Alkupala,  Äyriäiset

Lämmin rapusalaatti simpukankuoressa

Meillä oli eilen, lauantaina ystäväperhe kylässä pitkästä aikaa. Pitkästä aikaa siksi, että kun lätkäkausi on päällä, ei ylimääräistä vapaa-aikaa juurikaan jää. Esikoisemme treenaa 4-5 kertaa viikossa, kerralla vähintään 2 tuntia ja matkat päälle, 30-60 minuuttia per suunta. Ja kuopuksemme 4 kertaa viikossa ja samat matkat päälle. Kuten eräs lätkäystäväperheemme sanoo, ystävät hyvästellään kauden alkaessa ja asiaan palataan taas kauden päätyttyä eli toukokuussa. Pientä pilkettä silmäkulmassa, mutta samalla puolitotuuttakin. Ja tämähän on oma valinta, sitä aina korostan kaikille ihmettelijöille. Molemmat pojat pitävät lätkästä, paljon!

Ponnikkeena tähän tapaamiseen olivat sinnikkäät perheiden esikoiset. He halusivat kyläillä toistensa luona, koska edellisestä kerrasta oli jo vierähtänyt aikaa ja kun huomasin vastaavani esikoiselle elokuun jälkeen noin sadannen kerran, että äiti yrittää järjestää ja viestin A:n äidin kanssa, niin tunsin piston sydämessäni ja aloimme ystäväperheen äidin kanssa tuumasta toimeen. Piti löytää lauantai, jolloin kenelläkään kolmesta pojasta ei olisi iltamatsia, eikä seuraavana aamuna aikaisin matsia tai treenejä, koska lasten pitää myös nukkua tarpeeksi. Ja lisäksi, kenelläkään aikuisella ei voi olla työmatkaa. Ja toki halusin minäkin mielelläni tavata opiskeluaikojen ystävääni perheineen.

Kalenterisulkeisten jälkeen löytyi viime lauantai sopivaksi päiväksi kyläilylle. Meillä oli vain kuopuksen matsi 8-10:30 Helsingissä ja esikoisen matsi 13-15:30 Riihimäellä ja sunnuntaina esikoisen treenit 12:15-14:15 Helsingissä ja kuopuksen matsi Porvoossa 18-20:30. Ja ystäväperheen pojalla oli lauantaina kaksi futismatsia, mutta päivällä ja sunnuntaina ei hänelläkään olisi aamutreenejä. Meillä lähti vielä kaikki perheen miehet Riihimäelle, josta meiltä ajaa tunnin, niin sain rauhassa valmistella illallisen kotona. Energiaa päivään hain aamulla avannosta, täydellinen uintikeli!

Tein jokin aika sitten Beirut leivät Brassiruokaa kirjastani ja silloin mielenkiintoiselta vaikuttivat myös kirjan lämpimät ravut simpukankuoressa ja feijoada. Halusin kokeilla niitä molempia. Raskaan pääruuan jälkeen piti löytää vielä kevyt jälkiruoka ja tähän valitsin kuohkean appelsiinivaahdon. Tässä ensin rapujen ohje sinulle, muut seuraavat seuraavissa postauksissa.

Äitini on säilyttänyt näitä ihania simpukankuoria olohuoneen lipastossa, ja olen niitä lapsesta asti ihaillut. Kerran sanoin hänelle, että otan ne mielelläni häneltä joskus lainaan. Äitini kuitenkin totesi, ettei tarvitse niitä enää ja voisin viedä ne vaikka samantein lopullisesti kotiini. Näin tein ja olen siitä lähtien pitänyt silmällä ohjetta jossa voisin niitä käyttää.

Tähän annokseen tulee paljon erilaisia raaka-aineita ja pilkkomista riittää. Itse kuitenkin pidän siitä. Valmistus on todella helppo, joten siinä onnistuu kokemattomankikin kokki. Annosastian ei tarvitse olla simpukka, mikä tahansa uuninkestävä pieni vuoka käy. Tämä oli todella hyvä ja raikas illallisen aloitus. Täytettä oli niin paljon, että tein miehille kaksi annosta ja naisille yhden. Pilkkomisen ja raaka-aineiden esille oton pystyy tekemään ennakkoon. Vasta noin puoli tuntia ennen vieraiden tuloa lisäsin ravut muiden aineiden joukkoon ja asettelin simpukoille, jotteivat ne odottaisi ruokailijaa liian kauan.

