Täällä kotikaranteenissa ruoka on yksi päivän kohokohdista, mutta myös stressin aiheuttaja, koska sitä pitää tehdä niin monta kertaa päivässä. Pojilla tuntuu olevan nälkä koko ajan… Kana ja jauheliha alkoivat jo kyllästyttää, joten kun K-Ruoka liitteessä tuli vastaan tämä Japanilainen lihakulho, päätin kokeilla sitä heti. En tehnyt sitä maustamattomista paistisuikaleista kuten ohjeessa lukee, vaan naudan ulkofileestä. Maustoin fileet suolalla ja mustapippurilla ja ne grillattiin mediumiksi ja paloiteltiin sen jälkeen annosten päälle. Ohje: 400 g naudan ulkofileetä 1 sipuli 2 rkl oliiviöljyä 4 kananmunaa Kastike: 3 rkl soijakastiketta 3 rkl riisiviinietikkaa 1- 1 1/2 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna 1 1/2 rkl sokeria Koristeluun: 2 kevätsipulia hienonnettuna Muutama thaibasilikan lehti silputtuna Japanilainen riisi:…
-
-
Petto di pollo alla Parmigiana eli parmesaanilla ja mozzarellalla kuorrutetut broilerinfileet
Tämä ruoka on täydellinen sunnuntairuoka vaikkapa pitkän ulkolenkin jälkeen. Tein tämän perheelle yhtenä sunnuntaina ennenkuin tämä karanteeniaika alkoi. Muuttunut tilanne on pitänyt niin kiireisenä etten ole vain ehtinyt kirjoittaa ohjetta tänne blogiin. Joten vähän jälkijunassa tulee, mutta se ei haittaa mitään. Nyt kun on enemmän aikaa ruuanlaittoon, niin suosittelen tätä lämpimästi sinulle johonkin viikonloppuun. Ohje on Italian dieetti kirjasta ja ei tämä varsinaisesti mitään dieettiruokaa ole, mutta mielestäni kaikkea voi syödä, kunhan määrät ovat kohtuulliset. Tässä ohjeessa on myös munakoisoa, josta pidän kovasti. Älä pelästy niiden keittämistä ja paistamista, se käy varsin nopeasti. Suosittelen taas, että käytät buffala mozzarellaa, jos sitä kaupasta tällä hetkellä löytyy… Ohje: 1 pieni munakoiso 5…
-
Hiekkamantelit Manchego-juuston kera
Ensimmäinen viikko karanteenia takana ja kyllä vie mehut tehdä töitä ja opettaa poikia, vaikka tämä poikkeustila onkin mielestäni ainut oikea ratkaisu. Vaikka useana perjantaina väsyttää työviikon jälkeen, niin tänä perjantaina olin niin väsynyt, että viikonlopun ruokalistan teko oli haastavampaa kuin yleensä. Syötiin tuttuja makuja ja en edes ottanut listalle vaativampia ruokia. Pääasia, että meillä on ruokaa ja se on hyvää. Perjantaina söimme paellaa, jonka ohje blogissa jo on. Sen verran oli energiaa, että uusimmassa Glorian ruoka&viini lehdessä ollut hiekkamantelien ohje pääsi heti kokeiluun paellan alkupalaksi. Ja oh boy, miten hyviä ne olivatkaan! Ja sopivat loistavasti yhteen Manchego juuston kanssa. Teen näitä varmuudella uudelleen ja silloin meillä on toivottavasti jo ystäviä…
-
Hummeripasta, kirsikkatomaatti-pestofocaccia ja rucola-päärynä-sinihomejuustosalaatti
Viime lauantaina tein aikuisille vähän pidemmän kaavan mukaan ja parempaa ruokaa. Listalle päätyi kokeiltavaksi Glorian ruoka&viinin hummeripasta. Lisäksi minulla on pitkään ollut listalla tuo pestofocaccia, joten se pääsi nyt viimein kokeiluun! Tein myös salaatin päärynästä ja homejuustosta, joita löytyi valmiiksi ja en halunnut niiden pilaantuvan ja menevän hukkaan. Hummereita ostin pakastealtaasta yhden, mutta jos pastan syöjiä on enemmän kuin kaksi, suosittelen ostamaan niitä kaksi kappaletta. Lähi Citymarketissamme yksi hummeri maksoi hieman alle 15€. Laitoin sen jo perjantai-iltana jääkaappiin sulaamaan ja valmistin lauantai-iltana. Sulatusaika oli 10-12 tuntia, minä sulatin reilut 12 tuntia ja se vaati vähintään sen. Valmistin kaikki yhtä aikaa ja tähän meni noin 2 tuntia, joten ruoka on selkeästi…
-
Menemen eli turkkilainen shaksuka
