuli vietettyä Pyhällä ja silloin lomailin tietokoneesta kokonaan. Ruokaa on päivittäin tehty ja samoja reseptejä olen pitkälti pyörittänyt kuin ennenkin. Yhtenä päivänä oli taas energiaa etsiä uusia reseptejä ja Yhteishyvän resepteissä tuli vastaan tämä Pad thai. Eri versioita aasialaisesta kanawokista olen tehnyt ennenkin, mutta tämä puhutteli koko perhettä maullaan. Osaksi syynä oli myös se, että siivotessani kuiva-ainekaappia, huomasin että minulla oli vielä kevään Hakaniemen etnisten ruokakauppaoston jälkeen jäljellä sieltä ostettuja nuudeleita. Tämä käyttämäni nuudeli ei ollut pikanuudeli, vaan keittoaika oli 10-12 minuuttia. Lieneekö johtunut siitä, mutta toisin kuin 2-3 keittoajan nuudelit, tämän ei…
-
Vietnamilainen lihapullakulho
Erilaisia bowleja ja kulhoja olen tehnyt usein, mutta lihana on aina ollut kanaa. Kun vastaan tuli tämä kulho ohje, jossa oli lihapullat lihana, päätin heti kokeilla. Ohje on MeNaiset lehdestä ja olen säästänyt ja unohtanut tämän reseptin. Perjantai-iltana molemmilla pojilla oli lätkätreenit ja appivanhemmat olivat täällä meillä Helsingissä käymässä luonamme. Esivalmistelin ruuan ennen treenejä, paistoin lihapullat, katoin pöydän ja nostelin kaikki ainekset esille. Kun tulimme treeneistä ja kello lähenteli jo yhdeksää, oli ruoka silti nopeasti pöydässä. Ennakointi on se juttu, jota harrastan ruuanteossa paljon. Nytkin olen lähdössä hallille, toisella pojalla on treenit, toisella matsi ja ne ovat peräjälkeen, joten iltaruuan pitää olla nopeasti valmis. Broilerit ovat marinoitumassa, tzatziki tehty ja…
-
Jogurttimarinoidut broilerin vartaat lisukkeineen:
Juhannus sunnuntaina oli kotiinlähdön aika ja ennen lähtöä söimme grillattuja broilerinvartaita, perunasalaattia sekä retiisi-nuudelisalaattia. Nuudelisalaatista valmistin kaksi versiota, toisen täysjyvämunanuudelista ja toisen riisinuudelista koska äitini ja toinen siskoistani ovat gluteiinittomia ruokailijoita. Kaikki ohjeet ovat Glorian ruoka&viinistä. Jogurttiset broilerinvartaat: 450 g broilerin fileitä Marinadi: 200 g turkkilaista jogurttia 1 iso sitruuna 1/2 tl fenkolinsiemeniä murskattuina 1 tl jauhettua inkivääriä 1 tl juustokuminaa 1/2 tl suolaa 1/2 tl mustapippuria myllystä Leikkaa broilerit varraspaloiksi. Valmista marinadi. Laita jogurtti kulhoon ja purista sitruunanmehu joukkoon. Murskaa fenkolinsiement huhmareessa ja ja lisää ne sekä muut mausteet jogurttiin. Sekoita hyvin. Lisää broilerit marinadiin ja anna marinoitua seuraavaan päivään tai vähintään 8 tuntia. Pujota broilerit vartaisiin. Jos käytät…
-
Nuudelisalaatti broilerilla
Olen aiemminkin kirjoittanut tänne blogiin nuudelisalaatin ohjeen, jossa oli mukana grillattua broileria. Mausteet ovat melko samat, aasialaisesti inkivääriä ja limeä, mutta tässä lämpimässä salaatissa maistuu myös varhaiskaali ja retiisi, jotka ovat todellisia kausiherkkuja. Koko idea tähän salaattiin lähti taas siitä, että näin niin herkullisen näköisen varhaiskaalin Citymarketin heviosastolla, että se oli pakko ostaa. Pidän myös kovasti tuoreista yrteistä ja tästä salaatista löytyy niin basilikaa kuin minttuakin. Päällä maistuu puolestaan paahdettu maapähkina. Ohje on Kodin Kuvalehdestä, kuten moni muukin käyttämäni resepti. Tosin aidossa ohjeessa ei ollut broileria ja se tarjoiltiin kylmänä, jossa nuudelia oli marinoitu vuorokausi jääkaapissa. Meillä kuitenkin suositaan lämmintä salaattia ja broileri oli oiva lisä salaattiin. Ohje: 200 g…