Tein tämän kanakeiton yhtenä lauantaina, kun pojat tarvitsivat melko pian aamiaisen jälkeen lounaan ennen päivän lätkäpelejä. Tämä valmistui todella helposti ja maistui kaikille. Ohje on Hesarin Ruokatorstai kirjasta. Olin tehnyt tätä aiemminkin vuonna 2011, koska reseptin vieressä oli merkintä ”Tosi hyvä, helppo ja nopea 12/11!” Ja ihan samaa mieltä olin siis 10 vuotta myöhemminkin tästä keitosta. Ohje: 400 g maustamatonta broileria (marinadi: oliiviöljy, valkoviinetikka, suola ja mustapippuri) 2 tl oliiviöljyä 1 tl currya 8 dl kanalientä 250 g pakastettuja kasvissuikaleita 200 g pakastettuja maissinjyviä 100 g maustamtonta tuorejuustoa Ruohosipulia, lehtipersiljaa tai muuta sopivaa yrttiä pinnalle. Leikkaa broileri suupaloiksi, jos et käytä valmiiksi suikaloitua broileria. Tee marinadi. Laita 3 rkl oliiviöljyä…
-
-
Normandialainen broileri ja uuniselleri
Tämä ohje on kulkenut mukanani jo 1990-luvulta lähtien. Anna-lehdessä oli 90-luvulla sellaisia pahvikortteja, joissa toisella puolella oli ruuan kuva ja toisella ohje. Olen liimannt tämän ohjeen A4 paperille ja mapittanut sen eli näkyvissä on enää resepti, ei kuvaa. Olen monesti aikonut tehdä tämän broileriohjeen, kerran jopa ostanut aineksetkin, mutta aina se on syystä tai toisesta lykkääntynyt. Viime sunnuntaina oli kuitenkin aika kokeilla tätä ohjetta. Olen kerran tehnyt possua, jonka kastikkeessa oli myös omenaa ja se ei ollut perhelle suuri hitti. Mutta nyt omenaa oli melko vähän ja mukana myös selleriä ja purjoa, jotka ovat voimakkaampia maultaan kuin omena, joten valituksia omenasta ei tällä kertaa kuulunut. Itse asiassa pidimme kaikkia poikia…