Olipa päässyt kulumaan pitkä aika blogin päivityksestä! Työrintamalla on ollut todella kiireistä kevään sulun jälkeen ja syyslomakin tuli vietettyä Pyhällä ja silloin lomailin tietokoneesta kokonaan. Ruokaa on päivittäin tehty ja samoja reseptejä olen pitkälti pyörittänyt kuin ennenkin. Yhtenä päivänä oli taas energiaa etsiä uusia reseptejä ja Yhteishyvän resepteissä tuli vastaan tämä Pad thai. Eri versioita aasialaisesta kanawokista olen tehnyt ennenkin, mutta tämä puhutteli koko perhettä maullaan. Osaksi syynä oli myös se, että siivotessani kuiva-ainekaappia, huomasin että minulla oli vielä kevään Hakaniemen etnisten ruokakauppaoston jälkeen jäljellä sieltä ostettuja nuudeleita. Tämä käyttämäni nuudeli ei ollut pikanuudeli, vaan keittoaika oli 10-12 minuuttia. Lieneekö johtunut siitä, mutta toisin kuin 2-3 keittoajan nuudelit, tämän ei…
-
-
Vietnamilainen lihapullakulho
Erilaisia bowleja ja kulhoja olen tehnyt usein, mutta lihana on aina ollut kanaa. Kun vastaan tuli tämä kulho ohje, jossa oli lihapullat lihana, päätin heti kokeilla. Ohje on MeNaiset lehdestä ja olen säästänyt ja unohtanut tämän reseptin. Perjantai-iltana molemmilla pojilla oli lätkätreenit ja appivanhemmat olivat täällä meillä Helsingissä käymässä luonamme. Esivalmistelin ruuan ennen treenejä, paistoin lihapullat, katoin pöydän ja nostelin kaikki ainekset esille. Kun tulimme treeneistä ja kello lähenteli jo yhdeksää, oli ruoka silti nopeasti pöydässä. Ennakointi on se juttu, jota harrastan ruuanteossa paljon. Nytkin olen lähdössä hallille, toisella pojalla on treenit, toisella matsi ja ne ovat peräjälkeen, joten iltaruuan pitää olla nopeasti valmis. Broilerit ovat marinoitumassa, tzatziki tehty ja…
-
Jogurttimarinoidut broilerin vartaat lisukkeineen:
Juhannus sunnuntaina oli kotiinlähdön aika ja ennen lähtöä söimme grillattuja broilerinvartaita, perunasalaattia sekä retiisi-nuudelisalaattia. Nuudelisalaatista valmistin kaksi versiota, toisen täysjyvämunanuudelista ja toisen riisinuudelista koska äitini ja toinen siskoistani ovat gluteiinittomia ruokailijoita. Kaikki ohjeet ovat Glorian ruoka&viinistä. Jogurttiset broilerinvartaat: 450 g broilerin fileitä Marinadi: 200 g turkkilaista jogurttia 1 iso sitruuna 1/2 tl fenkolinsiemeniä murskattuina 1 tl jauhettua inkivääriä 1 tl juustokuminaa 1/2 tl suolaa 1/2 tl mustapippuria myllystä Leikkaa broilerit varraspaloiksi. Valmista marinadi. Laita jogurtti kulhoon ja purista sitruunanmehu joukkoon. Murskaa fenkolinsiement huhmareessa ja ja lisää ne sekä muut mausteet jogurttiin. Sekoita hyvin. Lisää broilerit marinadiin ja anna marinoitua seuraavaan päivään tai vähintään 8 tuntia. Pujota broilerit vartaisiin. Jos käytät…
-
Nuudelisalaatti broilerilla
