Olipa päässyt kulumaan pitkä aika blogin päivityksestä! Työrintamalla on ollut todella kiireistä kevään sulun jälkeen ja syyslomakin tuli vietettyä Pyhällä ja silloin lomailin tietokoneesta kokonaan. Ruokaa on päivittäin tehty ja samoja reseptejä olen pitkälti pyörittänyt kuin ennenkin. Yhtenä päivänä oli taas energiaa etsiä uusia reseptejä ja Yhteishyvän resepteissä tuli vastaan tämä Pad thai. Eri versioita aasialaisesta kanawokista olen tehnyt ennenkin, mutta tämä puhutteli koko perhettä maullaan. Osaksi syynä oli myös se, että siivotessani kuiva-ainekaappia, huomasin että minulla oli vielä kevään Hakaniemen etnisten ruokakauppaoston jälkeen jäljellä sieltä ostettuja nuudeleita. Tämä käyttämäni nuudeli ei ollut pikanuudeli, vaan keittoaika oli 10-12 minuuttia. Lieneekö johtunut siitä, mutta toisin kuin 2-3 keittoajan nuudelit, tämän ei…
-
-
Vietnamilainen lihapullakulho
Erilaisia bowleja ja kulhoja olen tehnyt usein, mutta lihana on aina ollut kanaa. Kun vastaan tuli tämä kulho ohje, jossa oli lihapullat lihana, päätin heti kokeilla. Ohje on MeNaiset lehdestä ja olen säästänyt ja unohtanut tämän reseptin. Perjantai-iltana molemmilla pojilla oli lätkätreenit ja appivanhemmat olivat täällä meillä Helsingissä käymässä luonamme. Esivalmistelin ruuan ennen treenejä, paistoin lihapullat, katoin pöydän ja nostelin kaikki ainekset esille. Kun tulimme treeneistä ja kello lähenteli jo yhdeksää, oli ruoka silti nopeasti pöydässä. Ennakointi on se juttu, jota harrastan ruuanteossa paljon. Nytkin olen lähdössä hallille, toisella pojalla on treenit, toisella matsi ja ne ovat peräjälkeen, joten iltaruuan pitää olla nopeasti valmis. Broilerit ovat marinoitumassa, tzatziki tehty ja…
-
Kookoscurry
Näin Lidilissä suunnattoman herkullisen näköisiä tuoreita papuja. Siitä se ajatus sitten lähti! Nappasin pavut ostoskärryyni tietämättä mitä niistä tekisin, mutta tuoreita papuja pitää nyt käyttää, kun niiden kausi on! Tiistaina suunnittelin ja ostin kolmen seuraavan päivän ruuat, koska minulla olisi töissä kiirettä ja pojilla päivittäin treenejä, joten arkea helpottaa kun useamman päivän ruuat on jo päätetty ja ostettu. Minun olisi itse asiassa pitänyt olla tällä viikolla työmatkalla Madridissa, ai että miten tulikaan tapaksi ikävä, kun muistin tämän…Noh, ehkä pian taas matkustetaan, mutta sitä ennen makumatkustetaan. Tässä curryssa valmistetaan ensin kastike. Sitten paistetaan broilerin palat ja seuraavaksi kuulotetaan vihannekset ja lopuksi nämä kaikki yhdistetään ja tarjotaan riisin kanssa. Ja kyllä maistui…
-
Nuudelisalaatti broilerilla
Olen aiemminkin kirjoittanut tänne blogiin nuudelisalaatin ohjeen, jossa oli mukana grillattua broileria. Mausteet ovat melko samat, aasialaisesti inkivääriä ja limeä, mutta tässä lämpimässä salaatissa maistuu myös varhaiskaali ja retiisi, jotka ovat todellisia kausiherkkuja. Koko idea tähän salaattiin lähti taas siitä, että näin niin herkullisen näköisen varhaiskaalin Citymarketin heviosastolla, että se oli pakko ostaa. Pidän myös kovasti tuoreista yrteistä ja tästä salaatista löytyy niin basilikaa kuin minttuakin. Päällä maistuu puolestaan paahdettu maapähkina. Ohje on Kodin Kuvalehdestä, kuten moni muukin käyttämäni resepti. Tosin aidossa ohjeessa ei ollut broileria ja se tarjoiltiin kylmänä, jossa nuudelia oli marinoitu vuorokausi jääkaapissa. Meillä kuitenkin suositaan lämmintä salaattia ja broileri oli oiva lisä salaattiin. Ohje: 200 g…
-
Indonesialainen jauheliha-rendang ja thaimaalainen kaalisalaatti
Syömme usein aasialaisesti maustettua ruokaa ja silloin pääraaka-aine on usein broileri. Tällä kertaa pääraaka-aine oli kuitenkin jauheliha, koska K-ruoka reseptejä selatessani vastaan tuli tämä indonesialainen maustettu ruoka. Lisukkeeksi tein thaimaalaista kestosuosikkiamme, keitettyä kiinankaalisalaattia kookosmaitokastikeella. Maustettu jauheliha maistui myös pojille, mutta salaatti vain esikoiselle. Tällä kertaa minä valmistin pääruuan ja esikoinen valmisti yksin koko salaatin. Oli tosi mukavaa saada innokas apuri keittiöön mukaan. Jauheliha-rendang: 400 g jauhelihaa 1-2 sipulia 2 valkosipulinkynttä 2 rkl tuoretta inkivääriä 1-2 mietoa punaista chiliä 2 rkl öljyä 1 rkl fariinisokeria 1 tlk kookosmaitoa 1 tl kurkumaa 1 rkl kalakastiketta 1 rkl limetinmehua 1/2 tl suolaa Lisäksi: 1 limetti 1/2 punaista chiliä silputtuna 1/2 ruukkua korianteria silputtuna…
-
Broilerikeitto aasialaisittain
Perheeni ei oikein innostu keitoista, mutta silti teen niitä toisinaan. Omasta mielestäni keitot ovat todella hyviä, helppoja valmistaa ja myös kevyempiä. Tätä keittoa olen valmistanut jo kerran ennenkin, mutta silloin en onnistunut saamaan yhtään hyvää kuvaa, joten ohje jäi jakamatta. Esikoinen piti kuitenkin keitosta tuolloin tosi paljon, niin päätin valmistaa sitä uudelleen koko perheelle. Viimeksi sitä söi vain poikia hoitamassa ollut pikkusisareni sekä pojat. Itseäni puhutteli että keittoon tulee mukaan myös inkivääriä, perunan ja porkkanan lisäksi sekä chilihiutaleita. Porkkanoita tulee vain yksi, joten kuopus, joka ei pidä porkkanasta lämpimänä, pystyi jättämään ne hyvin kattilaan. Keiton lisäksi meillä oli esipaistettua patonkia. Ohje on Yhteishyvästä. Ohje: 1 sipuli 2 valkosipulinkynttä 3 cm…
-
Vietnamilaiset riisipaperikääryleet sekä japanilaiset broileripyörykät ja mango-hunajamelonisalaatti
Rankan etätyöviikon jälkeen päätän aina, että teen rennolla otteella ruokaa viikonloppuna ja sitten löydän kuitenkin itseni kokkaamasta jos mitä. Toisaalta kokkailu rentouttaa, kuuntelen samalla musiikkia tai kirjaa Bookbeatista. Viikonloppuna tekee myös kovasti mieli hyvää ja raikasta ruokaa. Näitä japanilaisia broileripyöryköitä eli tsukuneita olen tehnyt aiemminkin ja myös kirjoittanut ohjeen tänne blogiin. Tämä ohje on Glorian ruoka&viinistä ja eroaa vain hieman edellisestä. Tosin tässä on mukana kastike, jota viimeksi kaipasin. Tein saman mangosalaatin kuin viimeksi, mutta korvasin vesimelonin hunajamelonilla, koska kaupassa ei ollut hyvännäköisiä vesimeloneja ja se olikin onni onnettomuudessa, koska hunajameloni toimi huomattavasti paremmin. Kävimme keväällä myös ostoksilla Kallion etnisissä ruokakaupoissa ja silloin ostin varastoon vietnamilaisia riisipaperikääryleitä ja tänään ne…
