Tämä ruuan idea lähti siitä, että huomasin jääkaapissa olevan tahinia, joka pitäisi käyttää loppuun ennen viimeistä käyttöpäivää. Sunnuntai-iltamme kaipasikin jotain kevyttä grillattavaa, joten nämä kanavartaat pääsivät kokeiluun. Tahini on tässä marinadin joukossa. Päädyin loppujen lopuksi kypsentämään nämä vartaat uunissa, koska marinadissa ei ole yhtään öljyä ja silloin vartaat voivat jäädä hankalasti grilliin kiinni. Uuni toimi todella hyvin ja vartaistai tuli aivan täydellisen kypsiä. Lisukkeena olevan zhough-kastike oli todella herkullinen ja vaikka raaka-aineita on paljon, se syntyy nopeasti tehosekoittimessa. Seuraavana päivänä sitä voi käyttää mihin vain, dipata leipään, syödä broilerin kanssa tai laittaa salaattiin kastikkeen tapaan. Kanavartaat tarjoillaan pitaleivän kera ja lisukkeena on minttusipulia, mutta tein myös tzatzikia, koska pidämme siitä kovasti. Tein meille taas annoksen tuplana, niin vartaat kuin kastikkeetkin. Ohje on Glorian ruoka&viinistä.

Ohje:
400 g broilerin sisäfileitä
1 dl tahinia
1 rkl sumakkia
1 tl suolaa
1/2 tl maustepippuria
1/2 tl mustapippuria
Zhough-kastike:
2 ruukkua korianteria
1 ruukku lehtipersiljaa
2-3 vihreää chiliä (mammuth tai jalopeno)
2 valkosipulinkynttä
1 tl juustokuminansiemeniä
1/2 tl korianterinsiemeniä
1/4 tl rouhittua kardemummaa
1/4 tl sokeria
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl vettä
1 rkl sitruunanmehua
Minttusipuli:
1 punasipuli
1 rkl tuoretta minttua
1 rkl punaviinietikkaa
1/4 tl suolaa
Lisäksi:
Pitaleipiä, varrastikkuja
Tzatziki:
1 prk turkkilaista jogurttia
1/2 kurkku raastettuna
1 rkl sitruunamehua
1 valkosipulinkynsi
Suolaa ja mustapippuria
1 rkl silputtua minttua
Laita uuni kuumenemaan grillivastukselle 225 C. Vuoraa uuninpelti foliolla ja voitele se kevyesti oliiviöljyllä. Sekoita tahini ja mausteet keskenään ja lisää broilerin fileet ja kääntele niitä kunnolla tahinissa, jotta se tarttuu broilereihin. Pujota broilerit varrastikkuihin.
Kypsennä broilerit folion päällä uunissa noin 15 minuuttia, kunnes broileri on sisältä kyspää ja valuva neste on kirkasta.

Revi yrtit ja laita tehosekottimeen, lisää myös kaikki muut aineet ja aja seos tasaiseksi. Laita tarjoiluastiaan.


Valmista tzatziki. Raasta kurkku ja hienonna valkosipuli. Sekoita kaikki ainekset jogurtin joukkoon ja nosta jääkaappiin maustumaan.
Leikkaa punasipuli erittäin terävällä veitsellä tai mandoliinilla viipaleiksi. Hiero minttu käsin sipulien joukkoon. Lisää etikka ja suola. Anna maustua 15 minuuttia.
