• Grillaus,  Leipominen,  Liha

    Sisäfilevartaat grillileivällä yrttihakkeluksen ja jogurttikastikkeen kera

    Olin kuluneella viikolla työmatkalla Kuopiossa ja Lappeenrannassa ja hotellikuoleman käytin tällä kertaa pääsiäismenun suunnitteluun. Minulla oli iso pino Glorian ruoka&viini lehtiä mukana ja siellä syntyi suunnitelmat niin koko pääsiäisen kuin vapunkin menuun. Torstaina kävin ostamassa kaikki ruuat kiertäen sekä Lidilin, K-supermarketin että Prisman. Kun suunnittelee kaikki ruuat etukäteen, on helpompi rentoutua perheen kanssa yhdessä oloon. Ainut mitä pitää päättää on se, mitä syö mikäkin päivä. Pitkäperjantaina ulkoilimme ja grillasimme naudan sisäfilevartaita, lisukkeina grillatut tomaatit, yrttihakkelusta ja jogurttikastiketta. Myös grillileivän eli vehnärieskan leivoin itse. Ohjeessa oli 400g lihaa neljälle hengelle. Lihamestari leikkasi minulle vähän runsaamman palan ja itse grillasimme 650g ja kaikki meni. Leipien leipominen oli suhteellisen nopeaa ja olivat kyllä…

  • Aasia,  Liha,  Nuudeli

    Korealaiset japchae-nuudelit

    Luen aina Hesarin Ruokatorstain ja olen poiminut sieltä useamman reseptin talteen ja käyttöön vuosien varrella. Tämän viikon torstain lehdessä ollut korealainen japhae-nuudelit vaikutti niin herkulliselta, että testasin sitä heti sunnuntaina. Se oli todella hyvää ja maistui myös pojille, joten tässä ohje myös teille. Laitoin mausteita hieman ohjetta enemmän ja vaihdoin ulkofileen sisäfileeksi. Samoin siitakesienien määrä oli minulla pienempi, koska ostin yhden paketin ja vasta kotona huomasin siinä olevan 100g ja ohjeessa lukee 250g. Seuraavalla kerralla laitan ehdottomasti kaksi pakettia. Alun pilkkomiseen menee jonkun verran aikaa, mutta itse valmistus on nopeaa. Itse asiassa niin nopeaa, ettei ole pahitteeksi, jos keittiöön saa toiset käsiparit wokkauksen ajaksi. Annos kuva ei ole niin onnistunut…