• Alkupala,  Juhlat,  Kasvisruoka,  Risotto

    Paahdettujen sipulien risotto sekä parmesansipulirenkaat sour cream onion-dippikastikkeella

    Hesarin ruokatorstaissa oli 10.10.19 niin herkullisen oloinen ohje, että se meni heti seuraavana lauantaina testiin. Päivät kun lyhenevät ja viilenevät, niin alkaa tehdä tuhdimpaa ruokaa mieli. Ja sellainen tämä oli, risoton juuston määrä oli melko valtava, mutta ah niin hyvää! Ja paahdetut sipulit risotossa toimivat todella hyvin. Samoin kuin karpalot ja pekaanipähkinä, älä missään nimessä jätä niitä pois. Parmesaanisipulirenkaat olivat hyvä aloitus ja maistuivat sormiruokana loistavasti. Jos sinun tekee siis mieli kunnon syksyruokaa ystävien kesken, niin tässä oiva ohje siihen. Ohje: 1 purjo 6 salottisipulia 4 valkosipulinkynttä 2 rkl oliiviöljyä 1 rkl valkoviinietikkaa 1 rkl hunajaa 1/2 tl suolaa 25 g voita 3 dl risottoriisiä 4 dl kuivaa omenasiideriä 7-8…

  • Aasia,  Broileri,  Nuudeli

    Hoisin broileri riisinuudelilla

    Perjantai-iltaan kaipasimme nopeatekoista aasialaisvaikutteista ruokaa. Siispä päätin kokeilla ensi kertaa tätä Pirkka-lehdessä ollutta ohjetta. Tosin lehdessä tämä ohje oli tofulle, mutta minä vaihdoin tofun broilerin sisäfileeseen. Ruoka oli hyvin maistuva ja pojat sanoivat taas, että tämä ruoka nousi heidän Top 5 listaan. Tarjosin kevätsipulit ja limen erikseen, näin lapset saivat itse valita niiden lisäämisen. Ohje: 1 pkt broilerin sisäfilettä 1 pkt riisinuudelia (meillä oli 1,5 pkt 2 aikuista ja 2 lasta) 1-2 kevätsipulinvartta 1 lime lohkoina Oliiviöljyä paistamiseen Kastike: 3 tl tuoretta inkivääriä raasteena 2-3 valkosipulinkynttä 1 mieto punainen chili 1 1/2 dl hoisinkastiketta 1 dl vettä 2 rkl soijakastiketta 2 rkl seesamiöljyä 2 rkl ruskeaa ruokokidesokeria Tee kastike. Silppua…

  • Aasia,  Broileri,  Salaatti

    Kvinoa-broileribowl

    Bowlit ovat mielestäni lapsiperheissä hyvin toimivia ruokia. Aikuiset saavat omiin mieltymyksiinsä sopivia makuja ja lapset saavat mahdollisuuden maistella uutta, mutta myös pysyä tutuissa vanhoissa mauissa. Todellinen win-win siis. Nopea ruoka tämä ei kuitenkaan ole, kun kaikki valmistellaan erikseen ja kootaan omaksi annokseksi. Vaiva on mielestäni kyllä kaiken tämän arvoinen ja bowl toimii myös ystävien kanssa yhteisessä pöydässä, kun kaikki voivat täyttää oman lautasensa mieltymystensä mukaan. Marinoin broilerin, paistoin ja tein sille oman kastikkeen, joka keitettiin nopeasti kiehauttamalla ja laittamalla sitten hetkeksi broilerien päälle niitä maustamaan. Kastikkeesta johtuen maku oli erilainen ja toi paljon toivottua vaihtelua arki-illan ruokaan. Olin kyllä suunnitellut tämän viikonlopuksi, mutta suunnitelmat vaihtuivat taas lennosta, joten tein tämän…

  • Broileri,  Riisi

    Kookos-limekananugetit

    Olen joskus aikoja aikoja sitten repäissyt Anna-lehdestä talteen tämän kananugetti ohjeen, mutta jostain syystä en ole tehnyt niitä aikaisemmin. Tänään oli kuitenkin sopiva hetki, kun mieheni oli työillallaisella ja meitä oli ruokapäydän ääressä vain minä ja pojat sekä yksi pojan ystävä. Nugetit leivitetään mm limetin kuoriraasteella ja kookoshiutaleilla, joten ne maistuvat aikuisillekin. Lisukkeeksi laitoin kaikille oman sweet-chili saucen. Tein nugetit broilerin sisäfileistä, jotka leikkasin puoliksi, näin ne olivat tarpeeksi ohuita, jotta paistuivat varmasti kypsiksi. Muina lisukkeina minulla oli riisiä ja tikkuvihanneksia ja niille kermaviili dippikastikkeet. Jos aikusia olisi ollut ruokapöydässä enemmän, olisin tehnyt kunnollisen salaatin. Teen nugetteja varmuudella uudelleekin, ne olivat todella maistuvia ja myös lapsille, vaikka toinen pojista aluksi…

  • Jauheliha,  Pasta

    Spaghettia ja jauhelihaa Lindströmin tapaan homejuustolla maustettuna

    Punajuuri ja homejuusto on liitto, joka puhuttelee minua aina. Jo opiskeluaikoina paras päivä oli, kun ruokalan listalla oli punajuurilaatikko homejuustolla. Silloin(kin) ruokatuntia odotettiin enemmän kuin kovasti! Spaghetti ja jauheliha ovat perusraaka-aineet lapsiperheissä, ja jos lapset eivät vierasta punajuurta ja homejuustoa, niin tämä ohje on hyvää vaihtelua. Ja toivottavasti eivät vierasta punajuurta, tätä syksyn sesonkiherkkua, jossa on paljon ravintokuitua sekä monipuolisesti kivennäisaineita kuten kaliumia, kalsiumia, magnesiumia, natriumia, kuparia, rautaa ja sinkkiä sekä vitamiineja kuten A,-E, C-, ja B-vitamiinia. Punajuuressa on myös runsaasti folaattia, joka vaikuttaa punasolujen uusiutumiseen. Se vaikuttaa myös positiivisesti aineenvaihduntaan sekä verisuonten ahtautumisen estämiseen. Minulla oli ruokapöydässä oman perheen lisäksi 4 samanikäistä poikien kaveria ja siksi teinkin 800g jauhelihaa…

  • Alkupala,  Kasvisruoka,  Keitto,  Merenelävät

    Sinisimpukat tomaatti-fenkolikastikkeessa ja tuoretomaattikeitto

    Lauantaina olimme kummitytön rippijuhlissa, jossa oli hyvät ja runsaat tarjoilut. Illaksi pieneen nälkään tein meille sinisimpukoita sekä tuoretomaattikeittoa. Ostin sinisimpukat tuoreina Citymarketin kalatiskiltä. Tuoreet sinisimpukat tulee valmistaa vuorokauden kuluessa ostamisesta. Voit myös käyttää pakastesimpukoita. Olen tehnyt simpukoita sekä tällä ohjeella, että sitruunaruoho omenasiiderikastikkeella. Vaikea sanoa, kumpi oli parempi. Tomaattinen kastike fenkolilla höystettynä toimi todella hyvin ja söimme kahdestaan melkein kilon sinisimpukoita. Tosin osaa kilosta, en käyttänyt, koska niissä oli kuori rikki tai ne olivat kuolleita ja avautuneita. Simpukoita on helppo valmistaa itse ja kun ne käy huolella läpi yksitellen, niin kuolleita yksilöitä ei pääse joukkoon ja herkuttelu voi alkaa. Sinisimpukoiden lisäksi tein tuoretomaattkeittoa. Tomaatit paahdettiin tunnin verran uunissa, soseutettiin, maustettiin…

  • Jauheliha

    Itse tehty kebab kastikkeita myöten

    En ole juuri kebabeja syönyt, vain Döner Harjussa pari kertaa. Olen kuitenkin jo pidempään miettinyt, että pitäisi kokeilla itse tehtyä kebabia, jossa jauheliha kypsyy uunissa 4 tuntia. Viime viikolla tuli viikonloppuna sopiva hetki kokeilla tätä ohjetta, kun tiesin meidän olevan kotona koko iltapäivän. Tein myös kastikkeet itse ja ne olivat melko vaivattomat. Tomaattikastike loppui kesken, joten alla ohje tuplana, koska sen määrän se vaatii, jos ruokailijoita on neljä. Pidin tästä itse tehdystä kebabista todella paljon ja niin pitvät pojatkin. Esikoinen pyysi että tehdään uusiksikin ja pienempi myötäili mukana. Kastikkeiden lisäksi minulla oli tarjolla pitkäjyväistä riisiä, pitaleipiä ja pepperoni paprikoita sekä kaaliraastetta. Voit lisätä kaaliraasteen joukkoon vielä makusi mukaan tomaattia, kurkkua…

  • Grillaus,  Jauheliha

    Sunnuntai burgerit

    Iskän burgerit on aina poikien vastaus, kun kysytään mitä hyvää ruokaa tänään tehdään! Niitä tehtiin taas viime sunnuntaina, koska pojilta oli kysytty mikä viikonloppuna maistuisi. Ja toiveisiin vastattiin, koska molemmat ovat olleet hieman kipeitä, parempi ruoka parempi mieli vai miten se nyt meni…. Burgereiden salaisuus on hyvät raaka-aineet ja hyvin maustettu jauheliha, jossa mukana myös tuore raastettua Parmesaania. Hampurilaissämpylä valikoima on kiitettävästi lisääntynyt viime aikoina. Hyviä brisossisämpylöitä löytyy niin Fazerilta kuin Vaasaniltakin. Majoneesi maustetaan srirachalla, siitä saa aikuisten burgereihin hieman enemmän makua. Ranskalaisia emme laittaneet tahi kaivanneet. Kun pihvit on grillattu melkein kypsiksi, niiden päälle lisätään cheddar viipale ja paistamista jatketaan vielä hetki grillissä, jotta juusto sulaa. Tällä kertaa cheddarina…

  • Aasia,  Broileri,  Grillaus,  Riisi,  Salaatti

    Broilerivartaat ja satay-kastike

    Olen vuosien saatossa tehnyt useilla eri resepteillä satay-kastiketta ja aina se on ollut ihan hyvää. Tällä ohjeella tein nyt ensi kertaa ja nyt se ei ollut enää hyvää, vaan taivaallista! Niin pehmeän ja pikkiriikkisen napakan tulista. Jos teet ensi kertaa Satay-kastiketta, tee tällä ohjeella, onnistut varmasti! Tämä ateria oli kokonaisuudessaan niin hyvä, että tätä teen joku kertaa kylään tuleville ystävillekin! Ohje: 400 g broilerin sisäfileetä 2 rkl oliiviöljyä 2 rkl sitruunanmehua 1 rkl soijaa 1-2 valkosipulinkynttä silputtuna Mustapippuria ja suolaa Seesaminsiemeniä Satay-kastike: 1 pieni silputtu sipuli 2 hienonnettua valkosipulinkynttä 2 dl suolapähkinöitä 1/2-1 hinenonnettu punainen chili siemenet poistettuna 1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä 2 rkl oliiviöljyä 1 rkl ruskeaa ruokokidesokeria…

  • Aamiainen,  Iltapala,  Kasvisruoka,  Suolainen piiras

    Shakshuka

    Esikoisella oli lauantaina lätkän aamutreenit 8:15-10:15 ja tein hänelle tukevan aamiaisen. Arvasin hänellä kuitenkin olevan treenien jälkeen kova nälkä, mutta olisi kuitenkin liian aikaista meille muille syödä lounasta, joten päätin tehdä tämän pikashakshukan, jonka ohje on Yhteishyvästä. Kikherneitä tulee käytettyä harvemmin, mutta joka kerta ne toimivat ruuassa ja maistuvat hyviltä. Tämä sopi tarkoitukseensa erittäin hyvin ja tarjosin sen paahdetun paahtoleivän kanssa. Olen muuten siirtynyt paahtoleivässä Vaasanin Makuleipään, joka on juureen leivottu ja mielestäni parempi kuin perinteinen Fazerin. Pakettikin on pienempi, niin siitä harvoin menee yhtään hukkaan. Tee tämä shakshuka, kun sinulla on rauhallinen aamu, vaikka tuleva Isänpäivä tai brunssi ystävien kanssa tai, kun kello on liian vähän lounalle, mutta pelkkä…