• Aasia,  Alkupala,  Broileri,  Jauheliha,  Lisuke,  Riisi,  Salaatti

    Larb Gai, thaimaalainen jauhelihasalaatti salaatinlehdellä sekä kookoskastikkeen joukossa

    Olen joskus saanut kommenttia, että perheemme syö paljon aasialaista ruokaa ja niin se taitaa olla. Aasian maut ja tulinen ruoka puhuttelevat koko perhettämme. Ja vielä enemmän niihin tulee palattua nyt, kun Covid-19 tilanteen vuoksi ei pääse matkustamaan, silloin pitää vain makumatkailla. Olen aina pitänyt salaateista, jotka tarjoillaan salaatinlehdillä ja täällä blogissa on aiemmin jo yksi ohje. Tässä ohjeessa on puolestaan siihen verrattuna paljon enemmän raaka-aineita ja siksi myös makua on enemmän, mutta myös työvaiheiat on enemmän. Tämä ohje on Soppa365 sivustolta ja siellä oli lopussa vinkki, että jos salaattia jää yli, lopun voi sekoittaa seuraavana päivänä kookosmaitoon ja tarjota riisin kera. Molemmat ohjeet puhuttelivat minua, joten tein molemmat heti samalla…

  • Aasia,  Leipominen,  Liha,  Riisi

    Mausteinen lihapata

    Ennen joulua tein viikonloppuna tämän lihapadan, jonka annoin kunnolla hautua liedellä, kun pojilla oli lätkätreenit vielä. Ostin naudan sisäpaistin Citymarketista ja liha oli todella ensiluokkaista. Myös pojat pitivät tästä todella paljon, vaikka alkuun vähän epäilin. Punainen thai-currytahna vie makumaailmaan taas Aasiaan, joten tein lisukkeeksi raitaa ja naan-leipää itse. Riisinä oli basmatiriisiä, sekä mango-chutneyta. Tulista tämä ruoka ei ollut lainkaan, ainakaan meidän makuumme, vaikka laitoin currytahnaa reippaasti. Ohje on Yhteishyvästä. Ohje: 700 g naudan(sisä)paistia 2 punasipulia 3-4 valkosipulinkynttä 2 rkl öljyä 3 rkl paseerattua tomaattia (Pomi) n 1 rkl punaista thai-currypastea 5 dl lihalientä 1 tl jeeraa Lisäksi: Lehtipersiljaa ja turkkilaista jogurttia koristeluun Sekä basmatiriisiä ja mangochutneyta Suikaloi paisti. Kuori ja…

  • Aasia,  Broileri,  Grillaus,  Riisi,  Salaatti

    Broilerivartaat ja satay-kastike

    Olen vuosien saatossa tehnyt useilla eri resepteillä satay-kastiketta ja aina se on ollut ihan hyvää. Tällä ohjeella tein nyt ensi kertaa ja nyt se ei ollut enää hyvää, vaan taivaallista! Niin pehmeän ja pikkiriikkisen napakan tulista. Jos teet ensi kertaa Satay-kastiketta, tee tällä ohjeella, onnistut varmasti! Tämä ateria oli kokonaisuudessaan niin hyvä, että tätä teen joku kertaa kylään tuleville ystävillekin! Ohje: 400 g broilerin sisäfileetä 2 rkl oliiviöljyä 2 rkl sitruunanmehua 1 rkl soijaa 1-2 valkosipulinkynttä silputtuna Mustapippuria ja suolaa Seesaminsiemeniä Satay-kastike: 1 pieni silputtu sipuli 2 hienonnettua valkosipulinkynttä 2 dl suolapähkinöitä 1/2-1 hinenonnettu punainen chili siemenet poistettuna 1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä 2 rkl oliiviöljyä 1 rkl ruskeaa ruokokidesokeria…

  • Aasia,  Broileri,  Nuudeli

    Broileria nuudelipedillä

    Tässä kun olen kirjoittanut esiin perheemme ruokia huomaan, että teemme paljon aasialaisia ruokia. Niiden makumaailma selkeästi puhuttelee meitä. Tässä taas ohje, jossa maut vievät aasiaan, mutta eivät kuitenkaan niin tulisesti, että lapsille ei maistuisi. Olen tehnyt tätä ruokaa ensi kerran vuonna 2013 toukokuussa, näin olen kirjoittanut reseptin viereen ja olen repäissyt tämän ohjeen talteen Kodin Kuvalehdestä. Grillaamme ympäri vuoden ja grillissä tämänkin ruuan broileri saa sen parhaimman makusäväyksen. Vaikket olisi tottunut käyttämään ituja, suosittelen, että käytät niitä silti, ne sopivat tähän annokseen loistavasti ja ainahan on toisinaan hyvä kokeilla jotakin uutta. Ohje: 4 nahatonta broilerin filettä, itse käytin sisäfileitä Valeluliemi: 2 valkosipulinkynttä 2 tl tuoretta inkivääriä raastettuna 2 rkl makeaa…

  • Aasia,  Broileri,  Keitto

    Tom kha gai-thaimaalainen kanakeitto

    Tämä thaimaalainen kanakeitto eli Tom kha gai on niin hyvä, etten ole syönyt tämän voittanutta edes Thaimaassa. Ja nyt se ei todellakaan johdu kokkaajasta, vaan tästä ohjeesta! Ohje on helppo ja lopputulos on aivan loistavan lempeä thaimaalainen kanakeitto. Keiton juju on siinä, että mausteet keitetään kookosmaidossa ja siivilöidään sitten pois. Broilerit myös kypsytetään kookosmaidossa, jolloin ne säilyvät pehmeän makuisina paistamisen sijaan. Jokainen voi koristella oman annoksensa itselleen parhailla lisukkeilla, näin lapsetkin saavat oman makunsa mukaisen annoksen. Tarjosin tämän keiton alkuruokana paistetun riisin kanssa, joka tarjoiltiin ananaksen puolikkaassa. Ja ohje on samasta Klassinen Thaikeittiö kirjasta, kuin edellinen paistettu riisikin. Ohjeessa on vaihtoehtona inkivääri tai galangali. Itse käytin inkivääriä, koska sitä oli…

  • Aasia,  Broileri,  Riisi

    Paistettua riisiä ananaksenpuolikkaassa

    Viikonloppuisin tekee mieli kokeilla uusia ruokia, vaikka lätkää mahtuukin viikonloppuihin useampi tunti. Minulla on Klassisen Thaikeittiön kirja ja olen pitkään halunnut kokeilla tätä reseptiä. Nyt päätin viimein kokeilla ja kyllä kannatti, hyvää tuli ja kaunista myös. Ananaksen puolikas on näyttävä tarjoiluastia, mutta silti hyvin helppo tehdä. Olen vuosien saatossa ostanut pikkuhiljaa laadukkaita keittiötarvikkeita lisää. Yksi parhaimmista on kunnon japanilainen kokkiveitsi. Ostin sen Chez Mariuksesta pari vuotta sitten. Ja sillä käy vaivattomasti kaikki leikkaaminen, myös tämä ananas. Kunnon työkalut lisäävät kokkaamisen nautintoa, suosittelen panostamaan niihin. Tässä ohjeessa on miedot mausteet chiliä lukuunottamatta, joten se maistui pojillekin. Jätin chilit tarkoituksella melko isoiksi, jotta kuopus saa halutessaan poimia ne pois annoksestaan. Esikoinen syö…

  • Aasia,  Broileri

    Indonesialainen broilericurry

    Tämä miedon lempeän tulinen curryruoka sopii koko perheelle arkeen. Aikuisille siinä on tarpeeksi makua ja lapsille ei liikaa. Kaikki raaka-aineet ovat tuoreita ja se on raikkaan maun salaisuus. Pilkkomiseen menee hetki 10-15 minuuttia, loppu tulee kuin itsestään. Ohje on Otavan kanaruokia kirjasta. Olen muokannut ohjetta vain hieman maustamisen osalta, käytän niitä runsaammin. Itsetehty chilipaste on yllättävän helppo tehdä ja palkitsee kyllä maussa. Tein itse pasten huhmareella. Jos sinulla on kiire tai uskot että muut ruokailijat pelästyy sattumia voit soseuttaa pasten myös sauvasekoittimella. Käytä vain tarpeeksi pientä astiaa, jottei paste leviä liikaa astiaan, eikä näin ollen soseudu ja sekoitu. Tein kastikkeen valurauta kasarissa, mutta siirsin sen lämmitettyyn pataan, jotta curry pysyisi…