Olen aiemminkin kirjoittanut tänne blogiin nuudelisalaatin ohjeen, jossa oli mukana grillattua broileria. Mausteet ovat melko samat, aasialaisesti inkivääriä ja limeä, mutta tässä lämpimässä salaatissa maistuu myös varhaiskaali ja retiisi, jotka ovat todellisia kausiherkkuja. Koko idea tähän salaattiin lähti taas siitä, että näin niin herkullisen näköisen varhaiskaalin Citymarketin heviosastolla, että se oli pakko ostaa. Pidän myös kovasti tuoreista yrteistä ja tästä salaatista löytyy niin basilikaa kuin minttuakin. Päällä maistuu puolestaan paahdettu maapähkina. Ohje on Kodin Kuvalehdestä, kuten moni muukin käyttämäni resepti. Tosin aidossa ohjeessa ei ollut broileria ja se tarjoiltiin kylmänä, jossa nuudelia oli marinoitu vuorokausi jääkaapissa. Meillä kuitenkin suositaan lämmintä salaattia ja broileri oli oiva lisä salaattiin. Ohje: 200 g…
-
Vietnamilaiset riisipaperikääryleet sekä japanilaiset broileripyörykät ja mango-hunajamelonisalaatti
Rankan etätyöviikon jälkeen päätän aina, että teen rennolla otteella ruokaa viikonloppuna ja sitten löydän kuitenkin itseni kokkaamasta jos mitä. Toisaalta kokkailu rentouttaa, kuuntelen samalla musiikkia tai kirjaa Bookbeatista. Viikonloppuna tekee myös kovasti mieli hyvää ja raikasta ruokaa. Näitä japanilaisia broileripyöryköitä eli tsukuneita olen tehnyt aiemminkin ja myös kirjoittanut ohjeen tänne blogiin. Tämä ohje on Glorian ruoka&viinistä ja eroaa vain hieman edellisestä. Tosin tässä on mukana kastike, jota viimeksi kaipasin. Tein saman mangosalaatin kuin viimeksi, mutta korvasin vesimelonin hunajamelonilla, koska kaupassa ei ollut hyvännäköisiä vesimeloneja ja se olikin onni onnettomuudessa, koska hunajameloni toimi huomattavasti paremmin. Kävimme keväällä myös ostoksilla Kallion etnisissä ruokakaupoissa ja silloin ostin varastoon vietnamilaisia riisipaperikääryleitä ja tänään ne…
-
Nopea kanawokki kiireiseen arkeen
Kiireessä se arkiruoka tehdään. Hyvä että on saanut työmoodin pois (yleensä ei) kun ruoka pitää olla jo tulilla ja saman tein matkalla jäähalille. Tämän wokin löysin Yhteishyvän ohjeista. Nykyään on todella hyviä, valmiiksi pilkottuja wokkivihanneksia heviosastolla. Pakasteesta en wokkivihanneksia osta, mutta tuorehyllystä kylläkin. Tämän wokin voi tarjota niin riisin kuin nuudelinkin kanssa. Tällä kertaa meidän pöytään valikoitui nuudeli. Lisukkeet tarjosin erikseen, näin maksimoin sen, ettei kukaan kieltäytynyt syömästä johonkin raaka-aineeseen vedoten. Ohje: 400 g broilerin jauhelihaa 400 g tuoretta wok-kasvissekoitusta 2 rkl oliiviöljyä 2 rkl soijakastiketta 2 rkl makeaa chilikastiketta 1/2 tl mustapippuria 1/2 tl suolaa Lisäksi: 1 limetin mehu 1 limetti viipaloituna 1/2 ruukkua tuoretta korianteria 1 dl suolapähkinöitä…
-
Shao kao eli kiinalainen grilli-ilta
Poikien lätkät pitivät meidät tiukasti kotona niin välipäivät kuin Uuden vuoden jälkeiset vapaatkin. Se mahdollisti kuitenkin iltaruokaan panostamisen. Kesän 2019 Ruoka&Viini lehdessä oli herkullisen näköisiä kiinalaisia grilliruokia, mutta niiden kaikkia raaka-aineita ei saa tavallisista ruokakaupoista, joten nyt viimein oli syytä lähteä pitkästä aikaa Hakaniemen ja Kallion etnisiin ruokakauppoihin. Kävimme Kalliossa kiinalaisessa ruokakaupassa, jossa en ole ennen käynyt. Sieltä sain kaikki puuttuvat ainekset eli mustan riisiviinietikan sekä rapean chilitahnan. Jatkoimme kuitenkin vielä Hakaniemen Jiahe Asian Markettiin ja sieltäkin tarttui mukaan jos mitä kastikkeita ja nuudeleita. Menumme koostui mäiskitystä kurkkusaatista-kyllä, kurkku mäiskittiin lihanuijalla tuusannuuskaksi- grillatusta munakoisosta, jättikaslerpihvistä sekä nuudelisalaatista. Kaslerin laitoin marinoitumaan edellisenä iltana, koska vähimmäis marinoitumisaika on 12 tuntia. Ruoka valmistui…
-
Ramen-keitto, mango-kookossmoothie, cantaloupe-shotti, inkivääri-limettibooli sekä hedelmät sitruunaruoholiemessä
Kutsun ennen joulua poikien kummeja tapaamaan poikia, syömään sekä tietysti vaihtamaan paketteja. Poikien lätkän vuoksi yhteisen ajan löytäminen on joskus todella haastavaa. Tänä lauantaina esikoisen treenit loppuivat 10:15 ja kuopuksen matsi alkoi 15:00, joten siihen väliin jäi hyvin kummien mentävä rako lounaan merkeissä. Tämän perheen aikuiset ovat kasvissyöjiä, mutta lapset sekäsyöjiä. Halusin keksiä ruuan, joka sopii kaikille ja jonka saan valmiiksi 11:30 mennessä ja on kuitenkin arkiruuasta poikkeavaa. Tällaiseksi ruuaksi valikoitui ramen-keitto, jossa jokainen voi täyttää oman lautasensa oman makunsa mukaan, niin aikuiset kuin lapsetkin. Ramenin lisäksi halusin pöytään myös jotain muuta erikoisempaa. Glorian ruoka & viini lehtiä selatessani vastaan tulivat mango-kookossmoothie, cantaloupe-shotti sekä inkivääri-limettibooli, joka oli tietysti ilman alkoholia.…
-
Hoisin broileri riisinuudelilla
Perjantai-iltaan kaipasimme nopeatekoista aasialaisvaikutteista ruokaa. Siispä päätin kokeilla ensi kertaa tätä Pirkka-lehdessä ollutta ohjetta. Tosin lehdessä tämä ohje oli tofulle, mutta minä vaihdoin tofun broilerin sisäfileeseen. Ruoka oli hyvin maistuva ja pojat sanoivat taas, että tämä ruoka nousi heidän Top 5 listaan. Tarjosin kevätsipulit ja limen erikseen, näin lapset saivat itse valita niiden lisäämisen. Ohje: 1 pkt broilerin sisäfilettä 1 pkt riisinuudelia (meillä oli 1,5 pkt 2 aikuista ja 2 lasta) 1-2 kevätsipulinvartta 1 lime lohkoina Oliiviöljyä paistamiseen Kastike: 3 tl tuoretta inkivääriä raasteena 2-3 valkosipulinkynttä 1 mieto punainen chili 1 1/2 dl hoisinkastiketta 1 dl vettä 2 rkl soijakastiketta 2 rkl seesamiöljyä 2 rkl ruskeaa ruokokidesokeria Tee kastike. Silppua…
-
Limettibroileria ja nuudeleita
Taas oli kiire saada ruokaa pöytään ennen illan lätkätreenejä. Tämä nuudeli syntyy nopeasti ja raaka-aineet ovat silti tuoreita. Käytän edelleen harvakseltaan broilerin jauhelihaa, enkä tiedä oikeastaan miksi. Hyvin maistui tämäkin ruoka pojille. Ainoastaan sokeriherneitä he hieman vierastivat, mutta se olikin odotettua. Olen poiminut tämän ohjeen talteen Yhteishyvästä vuonna 2009. Valmistin ruuan ohjeen mukaan, lisäsin vain hieman enemmän limetinmehua sekä myös varhaissipulin varsia sekä korianteria makua tuomaan. Ohje: 1 punainen chili 3/4 dl tuoretta limetinmehua 2 rkl soijakastiketta 2 rl ruokokidesokeria 1 rkl vettä 1 sipuli 2 valkosipulinkynttä reilu 2 tl raastettua tuoretta inkivääriä 1 punainen paprika 2 kevätsipulin/varhaissipulin vartta 150g tuoreita sokeriherneitä (tai pakaste) 1 rkl oliiviöljyä 400g broilerin jauhelihaa…