Aasia,  Broileri,  Iltapala,  Jauheliha,  texmex

Aasialaiset broileri tacot

Löysin tämän ohjeen Instagramista ja tallensin reelsin puhelimeeni valmiiksi hetkeen, jolloin tulee tarve saada nopeasti hyvää ilapalaa. Se tuli vastaan nopeammin kuin aavistinkaan ja eräänä kesäkuun iltana valmistin nämä, kun kaikilla oli nälkä, mutta mitään suurempaan ei ollut tarvetta. Näissä tulee sekoittaa vain mausteeet broilerin/kanan jauhelihaan ja sitten taputella ohut kerros lihaa pieniin tacolettuihin. Käytiin niin pieniä tacolettuja, että niitä mahtui paistinpannulle neljä yhtä aikaa. Kerroksen tulee olla tosi ohut, jotta broilerin/kanan jauheliha kypsyy varmasti. Valmiit laitoin tarjoiluastiaan ja folion päälle, että ne pysyivät lämpiminä. Lopulta koristelin kaikki yhtäaikaa ja tarjosin soijakastikkeen kanssa. Osa halusi mausteeksi myös sweet-chilikastiketta. Tästä annoksesta tulee noin 12 pientä tacolättyä.

Minulla oli kotona ylijäänyttä ruohosipulia, joten käytin tällä kertaa sitä, muuten kevätsipuli olisi varmasti parempaa tässä ohjeessa, mutta en pidä että ruokaa menee hukkaan. Samoin minulla oli korianteria niin vähän, että käytin kaikki koristeluun ja taikinassa käytin kuivattua korianteria.

Koristeena olevat seesaminsiemenet eivät ole pakollisia, käytä, jos sinulla on kaapissa, mutta en ostaisi niitä tätä annosta varten. Lisäksi, voit lisätä sekä taikinaan tai koristeluun chiliä, jos sinulla on sitä valmiina ja pidät että ruuassa on tulisuutta. Pirkan parhaiden paahdettu valkosipuli-chiliöljy saattaisi toimia myös, sitä en tällä kertaa kuitenkaan kokeillut. Pääasia on, ettei ruokaa menisi hukkaan ja käyttää niitä aineksia, joita kaapissa on ja soveltaa tarpeen mukaan.

Ohje:

12 pientä tacolättyä

400g broilerin/kanan jauhelihaa

3 valkosipulinkynttä hienonnettuna

2 tl raastettua inkivääriä/valmista inkivääri pastea

1/2 ruukkua silputtua korianteria

2 vartta kevätsipulia / ruohosipulia

1 rkl riisiviinietikkaa

2 rkl soijakastiketta

1 rkl seesamiöljyä

Koristeluun:

mm korianteria, kevätsipulia/ruohosipulia, chiliä, seesaminsiemeniä

Tarjoiluun:

Soijakastiketta, Swet-chilikastiketta Pirkan parhaan paahdettu valkosipuli-chiliöljyä

Sekoita taikinan ainekset keskenään. Asettele tacoletut voipaperin/leivinpaperin päälle yksittäin ja painele taikinaa lettuihin ohut kerros reunoille asti. Paista 3-4 kerrallaan miedolla lämmöllä ensin liha paistinpannua vasten. Käännä ja paista vielä hetki lettu vasten pannua. Tarkista että broileri on varmasti kypsää. Säilytä jo paistetut tarjoiluastiassa folion alla. Koristele lopuksi kevätsipulilla, korianterilla ja seesaminsiemenillä ja vaikka chilillä. Tarjoile heti!

Käytin näitä pieniä tacolettuja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *