Tämä ohje tuli vastaan Valion sivuilla, kun etsin ruokaviikkoon ohjeita, jotka olisi nopea valmistaa, maistuisi kaikille ja olisivat tarpeeksi täyttäviä ennen poikien treenejä. Risotto on risotto ja se valmistetaan hartaudella tuoreista raaka-aineista, mutta tällainen suomalaistettu jauheliharisotto sopii oikein oivallisesti kiireiseen arkeen. Ruoka porisi liedellä kypsäksi 10-15 minuutin ajan ja sen aikana ehdin hyvin kattaa pöydän, tehdä salaatin sekä voidella Väinämöisen nappeja. Ruuan valmistukseen meni kokonaisuudessaan maksimissaan 30 minuuttia. Tässä ruuassa oli paprikaa, joka ei ole perheessämme lämpimänä suuri hitti. Laitoin sitä vain puolikkaan, laita sinä määrä, joka on teidän makuunne sopivin. Laitoin myös Koskenlaskijaa vain puoli purkkia, koska en välitä liian tuhdista mausta. Laita sinä myös tätä itsellesi sopivin määrä,…
-
-
Korealainen jauhelihabowl
Ensi viikko on aika sumplimista, koska pojat ovat lomalla ja itse olen töissä. Ruokaa he tarvitsevat vähintään kaksi lämmintä ateriaa päivässä ja lätkätreenit onvat iltaisin. Selasin reseptejä ensi viikkon menua suunnitellen ja vastaan tuli tämä HS Ruokatorstain ohje. Huomasin, että minulla on kaikki tähän tarvittavat ainekset valmiina, joten minun ei tarvinnutkaan lähteä kauppaan ennenkuin kuopus tulee treeneistä ja ruoka tulee olla nälkäiselle valmiina. Koska kokkaan paljon, minulla on laaja valikoima erilaisia mausteita valmiina, ymmärrän hyvin ettei kaikilla ole välttämättä näitä kaikkia valmiina. Tämän annoksen arvioitu valmistusaika oli 15 minuuttia ja se piti melko hyvin paikkansa. Ruoka valmistui siis oikeasti hetkessä. Korealainen jauhelihabowl 2 valkosipulinkynttä 2 rkl öljyä 400 g jauhelihaa…
-
Normandialainen broileri ja uuniselleri
Tämä ohje on kulkenut mukanani jo 1990-luvulta lähtien. Anna-lehdessä oli 90-luvulla sellaisia pahvikortteja, joissa toisella puolella oli ruuan kuva ja toisella ohje. Olen liimannt tämän ohjeen A4 paperille ja mapittanut sen eli näkyvissä on enää resepti, ei kuvaa. Olen monesti aikonut tehdä tämän broileriohjeen, kerran jopa ostanut aineksetkin, mutta aina se on syystä tai toisesta lykkääntynyt. Viime sunnuntaina oli kuitenkin aika kokeilla tätä ohjetta. Olen kerran tehnyt possua, jonka kastikkeessa oli myös omenaa ja se ei ollut perhelle suuri hitti. Mutta nyt omenaa oli melko vähän ja mukana myös selleriä ja purjoa, jotka ovat voimakkaampia maultaan kuin omena, joten valituksia omenasta ei tällä kertaa kuulunut. Itse asiassa pidimme kaikkia poikia…
-
Korealainen kanakeitto
Tein pitkästä aikaa keittoa, koska tämä ohje puhutteli ruokaisuudellaan ja meille tutuilla aasian mauilla. Ohje on Maku-lehdestä. Minulla on siis projekti käydä lävitse ruokalehtiä ja laitan pois ne lehdet, joiden ohjeita en tule käyttämään. Jos ne eivät puhuttele nyt, ne tuskin puhuttelevat myöhemminkään. Lehtiä on nimittäin vuosien mittaan kertynyt jo aika pino…Ja keräilijänä huomaan, että ruokalehdissäkin on välillä samoja ohjeita samoilla kuvilla. Varsinkin ne ohjeet jäävät hyvin muistiin, joita olen kokeillut, joten kun ohje tulee uudelleen vastaan, niin tunnistan sen varmuudella. Tämä ohje porisi etätyöpäivän ohella liedellä ja oli loppusilausta vaille valmis kun työpäivä päättyi ja pojat olivat valmiina syömään. Ohje: Liemi: 3 cm pala inkivääriä 3 valkosipulinkynttä 3 l…
-
Jauhelihapihvit roseepippurilla
Yhtenä alkuviikkona tuskailin (taas) todella paljon arkiruokien kanssa. Mitä tekisin, jotta se maistuisi kaikille, olisi vaihtelevaa ja pitäisi pojat kylläisinä treenien ajan pitkän koulupäivän jälkeen. Olen kerran ostanut Hesarin Ruokatorstain kirjan ja siellä on reseptit jaoteltu kuukausien mukaan. Näitte myös tuskani IG stooreissa, kun lokakuusta ei innostanut mikään ohje, mutta marraskuulta löytyivät nämä jauhelihapihvit. Roseepippuri on mielestäni todella hyvää, mutta silti sitä tulee käytettyä harvoin. Käytin tässä ohjeessa pippureita ronskilla otteella. Ja me olemme poikien kanssa päässeet syömisessä jo siihen pisteeseen, että jauhelihaa pitää ostaa kahden paketin verran. Tässä sinulle oiva ohje arkeen. Jauhelihapihvit rosepippurilla: 400 g naudan jauhelihaa 2 keskikokoista sipulia 2-3 valkosipulinkynttä 1 rkl öljyä 1 kananmuna 1…
-
Kiinalainen hapanimeläpossu
Kesän lopussa lakoi tuntumaan, että nyt on grillattu jo tarpeeksi eikä kesäinen grilliruoka enää houkutellut. Viileämmät ilmat saivat muutenkin kaipaamaan keittoja, patoja sekä perusarkiruokia, kuten meillä carbonaraa, jota jääkiekkoa harrastavat poikamme usein haluavat syödä. Jääkaapissa oli kuitenkin porsaan sisäfile, jonka viimeinen käyttöpäivämäärä lähestyi uhkaavasti, joten aloin googlaamaan sille ohjetta. Hyvin nopeasti vastaan tuli Meillä kotona sivuston Kiinalainen hapanimeläpossu. Senkin uhalla, että ohjeessa oli ananasta, joka on aika rajan vetäjä meidän perheessä, tein ohjeen. Pilkoin ananaksen melko pieniksi paloiksi, joten ne sai halutessaan myös pois. Mutta jos oikein muistan, en nähnyt ruokailun jälkeen kenenkään lautasella ananaksen paloja. Tässä sinulle oiva ohje porsaan sisäfileen käyttöön, jos grillaus ei innosta ja kiinalainen hapanimelä…
-
Kinkun uusi elämä karamellisoituna possuna
Kolme päivää jouluruokaa on riittävä aika meidän perheelle. Kolmannen päivän jälkeen tekee jo mieli normaalia arkiruokaa ja vuoden tauko jouluruuissa ei tunnu ollenkaan pitkältä ajalta. Olin jo ennen joulua etsinyt karamellisoidun possun ohjetta, koska tiesin meiltä jäävän kinkkua yli ja koska karamellisoitu possu on todella hyvää Farangissa, ja olen halunnut valmistaa sitä myös itse, mutta se on työläs valmistaa aivan alusta asti. Juuri ennen joulua Tomi Björk julkaisikin Ilta-Sanomissa karamellisoidun possun ohjeen. Omassa ohjeessani yhdistän tätä ja Valion ohjetta. Halusin hieman enemmän mausteita mukaan, kuin Björkin ohjeessa oli ja toisaalta halusin hyödyntää jo kaapissa olevia raaka-aineita. Karamellisoitu possu onnistui valtavan hyvin! Pojat melkein kisailivat, kumpi saa ottaa ensin, niin houkuttettelevan…
-
Larb Gai, thaimaalainen jauhelihasalaatti salaatinlehdellä sekä kookoskastikkeen joukossa
Olen joskus saanut kommenttia, että perheemme syö paljon aasialaista ruokaa ja niin se taitaa olla. Aasian maut ja tulinen ruoka puhuttelevat koko perhettämme. Ja vielä enemmän niihin tulee palattua nyt, kun Covid-19 tilanteen vuoksi ei pääse matkustamaan, silloin pitää vain makumatkailla. Olen aina pitänyt salaateista, jotka tarjoillaan salaatinlehdillä ja täällä blogissa on aiemmin jo yksi ohje. Tässä ohjeessa on puolestaan siihen verrattuna paljon enemmän raaka-aineita ja siksi myös makua on enemmän, mutta myös työvaiheiat on enemmän. Tämä ohje on Soppa365 sivustolta ja siellä oli lopussa vinkki, että jos salaattia jää yli, lopun voi sekoittaa seuraavana päivänä kookosmaitoon ja tarjota riisin kera. Molemmat ohjeet puhuttelivat minua, joten tein molemmat heti samalla…
-
Kookoscurry
Näin Lidilissä suunnattoman herkullisen näköisiä tuoreita papuja. Siitä se ajatus sitten lähti! Nappasin pavut ostoskärryyni tietämättä mitä niistä tekisin, mutta tuoreita papuja pitää nyt käyttää, kun niiden kausi on! Tiistaina suunnittelin ja ostin kolmen seuraavan päivän ruuat, koska minulla olisi töissä kiirettä ja pojilla päivittäin treenejä, joten arkea helpottaa kun useamman päivän ruuat on jo päätetty ja ostettu. Minun olisi itse asiassa pitänyt olla tällä viikolla työmatkalla Madridissa, ai että miten tulikaan tapaksi ikävä, kun muistin tämän…Noh, ehkä pian taas matkustetaan, mutta sitä ennen makumatkustetaan. Tässä curryssa valmistetaan ensin kastike. Sitten paistetaan broilerin palat ja seuraavaksi kuulotetaan vihannekset ja lopuksi nämä kaikki yhdistetään ja tarjotaan riisin kanssa. Ja kyllä maistui…
-
Kreikkalaiset uunilihapullat
Jokin aika sitten hyvä ystäväni kyseli ruokaohjetta isolle uusperheelle. Ruokailijoita on kaksi aikuista ja neljä lasta. Ruokaa pitää olla siis riittävästi ja sen pitäisi maistua kaikille. Kiusaukset eivät ole tämän perheen juttu. Poiminkin blogista jo pari aiemmin kirjoittamaani ohjetta hänelle kuten Nasi goreng, englantilainen paimenen paistos, hedelmäinen Aura-broileri, yhden pannun texmex-paistos sekä maistuva jauheliha-perunalaatikko. Ja vaikkeivat he kiusausihmisiä olleetkaan, meni jauheliha-perunalaatikko heti kokeiluun. Pinta sai päällensä vielä parmesania ja basilikaa tämän kotikokin hyppysissä ja hyvää tuli ja kaikille maistui. Sitä ei muistanut kysyä kyllä, että riittikö… Lupasin ottaa tämän suurperhe haasteen vastaan tai varsinaisesti lupasin pitää silmällä ohjeita, niitä sellaillessani, jotka sopisivat tähän tarkoitukseen. Ja sellainen tuli vastaan, kun uusi…