• Iltapala,  Juhlat,  Kasvisruoka,  Leipominen,  Lisuke,  Salaatti,  Sienet,  Suolainen piiras

    Kanttarellipiirakka ja lisukesalaatti

    Kutsuin ystäväpariskunnan lasilliselle viiniä ennen leffaan lähtöä ja pitäähän jotain suolaista olla tarjolla, kun vieraat tulevat viinille. Minulla on sattumalta Äitini vasta poimimia tuoreita kanttarelleja jääkaapissa ja päätin ottaa ne pääraaka-aineeksi ja tehdä vain yksinkertaisen salaatin kylkeen. Tämän ohjeen löysin Yhteishyvän sivuilta ja mukailin sitä jonkin verran omien mieltymysteni mukaan. Käytin esimerkiksi valmispohjaa, koska aikaa ennen vieraiden tuloa oli vain tunti. Lisäksi tein salaatin jäävuorisalaatista, jota olen tehnyt sen jälkeen nyt monesti. Siihen tulee päälle silputtua lehtipersiljaa, mutta esimerkiksi tänään minulla ei ollut lehtipersiljaa, joten laitoin ruohosipulia ja se toimi aivan yhtä hyvin. Eilen mökillä ei ollut parmesaania ja salaatti toimi myös ilman sitä. Mutta toki parmesaaniraaste kruunaa salaatin. Halusin…

  • Kasvisruoka,  Leipominen,  Ruokaviemiset,  Suolainen piiras

    Ranskalainen tomaattipiiras

    Tämä piirakka on helppo ja nopea, mutta tavattoman maukas. Olen tehnyt tätä illanistujaisiin, niin kotona kuin vienyt nyyttäri-iltoihin sekä piknikretkille ystävien kanssa. Raaka-aineita on vähän, siksi kaikki maut pääsevät oikeuksiinsa, eivätkä ne myöskään huku kerman tai juuston alle, koska kermaa tässä piirakassa ei ole lainkaan. Tarjoa piirakka raikkaan salaatin kera. Ohjeen olen poiminut talteen Iiris lehdestä. Ohje: 1 valmis piirakkapohja 2-3 rkl Dijon-sinappia 1,5 dl voimakasta juustoa (gouda, mustaleima emmental, parmesan yms) 1 rs kirsikkatomaatteja tai tavallisia tomaatteja 2 tl kuivattua tai tuoretta rosmariinia Mustapippuria ja sormisuolaa Tuoretta basilikaa Sulata piiraspohja ohjeen mukaan ja taputtele vuuan pohjalle. Tee haarukalla muutamia reikiä pohjaan. Levitä pohjalle ensin reilusti Dijon-sinappia. Levitä juustoraaste päälle.…