Raskaan pääruuan jälkeen tarvittiin lankalauantaina kevyt jälkiruoka. Sellaiseksi valikoitui helposti tehtävä appelsiini vaniljajäätelöllä ja marenkihunnulla. Tämä jalkiruoka oli helppo ja nopea valmistaa ja maistui kaikille. Kun laitat appelsiinit uuniin, vahdi niitä koko ajan, ne ovat valmiit parissa minuutissa. Ohje: 4 appelsiinia 2 valkuaista 1/2 dl sokeria 2 palaa vaniljajäätelöä Leikkaa appelsiineista siivu pohjasta pois, jotta ne pysyvät pystyssä. Leikkaa siivu myös ylhäältä pois. Koverra hedelmänliha pois ja kuutioi se. Kuutioi jäätelö ja sekoita se hedelmänlihan kanssa. Täytä appelsiinit jäätelö-hedelmäseoksella. Erottele valkuainen ja keltuainen. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää lopuksi vähitellen sokeria. Marenki on valmis kun vaahto pysyy astiassa, vaikka käännät sen ylösalaisin. Laita kahdella lusikalla marenkia appelsiinien päälle. Paista…
-
-
Marjapannari
Kokkasimme siis lauantaina yhdessä kummityttöni kanssa lounasta ja bataattikeiton ja sämpylöiden lisäksi teimme jälkiruuaksi marjapannarin. Pannari syntyi nopeasti ja helposti muun valmistuksen ohessa ja paistui uunissa kätevästi samoilla lämmöillä ja sillä aikaa kun söimme keittoa. Ohjeessa on, että marjojen päälle ripotellaan 1 dl sokeria. Koin tämän kuitenkin suureksi määräksi ja laitoin vain 2 rkl. Tämä toimi, pannukakku ei ollut liian makea, vaan marjat pääsivät oikeuksiinsa. Jos pidät enemmän makeammasta, laita sokeria enemmän kuin minä laitoin. Myös tämä ohje on Yhteishyvän ruoka-liitteestä. P.S Pakastemarjat ovat tässä vaiheessa talvea meillä jo syöty, Lidlistä sai kohtuuhinnalla suomalaisia mustikoita ja mansikoita. Ohje: 6 dl kevytmaitoa 3 kananmunaa 2 1/2 dl vehnäjauhoja 1 tl vaniljasokeria…
-
Raparperi-kaura-kinuskipiiras
Pakasteesta löytyi vielä yksi pussi raparperia ja siitä innostuneena, päätin sunnuntaina leipoa piirakan. Leivon harvoin, koska meillä ei juuri kukaan ole makeiden leivonnaisten perään. Tein annoksen puolikkaana pieneen irtopohjavuokaan ja se riitti mainiosti lounaan jälkeiseksi jälkiruuaksi jäähallien vaihdon välissä. Jäipä piirakasta vielä palanen lämpimäisiä naapuriinkin vietäväksi. Alla ohje kuitenkin kokonaisena isolle (normaalille) irtpohjavuoalle. Piirakan voi tarjota vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kera. Meillä oli tällä kertaa jäätelöä. Ohjeen olen poiminut talteen Kotivinkistä. Ohje: Pohja: 100 g voita 1 dl sokeria 2 1/2 dl vehnäjauhoja 1 tl vaniljasokeria 1 tl leivinjauhetta 1 kananmuna Täyte: 1 l raparperia paloiteltuna 1 rkl maissitärkkelysjauhoja 1 rkl sokeria Kuorrutus: 3 dl kaurahiutaleita 2 dl valmista kinuskikastiketta Pieni…
-
Kuohkea appelsiinivaahto
Brasilialainen illallisemme ystävien kanssa vaati tuhdin pääruuan jälkeen kevyen jälkiruuan, sellaiseksi valikoitui tällä kertaa kuohkea appelsiinivaahto. Suosin usein jälkiruokia, jotka voi tehdä jo päivää ennen. Näin valmistus jakaantuu parille päivälle ja jälkiruuan aikana, ainoaksi tehtäväksi jää ruuan koristelu sekä tarjoilu ja aikaa jää enemmän keskusteluun vieraiden kanssa. Olen tehnyt tämän aiemminkin ja merkintöjeni mukaan ensi kerran vuonna 2011. Ohje on kaupasta napattu resepti, aikaa ennen internetin valtakautta, mutta en muista yhtään mistä kaupasta, eikä reseptissä edes lue muuta kuin ohje. Tein annokset aikuisille Ikeasta ostettuihin cocktaillaseihin ja pursotin ne kermavaahtopursottimella, näin sain vaahdon siististi lasiin. Peitin ne kelmulla ja säilytin parvekkeella, koska lämpötila oli siihen sopiva. Lapsille oli jälkiruuaksi jäätelöä.…
-
Jouluisia jälkiruokia
Tein jouluksi mukaan Turkuun kaksi jälkiruokaa. Toinen oli viikunat ja luumut portviinissä, jotka tarjoiltiin vaniljajäätelön kera ja toinen oli jouluinen britakakku. Brita on yksi suosikki kakuistani ja teen sitä miltein joka kesä raparperista ja mansikoista. Nyt löysin jouluisen ohjeen Maku-lehdestä ja halusin ehdottomasti kokeilla sitä. Jouluista makua tähän Britaan toi taikinaan ja marenkiin lisättävät kaneli ja inkiväärijauhe. Lehden ohjeessa oli puolukoita, mutta ajattelin makean persimonin puhuttelevan lapsia hapanta puolukkaa enemmän, joten vaihdoin puolukat persimoniin. Viikunoita ja luumuja portviinissä en tarjonnut lapsille toki lainkaan. Myös tämä ohje on Maku-lehdestä. Valmistelin molemmat jo kotona Helsingissä. Keitin luumut ja viikunat valmiiksi ja Turussa vain lämmitin sitä kattilassa hieman ja tein kaikille annokset valmiiksi.…
-
Suklaa-appelsiinimousse
Jos sinulta puuttuu vielä joulun jälkiruoka ja olet suklaan ystävä, tässä sinulle hyvä ohje, jonka voit valmistaa jo edellisenä päivänä. Kuten olen aikaisemmin kertonut, en anna astioiden pölyyntyä kaapissa, vaan käytän kaikkia aktiivisesti ja surutta. Yksinkertainen jälkiruoka saa lisää näyttävyyttä tarjoiluastiasta. Tämän moussen tarjoilin viimeksi teekupeista. ohje on Glorian Ruoka&Viinistä. Tein tämän viimeksi pääsiäisenä, mutta toimii appelsiinin vuoksi myös jouluna. Ohje: 250g tummaa suklaata (70%) 150 g (mini)vaahtokarkkeja 50 g voita 1/2 dl kuumaa vettä 2 3/4 dl kuohukermaa 1 tl vaniljasokeria 1/2 dl kaakaonibsejä (CocoVi) 1 appelsiininkuori Lisäksi Suolakiteitä (Maldon) ja kaakaonibsejä koristeluun Pese appelsiini hyvin ja raasta kuori, vältä valkoisen osan joutumista raasteeseen. Paloittele suklaa. Jos käytät tavallisia,…
-
Vadelmavispipuuro jälkiruokana
Vispipuuro on ollut jo jonkin aikaa salonkikelpoinen jälkiruoka myös fine dining ravintoloissa. Siksi ajattelin, että se sopii mainiosti jälkiruuaksi myös meille Itsenäisyyspäivän iltana. Suomalaisia makuja parhaimillaan. Ohje on Makulehdestä. Tein vispipuuron jo päivällä ennakkoon ja vatkasin sen kuohkeaksi juuri ennen tarjoilua, joten puuro oli hieman haaleaa kun söimme sen. Makeutta annoksessa on, koska marja on vadelma, eikä punainen viinimarja tai puolukka. Sokerin määrä on kuitenkin melko maltillinen. Näyttävyyttä annokseen saa myös tarjoiluastioista. En anna astioiden juurikaan pölyyntyä kaapissa niitä säästäen, vaan käytän kaikkia aktiivisesti. Eräältä sukulaiselta opin, että kaikki maistuu paremmalta kauniisti tarjottuna, yllätysvieras sai silloin tuoremehua jalallisesta lasista ja jäi hyvänä vinkkinä mieleeni, johon toisinaan turvaudun. Annoksesta riitti hyvin…
-
Lapsuuden makuja-köyhät ritarit
Joskus yksinkertaisuus on parasta. Ennen ei kikkailtu monilla raaka-aineilla ja se tulee hyvin esiin esimerkiksi Köyhissä ritareissa. En tiedä tekeekö monikaan niitä enää, mutta lapsuudessani niitä syötiin miltein joka kodissa. Meillä kävi viikolla vieras, joka toi tullessaan mahtavan pullapitkon ja hävikkikammoisena söimme sen tänään loppuun Köyhien ritareiden muodossa. Molemmilla pojilla oli tänään treenit, joten iltapuuron jälkeen sopi hyvin pieni herkuttelukin. Pyöräytin loput pullasiivut kananmuna-kevytmaito seoksessa, jonka olin maustanut vaniljasokerilla ja paistoin ne nopeasti molemmin puolin. Päälle laitoin kermavaahtoa ja mansikkahilloa. Yksipala riitti hyvin jokaiselle. Kokeile ja palaa lapsuuden makuihin! Ohje: 1 kananmuna 2 dl kevytmaitoa 1 tl vaniljasokeria pullansiivuja Lisäksi: kermavaahtoa ja hilloa Sekoita kananmunan rakenne kevyesti rikki, lisää maito…
-
Ruokanyyttikesti viemiset kouluun ja harrastuksiin
Mokkapalat ovat yhä nyyttikesteissä ja omissa kahviloissa harrastusten ja koulun tueksi se suosituin tuote. Mutta kaikki eivät voi tuoda mokkapaloja, muutakin tarjottavaa pitää olla. Lisäksi monet eivät halua syödä vain herkkuja ja olen huomannut, että terveellisimmillekin tarjottaville on näissä tilausta. Olen vienyt useat kerrat hedelmävartaita. Ne ovat usein loppuneet nopeasti. Voit laittaa niihin kauden mukaan periaatteessa mitä vain, mikä pysyy vartaassa. Melonejakin voi laittaa eri lajeissa ja viinirypäleitä eri väreissä. Pääasia, että ne ovat värikkäitä ja houkuttelevia. Ainut huono puoli on vaara, että lapset innostunut taistelemaan tyhjillä tikuilla… Johanna