-
Nasi goreng eli indonesialainen broileri-riisi
Tämä riisiruoka on nopea ja varmasti koko perheelle maistuva. Tein tämän yhtenä arki-iltana etätyö ja-koulupäivän jälkeen, kun energiat ruuan laittoon olivat todella vähissä. Helppous ja nopeus pääsivät yllättämään ja hyvä niin. Hyvä ja terveellinen ruoka on kuitenkin todella tärkeää nyt, kun normaali arkiliikkumien työn puolesta on vähentynyt huomattavasti. Ohje on Yhteishyvästä. Ohje: 1 sipuli 2 valkosipulinkynttä 1-2 tl raastettua tuoretta inkivääriä 1/2 tl chilirouhetta 1 pkt broileria suupaloiksi leikattuna 3 rkl oliiviöljyä 3 dl jasmiiniriisiä 1/2 dl punaista paprikaa kuutioituna 1 dl pakasteherneitä 1 rkl soijakastiketta 1 tl suolaa 1 tl rouhittua mustapippuria 3-4 kananmunaa Silppua sipulit ja paprika. Raasta inkivääri ja leikkaa broileri suupaloiksi. Keitä riisi. Kuumenna öljy isossa…
-
Punaista currykanaa ja bambunversoja
Karanteenin aikana ulkoilemme perheenä paljon ja viime sunnuntaina tein tämän curryn, joka valmistui nopeasti hyvin nälkäiselle perheelle heti ulkoilun jälkeen. Currytahnan voi tehdä myös itse, mutta nyt oli niin kova nälkä ja kokkailuenergiat jäissä, että käytin valmista punaista currytahnaa. Ja hyvin toimi, välillä pitää oikaista kunnialla! Ohje on Klassinen thaikeittö kirjasta. Ohje: 2 tlk kookosmaitoa 1 1/2-2 rkl punaista currytahnaa 1 pkt broilerin sisäfileetä 2 rkl kalakastiketta 1 rkl (ruokokide)sokeria 1 prk bambunversoja 5 kuivattua kaffirlimetinlehteä Suolaa ja mustapippuria Koristeluun: 1/2-1 punainen chili silputtuna Thaibasilikan lehtiä Jasmiiniriisiä Kaada toinen tölkki kookosmaitoa isoon paksupohjaiseen kasariin ja kiehauta. Hauduta kookosmaitoa hetki hiljalleen. Lisää kookosmaitoon currytahnaa oman makusi mukainen määrä ja hauduta aineksia…
-
Japanilainen lihakulho
Täällä kotikaranteenissa ruoka on yksi päivän kohokohdista, mutta myös stressin aiheuttaja, koska sitä pitää tehdä niin monta kertaa päivässä. Pojilla tuntuu olevan nälkä koko ajan… Kana ja jauheliha alkoivat jo kyllästyttää, joten kun K-Ruoka liitteessä tuli vastaan tämä Japanilainen lihakulho, päätin kokeilla sitä heti. En tehnyt sitä maustamattomista paistisuikaleista kuten ohjeessa lukee, vaan naudan ulkofileestä. Maustoin fileet suolalla ja mustapippurilla ja ne grillattiin mediumiksi ja paloiteltiin sen jälkeen annosten päälle. Ohje: 400 g naudan ulkofileetä 1 sipuli 2 rkl oliiviöljyä 4 kananmunaa Kastike: 3 rkl soijakastiketta 3 rkl riisiviinietikkaa 1- 1 1/2 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna 1 1/2 rkl sokeria Koristeluun: 2 kevätsipulia hienonnettuna Muutama thaibasilikan lehti silputtuna Japanilainen riisi:…