Lankalauantaina meillä oli rauhallinen aamu, koska poikien lätkätreenit ovat vasta iltapäivällä. Koska syömme illallisen-karitsan paahtopaistia- lätkäaikatauluista johtuen hieman myöhemmin, päädyin tekemään tukevamman aamupalan. Tämän munakkaan voimalla, pojat jaksoivat myös käydä futaamassa aamupäivällä lähikentällä. En ollut tehnyt tätä munakasta aiemmin. Ohje on Glorian ruoka&viini lehdestä vuodelta 2008. Käytin kirsikkatomaatteina terttutomaatteja, koska niissä on enemmän makua. Samoin herkkusienet ovat ruskeita, koska myös niissä on valkoisia enemmän makua. Tabascoa laitoin niin vähän, että sitä tuskin huomasi. Jos munakas olisi vain aikuisille laittaisin enemmän. Salvia on yrtti, josta pidän paljon ja se sopi mainiosti tähän munakkaaseen. Muuten salviaa tulee käytettyä melko harvoin, saltimboccassa yleisimmin. Rauhallisen aamun vuoksi, katoin myös kauniimmin. Käsin pestävät miehen perintöastiat.…