Aasia,  Grillaus,  Juhlat,  Liha,  Nuudeli

Thai-marinoidut possuvartaat, cashewdippi ja nuudelisalaatti

Tein tämän pääsiäisenä, koska silloin oli enmmän aikaa kokata kastikkeita myöten. Olen tehnyt tämän ohjeen mukaan aiemminkin, mutta tein tämän silloin broilerista. Tällä kertaa päätin tehdä kuitenkin ohjeen mukaan possusta, koska pääsiäisen ruuista moni muu oli jo broileria. Tässä ohjeessa possu marinoidaan kookosmaidossa. Se ei anna vahvaa kookoksen makua, mutta hieman pehmeyttä kuitenkin ja toimii mielestäni erittäin hyvin. Unohdin laittaa possun illalla marinadiin, joten tällä kertaa marinointi kesti 6 tuntia. Lisukkeet valmistuvat nopeasti, cashewdippikin on hyvin helppo valmistaa. Tarjosin osan nuudeleista ilman kasviksia, koska minulla oli myös vieraita lapsia ruokapöydässä, niin varmistin että kaikki saivat syödäkseen. Lisänä tarjosin sweet-chilikastiketta, vaikka nuudelisalaatti oli jo valmiiksi maustettu, koska halusin ainakin omaan annokseeni hitusen lisää tulisuutta.

Thaimarinoitu possu ja nuudelisalaatti

Ohje:

1 porsaan sisäfile

Marinadi:

1 dl kookosmaitoa

3/4 dl rypsiöljyä

1/2 dl korianteria silputtuna

2 valkosipulinkynttä hienonnettuna

2 rkl kalakastiketta

2rkl ruokokidesokeria

1 rkl soijakastiketta

1/2 tl valkopippuria

Poista fileestä kalvot ja leikkaa noin sentin paksuisiksi siivuiksi. Valmista marinadi ja sekoita se hyvin possun kanssa. Marinoi seuraavaan päivään tai vähintään 2 tuntia jääkaapissa. Grillaa grillissä sopivan kypsäksi tai paista pannulla.

Cashewdippi:

3/4 dl cashewpahkinöitä paahdettuna ja rouhittuna

3 rkl sitruunanmehua

2 rkl soijakastiketta

1 rkl kalakastiketta

1 rkl ruokokidesokeria

Paahda pähkinät kevyesti. Varo kuitenkin polttamasta niitä. Murskaa pähkinät morttelissa. Lisää muut ainekset joukkoon ja jätä odottamaan tarjoilua. Tarjoa possuvartaiden kanssa.

Paahdetut cashewpähkinät morttelissa
Valmis cashewdippi

Nuudelisalaatti:

250 g munanuudelia

1 pss sokeriherneenpalkoja

1/2 punasipulia

1 punainen paprika

1 prk vesikastanjoita

3-5 kevätsipulia

1/2-1 punainen chili

1dl thaibasilikaa

Kastike:

2-3 rkl makeaa chilikastiketta

2 rkl limetin mehua

1 rkl seesaminöljyä

1 tl inkivääriä raastettuna

1 tl suolaa

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja jätä odottamaan. Silppua kasvikset ja sekoita ne isossa astiassa. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja jäähdytä hieman. Sekoita kastike nuudelien joukkoon ja lisää kasvikset. Sekoita. Tarjoa. Voit tarjota salaatin myös niin, että nuudelit ovat kunnolla jäähtyneet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *