Juhlistimme Isänpäivää ruuan merkeissä jo lauantaina, koska sunnuntai on lätkän puolesta niin hektinen, ettei pitkälle ruokailulle jää kunnolla aikaa. Tein alkuruuaksi mustajuurikeittoa. Mustajuuri on todella hyvä, esimerkiksi juuri keitossa, mutta silti harvemmin tulee sitä käytettyä. Juuret ovat melko multaiset ja suosittelen heittämään ne jo kaupassa johonkin pussiin, muuten multaa on ihan joka paikassa. Keittoa vahvisti tällä kertaa pekoni, koska pancettaa en niin saanut niin Citymarketista kuin K-Supermarketistakaan. Sama juttu siis kuin Burratan kanssa. Mutta pekoni toimi silti ihan hyvin. Lisäksi paahdoin päälle myös leivänmuruja. Ohje on myös uusimmasta Glorian Ruoka&Viini lehdestä (09/2018). Kuopus ei keitosta liiemmin innostunut, mutta esikoinen söi hänenkin lautasellisensa. Tein keittoa puolikkaan annoksen Glorian Ruoka&Viini ohjeesta, koska…
-
-
Mozzarella-sienibruscetta
Minulle sattui Isänpäivämenun suunnittelussa jokin suunnittelukukkanen ja ostin ainekset kahteen alkuruokaan. Joten toisesta alkuruuasta tulikin sitten aikuisten välipala lauantaina ensimmäisen jäähallikierroksen jälkeen. Ohje on uusimmasta Glorian Ruoka&Viinistä (9/2018). Alkuperäisessä ohjeessa on Burrata-juustoa, sitä on kuitenkin hyvin hankala saada ja en saanut sitä paikallisesta Citymarketista, enkä K-Supermarketista, jotka muuten ovat hyvin varustettuja. Burrata tehdään mozzarellasta ja kermasta, joten korvasin sen mozzarellalla. Käytän aina, jos vain saan Bufala Mozzarellaa, itse asiassa, jos en saa, jätän ostamatta. Pirkan Parhailla on hyvä Bufala Mozzarella, samoin Lidlistä saa hyvää nimenomaan Bufala Mozzarellaa. Burrataa olisin todennäköisesti saanut uudesta Herkku Food Marketista tai Lentävästä Lehmästä, joka sijaitsee Hakaniemen hallissa. Nyt käyttämäni Pirkan Parhaiden Mozzarella toimi kuitenkin hyvin,…
-
Inkivääri sai shottiin kaveriksi chilin ja sitruunaruohon
Tein indonesialaista broilericurrya ja totesin, että ylimääräiset sitruunaruohonvarret menevät todennäköisesti hukkaan ja osa chileistäkin on hieman jo nahistuneita, ei niin napakoita, joten ajattelin tehdä uuden shotin aamuihin siinä ruuan ohella. Vanhakin oli jo loppuun juotu ja inhoan todella ruuan hukkaan heittämistä. Edellinen tänne postaamani inkivääri-minttushotti oli tarkoituksella mieto, jotta se maistuu myös ala-asteikäisille lapsille. Nyt ajattelin tehdä jymäkämmän, kun kerran chiliäkin oli jo tulossa. Sitruunaruohonvarsista olin kahdesta käyttänyt jo tyven, joten laitoin yhden kokonaisen ja kaksi tyvetöntä. Tyvessä on enemmän makua. Vähensin nestettä edellisestä ja tulos oli hyvä! Nesteen määrällä voit siis muokata sitä, miten vahvan haluat shotin olevan. Tässä on shotti aikuiseenmakuun aamuihin. Aluksi tulisuus ei tunnu, mutta lopuksi…
-
Indonesialainen broilericurry
Tämä miedon lempeän tulinen curryruoka sopii koko perheelle arkeen. Aikuisille siinä on tarpeeksi makua ja lapsille ei liikaa. Kaikki raaka-aineet ovat tuoreita ja se on raikkaan maun salaisuus. Pilkkomiseen menee hetki 10-15 minuuttia, loppu tulee kuin itsestään. Ohje on Otavan kanaruokia kirjasta. Olen muokannut ohjetta vain hieman maustamisen osalta, käytän niitä runsaammin. Itsetehty chilipaste on yllättävän helppo tehdä ja palkitsee kyllä maussa. Tein itse pasten huhmareella. Jos sinulla on kiire tai uskot että muut ruokailijat pelästyy sattumia voit soseuttaa pasten myös sauvasekoittimella. Käytä vain tarpeeksi pientä astiaa, jottei paste leviä liikaa astiaan, eikä näin ollen soseudu ja sekoitu. Tein kastikkeen valurauta kasarissa, mutta siirsin sen lämmitettyyn pataan, jotta curry pysyisi…
-
Kung po kana
Jos pojat saavat esittää toiveita ruuasta, jossa on kanaa, niin se on Kung po kanaa. Tämä herkullinen arkiruoka valmistuu nopeasti raikkaista raaka-aineista. Ja näyttääkin niin hyvältä, kun värejä on paljon. Tämä ohje on Pirkan ja olen muokannut sitä vain hieman. En käytä ohjeen mukaan inkivääriä purkista, vaan laitan tuoretta raastamalla. Ohje: 1 punainen paprika 1 keltainen paprika 1/2 purjo 1 mieto punainen chili 1 dl cashewpähkinöitä 400 g marinoimatonta broileria 1 valkuainen n 4 rkl maissitärkkelysjauhoja 3/4 tl suolaa 4-5 cm raastettua tuoretta inkivääriä 3 tl valkoviinietikkaa 2 rkl makeaa chilikastiketta öljyä Jasmiiniriisiä Paloittele paprikat reiluhkoiksi paloiksi. Hienonna purjo ja chili. Kuori ja raasta inkivääri. Paahda cashewpähkinät kuivalla pannulla. Leikkaa…
-
Korealaiset japchae-nuudelit
Luen aina Hesarin Ruokatorstain ja olen poiminut sieltä useamman reseptin talteen ja käyttöön vuosien varrella. Tämän viikon torstain lehdessä ollut korealainen japhae-nuudelit vaikutti niin herkulliselta, että testasin sitä heti sunnuntaina. Se oli todella hyvää ja maistui myös pojille, joten tässä ohje myös teille. Laitoin mausteita hieman ohjetta enemmän ja vaihdoin ulkofileen sisäfileeksi. Samoin siitakesienien määrä oli minulla pienempi, koska ostin yhden paketin ja vasta kotona huomasin siinä olevan 100g ja ohjeessa lukee 250g. Seuraavalla kerralla laitan ehdottomasti kaksi pakettia. Alun pilkkomiseen menee jonkun verran aikaa, mutta itse valmistus on nopeaa. Itse asiassa niin nopeaa, ettei ole pahitteeksi, jos keittiöön saa toiset käsiparit wokkauksen ajaksi. Annos kuva ei ole niin onnistunut…
-
Minttutee
Työt ja poikien lätkäharrastus sanelevat aika pitkälti sen miten aikaa jää tavata ystäviä ja sukulaisia, vähän. Tänään löysimme yhteisen ajan kuopuksen kummisedän perheen kanssa aamulla klo 10, sunnuntaina siis. Kaikki olivat juuri syöneet aamupalan, joten mitään varsinaista syömistä ei kukaan kaivannut, joten taas mentiin juotavalla. Tuoreminttutee on juoma, jonka opin matkustaessa usein Hollantiin työn puolesta. Siellä sitä juotiin usein aterian jälkeen tai muuten vain. Ota kauniit lämpöä kestävät lasit. Laita lasin pohjalle 1 rkl ruokosokeria tai tavallista sokeria, jos sinulla ei ole ruokosokeria. Leikkaa mintusta oksia ja laita lasiin. Laita myös kaikki yksittäiset lehdet. Neljään lasiin tarvitset 2 ruukkua minttua ja jos kaupassa on, mielummin vahvaa minttua. Kaada päälle kuumaa…
-
Spagetti Bolognese pidemmän kaavan mukaan
Tätä lauantaita rytmitti kolme lätkämatsia. Ensin kuopuksella aamulla 11:30, sitten esikoisella 15:00 ja kuopuksella vielä illalla klo 18:00. Joten, kun toinenkin kupillinen aamukahvia oli juotu, aloitin ruuan valmistamisen ja lätkäpainoitteisen päivän ruuaksi olin valinnut kaikille maistuvan spagetti Bolognesen. Tämä ohje on aikoinaan Valintatalosta mukaan napattu ilmaisresepti ja kulkenut mukanamme jo ennen poikien syntymää. Kastikkeessa on paljoan raaka-aineita ja siksi reippaasti makua. Olen tarjonnut tätä niin isolle porukalle juhlissakin kuin viikonloppuisin perheelle. Arkeen ohje on liian moniosainen. Alku kuluu pitkälti pilkkoamisessa, mutta suosittelen silti käyttämään kaikkia raaka-aineita, koska se palkitsee lopputuloksena maussa. Mukana pilkkomisessa minulla oli tänään mukana esikoinen. Teinkin tänään annoksen tuplana ja pakastin toisen puolen kiireisiin arkipäiviin. Ohje: 2…
-
Broilerivartaat sataykastikkeella maustettu nuudeli ja salaatti
Tätä ruokaa olen tehnyt usein viikonloppuisin, arkeen annos on hieman liian moniosainen valmistukseltaan. Ohje on Jamie Oliverin kirjasta, joita minulla on muutama. Jamien tapa kirjoittaa valmistuksen ohjeistus on mielestäni hitusen haastava, koska ohjeistaa sekaisin eri ruokia. Toivottavasti olen onnistunut yksinkertaistamaan ohjeen ja päätät kokeilla tätä herkullista annosta. Satay-kana: 1 tuore korianteri ruukku 1 1/2 punainen chili 6 runsasta rkl rakeista maapähkinävoita 1 valkosipulinkynsi 2 cm tuoretta inkivääriä 2 limeä soijaa 4 broilerinfilettä Laita monitoimikoneeseen tai astiaan ja käytä sauvasekoitinta soseuttamiseen kaikki satayn ainekset broileria lukuun ottamatta. Silpu korianteri pienemmäksi, poista chilistä kanta ja siemenet ja pilko veitsellä hieman pienemmäksi. Kuori ja pienennä inkivääri. Raasta molempien limen kuori ja purista mehut.…