Taas oli kiire saada ruokaa pöytään ennen illan lätkätreenejä. Tämä nuudeli syntyy nopeasti ja raaka-aineet ovat silti tuoreita. Käytän edelleen harvakseltaan broilerin jauhelihaa, enkä tiedä oikeastaan miksi. Hyvin maistui tämäkin ruoka pojille. Ainoastaan sokeriherneitä he hieman vierastivat, mutta se olikin odotettua. Olen poiminut tämän ohjeen talteen Yhteishyvästä vuonna 2009. Valmistin ruuan ohjeen mukaan, lisäsin vain hieman enemmän limetinmehua sekä myös varhaissipulin varsia sekä korianteria makua tuomaan. Ohje: 1 punainen chili 3/4 dl tuoretta limetinmehua 2 rkl soijakastiketta 2 rl ruokokidesokeria 1 rkl vettä 1 sipuli 2 valkosipulinkynttä reilu 2 tl raastettua tuoretta inkivääriä 1 punainen paprika 2 kevätsipulin/varhaissipulin vartta 150g tuoreita sokeriherneitä (tai pakaste) 1 rkl oliiviöljyä 400g broilerin jauhelihaa…
-
-
Raparperivispipuuro ja itsetehdyt sämpylät
Jos sinulla on pakkasessa raparperia ja haluta tehdä siitä välillä jotain muuta kuin leivonnaisia, niin tee tämä vispipuuro. Maistuu koko perheelle ja toimii niin aamu-kuin iltapalanakin. Vispipuuro kypsyy 15 minuutissa hiljalleen liedellä poristen, välillä hämmentäen ja sitten se vatkataan kuohkeaksi. Tein tällä kertaa vispipuuron ja sämpylät illaksi esikoisen 1,5 tunnin lätkätreenien jälkeen, koska tiesin hänellä olevan kova nälkä pitkän iltajään jälkeen. Esikoinen sanoi vispipuuroa hieman mauttomaksi, mutta en halua lisätä enempää sokeria kuin ohjeessa jo on (1,5dl) ja lapsen on hyvä tottua myös happamiin makuihin ja kaiken hän lopulta söi. Aikuiselle raparperivispipuuro on happamana sopivan hienostunut ja toimisi myös jälkiruokana. Ohje on Hesarista Ruokatorstain sivuilta ja olen tehnyt sen ensi…
-
Tapaksia ja paellaa
Olin tällä viikolla Madridissa parin päivän työmatkalla ja kotiin palattuani teki mieleni jatkaa espanjalaisen ruuan parissa. Lisäksi toin lentokentältä ruokatuliaisina Ibericon kinkkua ja viiniksi Emilio Moro 2017. Siispä, kun perjantaina työviikko oli pulkassa, laitoin pöytään hieman tapaksia ja paellaa. Paellan ohje on anopilta ja se on melkeimpä vakioruokaa meillä ja sen valmistaa aina mieheni. Olemme tehneet sitä useampaan kertaan kotona, vain perheelle, mutta myös vieraille sekä myös molempien vanhempien mökillä. Paella on nimittäin erittäin hyvä valmistaa Muurikassa, kuten teimme myös tänä juhannuksena. Tapaksista pojille maistui parhaiten Madridista tuomani Ibericon kinkku, se maistui myös heidän ystävilleen. Stockmann Herkusta sai ennen paellariisiä ja ostin sitä aina monta pussia varastoon, koska pelkäsin sen…
-
Kanttarellipasta pekonilla
Sain viikonloppuna äidiltä hänen mökiltä keräämiään kanttarelleja. Kanttarellit piti valmistaa nopeasti, samana iltana tai vähintään seuraavana. Siksi päätin tehdä heti maanantaina kanttarellipastan pekonin kera. Pojat söivät carbonaran perinteiseen tapaan, koska arvelin ettei kanttarellit vielä maistu heille. Keittiössä hääri apuna esikoinen, joka valmisti käytännössä kokonaan poikien carbonaran. Kanttarellipasta pekonin kera 3 dl tuoreita kanttarelleja 250 g spaghettia 1/2 pkt (85 g) pekonia 1 pieni punasipuli 1 dl ruokakermaa 2 kananmunan keltuaista 40 g raastettua parmesaania Mustapippuria ja suolaa Parmesaania sekä lehtipersiljaa Silppua sipuli pieneksi. Puhdista sienet ja leikkaa ne myös pieniksi paloiksi. Suikaloi pekoni. Paista kuivalla pannulla pekoni melkein kypsäksi. Lisää sipuli ja kuullota. Lisää myös sienet ja paista niin kauan,…
-
Mummo Ankan omenapiirakka
Olin eilen perjantai-iltana jo kädet pizzataikinassa, kun ovikello soi. Naapurin rouva oli siellä ison omenakassin kanssa ja kertoi, että ystävällä on liikaa omenoita ja hän auttaa ystäväänsä jakamalla niitä kaikille, jotka mahdollisesti omenoita haluavat. Ja vanhasta muistista hyvin muisti, niin haluan! Meillä syödään paljon omenoita pitkin vuotta, mutta paras on tietysti suomalainen omena! Ja koska uuni oli jo valmiiksi pizzalle lämpiämässä, päätin leipoa samalla myös omenapiirakan. Syksyn tullen lehdissä on paljon erilaisia omenapiirakkaohjeita. Itse en niin välitä rahkaisasta omenapiirakasta, mutta tämä Ruoka Torstain Amerikkalainen omenapiirakka on puhutellut perhettämme joka syksy. Piirakassa on pääosassa mehevä omena kanelilla ja muskotilla maustettuna, ihan parasta. Kylkeen vaniljakastiketta tai vaniljajäätelöä ja toisin kuin ohjeessa, en…
-
Take away thaimaalainen
Olin koko viime viikon työmatkalla ja viikonloppuun sisältyi kahdet lätkätreenit ja kaksi lätkämatsia, joista toinen Tampereella. Lisäksi kävimme puolikkaan perheen voimin juhlimassa 13-vuotta täyttävää kummityttöämme Jollaksessa. Söimme siis lennossa samoja ruokia kuin olen jo aimmein jakanut ohjeita täällä blogissa. Sunnuntaina halusin kuitenkin, että koko perhe rauhoittuu ruokapöydän ääreen, koska esikoisemme oli lähdössä maanantaina viikoksi leirikouluun. Meillä on Lauttasaaressa todella hyvä thaimaalainen ravintola, jonka take away annokset ovat pelastaneet meidät jo useamman kerran. Paikan nimi on Korat Cafe ja se sijaitsee aivan keskellä Lauttasaarta. Ruoka maistuu paremmalta kauniisti aseteltuna ja kauniista astioista, siksi vaikka söimme take away ruokaa, katoin ruuan tarjoiluastioihin. Edellisenä kesänä meille oli tulossa ystäviä kylään elokuun perjantaina ja…
-
Tomaatti-linssikeitto ja yrttipatongit
Eilistä lasagnea oli jäljellä vielä lapsille riittävät annokset, joten oli sopiva hetki tehdä vain aikuisille maistuvaa ruokaa. Yksi sellainen on tomaatti-linssikeitto, josta mieheni kanssa pidämme kovasti, mutta joka ei lapsia puhuttele. Ohje on Hanna G:n blogista. Linkki ohjeeseen on tässä: https://hannag.fi/tomaatti-linssikeitto-ja-syntisen-hyvat-uunipatongit/ Keitto valmistuu nopeasti ja jos linssejä on kaapissa ja samoin myös patonkia tai muuta vaalea leipää, niin loputkin tarvittavat raaka-aineet löytyvät yleensä jo kaapista. Yrttipatongeissa on se hyvä puoli, ettei ole väliä mitä yrttejä tai juustoa käytät, laita sitä mitä jo valmiiksi löytyy. Itse laitoin tällä kertaa lehtipersiljaa ja basilikaa sekä juuston kannikoista löytyi sopivasti parmesanin loppu sekä mozzarellaa valmiina raasteena. Lehtipersilja ja basilika ovat mietoja yrttejä, joten jos…
-
Bolognese tuoreista tomaateista
Taas yksi jauheliha-pastakastike reseptivarastossa. Samat raaka-aineet, lukemattomat variaatiot. Tämä ohje tuli vastaan uusimmassa Yhteishyvä lehdessä ja päätin heti kokeilla. Ohjeessa puhutteli tuoreet raaka-aineet ja kuten olin toivonut, ne myös maistuivat lopputuloksessa. Ruoka oli nopea valmistaa ja itse asiassa se tuli todistettua, kun taas kieli vyön alla väänsin ruokaa, niin että lätkätreeneihin lähteväkin ehtii syödä kunnolla ja mieluten rauhassa. Rauhasta en tiedä, mutta kunnolla söi. Tomaatteja paahdetaan uunissa 20 minuuttia ja sillä aikaa valmistuu oikeastaan kaikki muu, jauhelihan ruskistus, pastan keitto ja pöydän kattaminen. Ohje: 2 suippopaprikaa 3 rs (750g) kirsikkatomaatteja 1 rkl oliiviöljyä 1 pkt jauhelihaa 1 tl suolaa 1 tl rouhittua mustapippuria 1/2 ruukkua basilikaa Parmesaania Lämmitä uuni 200C.…
-
Pataleipä
Perheessämme vietetttiin heinäkuussa syntymäpäiviä ja koska olimme kaikki silloin vielä lomalla, eikä edessä olevana päivänä ollut mitään sen erikoisempaa aikataulutettua ohjelmaa, halusin tehdä hieman paremman aamupalan ja varsinkin laittaa tuoretta leipää pöytään. Googlailin aikani ohjeita, jotka voisi valmistaa jo edellisenä iltana, jotta aamupala valmistuisi kuitenkin kohtuu ajassa. Tämä kotikokki ei kuitenkaan kukonlaulun aikaan lomalla nouse, edes syntymäpäiväaamiaista kokkaamaan… Ohjeita lukiessani tuli vastaan tämä pataleipä ja päätin heti kokeilla, koska en ole ennen patalaleipää tehnyt, mutta pitkään halunnut kokeilla sitä. Taikina tehtiin siis illalla, vähintään 12 tuntia ennen paistoa. Aamulla vain pyöritetään palloksi ja annetaan yhä levähtää ja sitten paistetaan. Valmistukseen menee aamulla reilu tunti ja siinä ehtii hyvin samalla hoitaa…
-
Jauhelihakepakot ja halloumi-kasvisvartaat kreikkalaisittain
Minulla on tapana ottaa kaupasta aina ilmaisreseptilehtiä kotiin tutkittaviksi, niin myös Lidilistä, jonka ruokalehti on nimeltään Liedellä. Lehdessä tehdään yhteistyötä Hans Välimäen mutta myös Meri-Tuuli Vantsin kanssa. Uusimmassa lehdessä tuli vastaan tämä ohje ja ajattelin sen maistuvan koko perheelle, koska ohjeessa oli paljon tuttuja makuja, myös poikien suuhun sopivia. Lisukkeiksi tein vielä grillattuja pitaleipiä- tosin valmiina Lidilistä ostettuina sekä tzatsikia, jonka puolestaan teen aina itse. Ohje löytyy jo täältä blogista. Halloumi-kasvisvartaissa tuli sellainen ongelma ettei halloumi pysynyt ehjänä, kun pujotin sen vartaaseen. vaan se mureni. Lopetin yrittämisen aika nopeaan, jos ne eivät murenisi pujotuksessa, niin viimeistään grillatessa, joten päätin luopua siitä vartaana. Mutta paistoin ne kuitenkin pannulla lämpimiksi ja tarjosin…