• Aasia,  Broileri,  Grillaus,  Kasvisruoka,  Leipominen,  Lisuke,  Peruna

    Broilerivartaat, kukkakaali-perunacurry sekä chapati

    Torstain Hesari on mielestäni viikon toiseksi parhain Hesari. Sunnuntai on tietysti parhain. Toiseksi parhaimmaksi Hesariksi torstai Hesari nousee Ruokatorstain vuoksi. Olen vuosien varrella leikannut sieltä useammankin ohjeen talteen ja osasta on tullut klassikkoja meidän perheessä. Minulla on hyllyssä myös yksi Ruokatorstai kirja, mutta jostain syystä sitä tulee harvemmin käytettyä. Nämä ohjeet löytyivät muiden ohjeiden alta. Onneksi löysin ne nyt, sillä näitä broilerivartaita tulemme tulevana kesänä tekemään useamminkin, niin mehukkaita ne olivat. Tein myös tuon chapati leivän, vaikka aluksi mietin etten jaksa leipoa, mutta onneksi jaksoin, koska ne olivat helppoja valmistaa ja niin hyviä yksinkertaisuudessaan raidan kanssa. Värjäsin jogurttimarinadin punaisella elintarvikevärillä, koska sitä sattui kaapissa olemaan. Tätä ruokaa varten en sitä…

  • Alkupala,  Grillaus,  Juhlat,  Kasvisruoka,  Liha,  Lisuke,  Peruna,  Sienet

    Sichuanin pippuripihvit, peruna-suolakurkkusalaatti, grillatut uudet perunat oliivihakkeluksella, aasialaiset kesäkurpitsat ja grillatut herkkusienet

    Grillaamme ympäri vuoden, mutta talvella tulee oikeastaan grillattua vain lihat. Nyt kun aurinko paistoi huhtikuussa jo muutaman päivän lämpimämmin päätimme viikonloppuna aloittaa grillikauden kunnolla ja grillata myös lisukkeet. Syömässä meillä oli myös sisareni ja hänen miehensä. Sain K-Supermarket Kasarmista (Helsinki) erittäin hyvän näköisen flanksteakin ja puuttuvat sichuaninpippurit ostin lähellämme sijaitsevasta erikoisaasialaiskaupasta Family Hot Pot Martista. Myös Santa Marialla on verkkosivujensa mukaan sichuanin pippuria, joten hyvin varustelluista ruokakaupoista pitäisi löytyä niitä myös. Lihan lisäksi tein uusia perunoita kahdella tapaa, salaattina sekä grillin kautta käyneenä keittämisen jälkeen. Lisäksi löytämäni ohje kesäkurpitoista ja varsinkin niiden mangokastikkeesta kuullosti niin hyvältä, että se pääsi kokeiluun myös. Neljäntenä lisukkeena minulla oli ei-niin-kevyitä, mutta ah niin herkullisia…

  • Grillaus,  Liha

    Pitakebab

    Yhtenä viikonloppuna koko perheen alkoi tehdä mieli itsetehtyä kebabia. Aika ei vain millään antanut periksi yli kolmen tunnin lihanpaistoon. Aloin sitten etsiä ohjetta hakusanalla perjantairuoka ja aika nopeasti vastaan tuli tämä Arlan pitakebab ohje. Tässä lihana on lehtipihvi, joka leikataan suikaleiksi grillaamisen tai paistamisen jälkeen. Me grillasimme pihvit ja siihen ei mennyt kuin muutama minuutti. Valkosipulikastikkeen sekä tomaattikastikkeen tein itse, mutta nekin valmistuivat käden käänteessä. Kaikilla oli niin kova nälkä etten valitettavasti ehtinyt napata yhtään kuvaa valmiista kebabista, mutta kattauksesta ruokineen kyllä. Toivottavasti se kuva riittää sinulle innokkeeksi kokeilemaan tätä supernopeaa, mutta niin herkullista viikonloppuruokaa. Ohje: Valkosipulikastike: 2 dl turkkilaista jogurttia 1-2 valkosipulinkynttä 2 rkl (kevyt)maitoa Suolaa Valmista ensin valkosipulikastike…

  • Grillaus,  Juhlat,  Lammas,  Liha,  Lisuke,  Salaatti

    Kreetalainen karitsasouvlaki, jogurttikastike sekä tomaattisalaatti

    Kerroin jo aiemmin, että uusimmasta Glorian ruoka&viini lehdestä pääsi heti kokeiluun kreikkalaiset uunilihapullat. Niin pääsivät myös nämä karitsasouvlakit. Tein tämän yhtenä lauantaina, kun mieleni teki hyvää ruokaa ja ehkä lasillista viiniä sen kanssa. Päivä oli kuitenkin kovin kiireinen poikien lätkien kannalta, joten ennenkuin minä lähdin kuopuksen kanssa vuorostani hallille, tein kaiken mahdollisen jo valmiiksi. Tein siis jogurttikastikkeen jääkaappiin odottamaan. Valmistin jälkimarinadit karitsalle ja niistä kaksi versiota, toisessa oli valkoviiniä ja toisessa valkoviinietikkaa eli poikien versio oli ilman valkoviiniä. Koska kyseessä on jälkimarinadi ja lihaa ei siinä vaiheessa enää paisteta, ei lasten annoksessa voi olla marinadia, jossa on alkoholia. Lisäksi katoin pöydän ja nostelin salaatin ainekset valmiiksi esille. Ja koska jääkaapissa…

  • Broileri,  Grillaus,  Lisuke,  Peruna,  Salaatti

    Jerkmaustetut broilerinvartaat, peruna-maissisalaatti sekä kaalisalaatti

    Vaikka pidimme edellisen ohjeen porsaan sisäfileestä vaahterasiirappi-bbqkastikkeella kaikki kovasti, sai tämä jerkbroileri silti suuren suosion ja lähti kirkkaasti jatkoon. Tein tätä ensimmäistä kertaa ja ohje tuli vastaan Maku-lehdessä kun selailin niitä mökkiruokia etsiessäni. Maustelista on melko pitkä, älä pelästy sitä, moni löytyy kaapistasi jo ja loput lähikaupasta. Kaikki kannattaa mausteseokseen laittaa, jotta saat tämän sopivan tulisen, mutta erittäin maittavan maun broilerivartaillesi. Ja kuten jo viime kirjoituksessani kerroin, tein kaikki mausteseokset ja marinadit valmiiksi kotona lasiastioihin, näin säästyi kauniina kesäpäivänä roimasti muuhun aikaa kuin ruuan kanssa hääräilyyn, eikä saarimökille tarvinnut kuljettaa kaikkia mausteita mukaan, koska niitä ei olisi sieltä löytynyt, vaan vain mausteseos, kätevää, suosittelen! Muista kuitenkin voidella broilereita hieman oliiviöljyllä…

  • Alkupala,  Grillaus,  Juhlat,  Liha,  Lisuke,  Salaatti

    Porsaan sisäfilee vaahterasiirappi-bbqkastikkeella sekä kasvislisukkeet mökillä

    Vietimme viikonlopun mökillä ja tein taas kokkauksia helpottamaan kaikki kastikkeet ja marinadit kotona. Selasin siis kesän Maku ja Glorian ruoka&viini lehtiä ja valitsin ensin pääraaka-aineet ja sitten niille lisukkeet. Tämä porsaan sisäfile valikoitui kokeiluun, koska sen kastike kuulosti niin houkuttelevalta (vaahterasiirappi!) ja hyvältä se maistui myös valmiina. Suosittelen tätä kastiketta lämpimästi, jos et vierasta sen hieman makeaa makua, jonka vaahteransiirappi tuo tullessaan. Itse pidin kovasti ja ei se liian makeaa ole, koska kastikeessa maistuu vahvasti myös tomaatti. Lisukkeiksi porsaan kanssa valikoitui yksinkertainen coleslaw, jonka annetaan marinoitua hetki väkiviinaetikassa, jota on keitetty hetki kasaan mausteiden kanssa. Myös tämän tein valmiiksi kotona ja siivilöin vain mausteet pois. Coleslawn lisäksi valmistin avocado-rucolasalaatin sekä…

  • Broileri,  Grillaus,  Juhlat,  Lisuke,  Nuudeli,  Peruna,  Salaatti

    Jogurttimarinoidut broilerin vartaat lisukkeineen:

    Juhannus sunnuntaina oli kotiinlähdön aika ja ennen lähtöä söimme grillattuja broilerinvartaita, perunasalaattia sekä retiisi-nuudelisalaattia. Nuudelisalaatista valmistin kaksi versiota, toisen täysjyvämunanuudelista ja toisen riisinuudelista koska äitini ja toinen siskoistani ovat gluteiinittomia ruokailijoita. Kaikki ohjeet ovat Glorian ruoka&viinistä. Jogurttiset broilerinvartaat: 450 g broilerin fileitä Marinadi: 200 g turkkilaista jogurttia 1 iso sitruuna 1/2 tl fenkolinsiemeniä murskattuina 1 tl jauhettua inkivääriä 1 tl juustokuminaa 1/2 tl suolaa 1/2 tl mustapippuria myllystä Leikkaa broilerit varraspaloiksi. Valmista marinadi. Laita jogurtti kulhoon ja purista sitruunanmehu joukkoon. Murskaa fenkolinsiement huhmareessa ja ja lisää ne sekä muut mausteet jogurttiin. Sekoita hyvin. Lisää broilerit marinadiin ja anna marinoitua seuraavaan päivään tai vähintään 8 tuntia. Pujota broilerit vartaisiin. Jos käytät…

  • Äyriäiset,  Grillaus,  Juhlat,  Liha,  Lisuke,  Peruna,  Salaatti

    Porsaan sisäfile lisukkeineen

    Juhannuspäivän pääraaka-aine oli porsaan sisäfilee. Sille valmistin rubin sekä tomaattikastikkeen. Lisukkeiksi porsas sai todella hyvän coleslaw meets Waldorf salaatin, rakastuin tähän salaattiin ihan täysin, niinkuin koko muukin juhannusporukka, salaatti loppui kesken. Toisena salaattina halusin tehdä ensimmäistä kertaa salaattia isoäidin tapaan, johon tulee katkarapuja ja keitettyjä kananmunia salaattipedillä ja kastikkeessa on muunmuassa kermavaahtoa. Myös tämä salaatti oli hitti ja maistui raikkaalta lämpimänä Juhannuspäivänä. Perunat tarjottiin näiden kanssa tällä kertaa grillattuina tahinikastikkeen kera. Olin tehnyt myös rubin ja nämä kastikkeet kotona valmiiksi, joten porukan tullessa nälkäisiksi, valmistui ruoka melko nopeaan. Vain Isoäidin salaatin kastike piti tehdä paikan päällä sen kermavaahdon vuoksi. Siskon kanssa vuoroin vatkasimme kermaa käsin ja vaahtoa tuli lopuksi, ei…

  • Alkupala,  Äyriäiset,  Grillaus,  Juhlat,  Liha,  Lisuke,  Salaatti

    Juhannuksen lammas lisukkeineen

    Vietimme juhannuksen Merimaskussa, jossa meidän perheemme lisäksi oli myös vanhempani sekä molemmat pikkusiskoni perheineen. Tuttuun tapaan minä tein menut ja valmistelin marinadit ja kastikkeet jo kotona ja yhdessä ostimme kaikki lisukeainekset. Viinit toi lankoni, joka on sommelieeri. Me siskokset myös valmistimme ruuan koko juhannuksen ja vanhempamme pääsivät näin valmiiseen pöytään, joka on aina mukavaa tarjota omille rakkaille vanhemmille. Kastikkeiden ja marinadien teko jo kotona vähentää mökillä kokkailun aikaa huomattavasti. Lisäksi mökiltä ei tarvitse näin löytyä seesaminöljyä ja muita eksoottisempia mausteita, kun ne ovat jo valmiiksi kastikkeisiin sekoitettuina. Juhannusaaton pääraaka-aine oli lampaan sisäfile. Lisukkeiksi tein grillattuja munakoisoja, tomaattisalaatin, tzatsikia fetalla, pitaleipiä sekä tietysti meillä oli myös uusia perunoita ja silliä. Pari…

  • Aasia,  Broileri,  Grillaus,  Nuudeli,  Salaatti

    Nuudelisalaatti broilerilla

    Olen aiemminkin kirjoittanut tänne blogiin nuudelisalaatin ohjeen, jossa oli mukana grillattua broileria. Mausteet ovat melko samat, aasialaisesti inkivääriä ja limeä, mutta tässä lämpimässä salaatissa maistuu myös varhaiskaali ja retiisi, jotka ovat todellisia kausiherkkuja. Koko idea tähän salaattiin lähti taas siitä, että näin niin herkullisen näköisen varhaiskaalin Citymarketin heviosastolla, että se oli pakko ostaa. Pidän myös kovasti tuoreista yrteistä ja tästä salaatista löytyy niin basilikaa kuin minttuakin. Päällä maistuu puolestaan paahdettu maapähkina. Ohje on Kodin Kuvalehdestä, kuten moni muukin käyttämäni resepti. Tosin aidossa ohjeessa ei ollut broileria ja se tarjoiltiin kylmänä, jossa nuudelia oli marinoitu vuorokausi jääkaapissa. Meillä kuitenkin suositaan lämmintä salaattia ja broileri oli oiva lisä salaattiin. Ohje: 200 g…