Osa ohjeen raaka-aineista on grammoina ja minulla on keittiössäni pieni keittiövaaka, jota käytän ahkerasti. Vaaka on ihan perus OBH Nordica, ja se säilyy kätevästi saman värisen serlarullan alla. Näin vaaka tulee otettua käyttöön helposti, kun se ei ole piilotettuna kaapin perukoille. Laitan ensin astian vaa’alle, nollaan ja sitten lisään mitattavan aineen. Kätevää! Jos arvioin, teen sen varmuudella liioitellen.

Lämpimät ravut simpukankuoressa
Äidiltä saamani simpukankuori

Ohje:

330g/170g ravunpyrstöjä liemessä

3 pientä siivua vaaleaa hyvänlaatuista leipää

2 rkl kookosmaitoa sekoitettuna 1 rkl kuumaa vettä

3 rkl oliiviöljyä

1 salottisipuli hienonnettuna

1/2 keltapaprika pilkottuna pieniksi kuutioiksi ja siemenet poistettuna

1/2 viherpaprika pilkottuna pieniksi kuutioiksi ja siemenet poistettuna

1 valkosipulinkynsi hienonnettuna

1 punainen chili hienonnettuna ja siemenet poistettuna

2 pientä luumutomaattia pilkottuna pieniksi kuutioiksi ja siemenet poistettuna

0,6 dl valkoviiniä

15 g kuivattuja kookoshiutaleita

1 tl Dijon-sinappia

1 limetin mehu puristettuna ja limetinlohkoja tarjoiluun

2 rkl silputtua tuoretta korianteria

30 g korppujauhoja

10 g parmesanraastetta

10 g kylmää voita

suolaa ja mustapippuria

Revi leipä pieniksi paloiksi ja lisää kulhoon kookosmaito ja vesi, anna liota ainakin 15 minuuttia. Silpu kaikki ainekset pieniksi ja ota muut valmiiksi esille.

Kuumenna öljy isossa kasarissa keskilämmöllä. Lisää salottisipuli, valkosipuli, chili ja viimeisenä tomaatti. Paista koko ajan sekoittaen noin 5 minuuttia, kunnes kasvikset ovat pehmenneet. Lisää viini ja keitä sen aikaa, että nesteestä on puolet jäljellä. Lisää liotettu leipä, kookoshiutaleet ja paistele 1-2 minuuttia.

Nosta pannu liedeltä. Jos ruokaluun on tässä vaiheessa vielä aikaa, jätä seos odottamaan ja jatka vasta noin puolituntia ennen ruokailua.

Paprikat, chilit ja sipulit pannulla


Kookoshiutaleet, leipä ja viini edelliseen lisättynä

Lisää ravut, sinappi, limetinmehu ja korianteri. Mausta seos mustapippurilla ja suolalla. Lusikoi seos kevyesti öljyttyihin vuokiin tai puhtaisiin simpukankuoriin.

Ravut, sinappi, limetin mehu ja korianterisilppu lisättynä edellisiin

Sekoita korppujauhot ja parmesanraaste ja ripottele annosten päälle. Vuole päälle kevyesti voisiivuja. Paista uunissa 200 C 12 minuuttia ja jos pinnalla ei ole vielä väriä, laita grillivastukset päälle ja jatka vielä noin minuutti. Vahdi paistoksia kuitenkin koko ajan grillivastusten ollessa päällä. Tarjoile limetinlohkojen kanssa.

Ravut ja lisukkeet lusikoitu simpukankuorille

Korppujauho-parmesanraaste sekoite lisätty päälle

Kookoshiutaleiden punnitus
Kaikki valmiina

2 Comments

Vastaa käyttäjälle Leena Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *