Alkupala,  Juhlat,  Kasvisruoka,  Keitto,  Sienet

Suppilovahverokeitto

Itsenäisyyspäivä oli tänä vuonna monella tapaa erilainen kuin muina vuosina. Mutta yksi pysyi samana ja se oli, että hyvää ruokaa teimme perheen kesken. Sain ystävältä tällä viikolla lahjaksi tuoreita suppilovahveroita, joten siitä syntyi heti ajatus tehdä suppilovahverokeittoa alkuruuaksi. Tiesin kyllä ettei se pojille maistu, joten vein myös naapuriin pienen maistiaisannoksen ja loput säästiin seuraavaan päivään lounaaksi.

Pääruokana meillä oli pihvikarjan sisäfileestä paistetut pihvit maalaisranskalaisilla sekä vihreällä salaatilla. Jälkiruuaksi tein lakritsipannacottaa. Itseasiassa tein ne jo edellisenä päivänä, koska niiden on hyvä hyytyä yön yli. Pannacottat valmistuvat nopeasti ja niistä on monia variaatioita. Pannacotta on ehdottomasti yksi jälkiruokasuosikeistani.

Ohjeen löysin Meillä kotona-blogista ja muokkasin sitä hieman oman mieleni mukaan. Minulla oli myös vain yksi kasvisliemikuutio, joten korvasin toisen kanaliemikuutiolla.

Suppilovahverokeitto

Ohje:

2 pientä sipulia

1rkl rypsiöljyä

10 dl suppilovahveroita

2 rkl vehnäjauhoja

2 kpl kasvisliemikuutioita

7 dl vettä

2 dl ruokakermaa

100g tuorejuustoa

1/2 tl jauhettua valkopippuria

Lehtipersiljaa koristeeksi

Silppua sipuli pieneksi. Putsaa sienet ja pilko palasiksi. Kuumennä öljy kattilassa ja lisää sipulit. Kuulota. Lisää sienet ja kääntele hetken. Älä polta sieniä. Ripottele jauhot joukkoon ja paista 1 minuutti. Lisää vesi ja liemikuutiot. Keitä hiljalleen 10 minuuttia. Lisää kerma ja tuorejuusto. Keitä edelleen hiljalleen 5 minuuttia. Mausta keitto varovasti valkopippurilla ja lisää tarvittaessa suolaa tai nestettä.

Suppilovahverot
Pääruokana pihvikarjan sisäfilee ja maalaisranskalaiset
Lakritsipannacotat vadelmilla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.