Lauantaiaamuna poikien lätkät alkoivat vasta 11:45 ja 13:45, joten meillä oli mahdollisuus rauhalliseen aamupalaan. Kun näitä aamuja on, hyödynnän sen aina omalla urheilulla sekä pitkänkaavan aamupalalla. Eilen illalla Glorian ruoka&viini lehtiä selatessani vastaan tuli tämä turkkilainen Menemen. Olen aiemminkin julkaissut shaksukan ohjeen täällä, mutta tämä on siis tällä kertaa turkkilainen versio ja raaka-aineiltaan hyvin yksinkertainen ja mielestäni nopea valmistaa. Älä pelästy tomaattien kalttausta, se on loppujen lopuksi todella helppoa ja siihen menee reilusti alta 5 minuuttia. Ohjeessa oli yhtenä raaka-aineena vihreät turkkilaiset suippopaprikat ja niiden saatavuudesta varoiteltiin jo ohjeessa. Lähimmästä Citymarketista en niitä saanut, joten ostin ehdotettuja punaisia suippopaprikoita. Mies muisteli, että olisi niitä lähi Lidilissä kuitenkin joskus nähnyt. Tällä(kään)…
-
Huevos rancheros-vohvelit
Uusimmassa Glorian ruoka&viini lehdessä oli taas niin paljon hyviä ohjeita ja hiihtoloma antoi oivallisen tilaisuuden kokeilla niitä heti. Lammasragun testasin jo ja se oli vähintään niin herkullista kuin kuvasta saattoi päätellä. Toinen, jonka kuulin kutsuvan nimeäni olivat nämä Huevos rancheros-vohvelit. Päätin tehdä niitä aamiaiseksi pikimmiten. Toisin kuitenkin kävi. Yhtenä iltana esikoisella oli pitkät jäätreenit ja ajattelin, että nämä sopivat aivan yhtä hyvin iltapalaksi, joten söimme nämä illalla. Ennakoin myös niin, että tein taikinan ajoissa valmiiksi ja jätin parvekkelle viileään odottamaan paistamista. Taikinan ohjeessa on kivennäisvettä ja suosittelen ehdottomasti tekemään vohvelitaikinan, jossa on kivennäisvettä. Olen kokeillut sekä ilman että kanssa ja vohvelit ovat huomattavasti kuohkeammat, kun taikinassa on kivennäisvettä. Toinen vahva…
-
Lammasragú
Olen tilannut jo vuosia Glorian ruoka&viiniä kestotilauksella ja taas uusimmassa lehdessä oli kansiruoka, joka innosti tekemään kuvan ruuan niin pian kuin mahdollista. Ajankohdan piti olla viikonloppu tai muu päivä, jolloin aikaa ruuanlaittoon olisi, koska ruokaa haudutettaisiin padassa 1,5 tuntia. Koska perheemme syö pastaa usein ja pidämme kaikki lampaasta päätin kokeilla tätä ruokaa hiihtolomalla, kun aikaa ruuan valmistukseeen olisi enemmän. Itse haudutus ei ole ongelma, toki kotona pitää pystyä olemaan, koska en jättäisi ruokaa liedelle yksinään hautumaan. Mutta myös kaikkeen pilkkomiseen meni aikaa. Ensin piti suikaloida karitsa suupaloiksi ja sen jälkeen silputa niin sipulit, selleri kuin porkkanatkin pieniksi kuutioiksi. Minulla oli juuri nyt tänään tähän aikaa ja kuuntelin samalla BookBeatista Aino…
-
Seesamibroileri peruna-porkkanapedillä maapähkinäkastikkeen kera
Kuten olen aiemmin kertonut, teen paljon ruokia Kodin Kuvalehdestä. Äitini tilaa sen minulle aina nimipäivälahjaksi ja moni lehden ohjeista on jäänyt elämään klassikoiksi ruokapöytäämme. Tällä kertaa silmiini osui tämä seesamibroileri, jossa koko ruoka valmistuu uunissa samassa vuuassa. Ohjeessa broileri on koipipaloja, mutta koska en itse ole juurikaan niiden ystävä, niin korvasin ne broilerin sisäfileillä. Jos päädyt itse käyttämään koipipaloja, niin tee tuplamarinadi, koska koivet myydään isommassa erässä. Kastikkeena oli hyvin ykinkertaisesti valmistettu maapähkinäkastike ja valitettavasti tämä oli maultaan suuri pettymys. Tosin aavistelinkin näin, koska kunnon Satay vaatii enemmän raaka-aineita. Tässä ohjeessa sekoitettiin yhteen vain turkkilainen jogurtti ja makeuttamaton maapähkinävoi ja maustettiin kevyesti. Tee tämä, jos et kaipaa auetnttisuutta ja/tai aika…
-
Lämmin thaimaalainen kanasalaatti
Tänään teki mieli jotain aasialaista ruokaa ja selailin aasialaisia keittokirjojani. Vastaan tuli tämä salaatti, jonka yläkulmaan olen kirjoittanut ”Tosi hyvä! 08/09” Olen tehnyt tätä tuonkin päivämäärän jälkeen, mutta nyt oli ehtinyt hetki taas vierähtää. En tee usein salaatteja talvella, koska kaipaan talvisin enemmän lämmintä ruokaa. Tämä talvi 2019-2020 ei nyt kuitenkaan ole ollut kovinkaan talvinen ja tässä salaatissa on sekä broileri että kookoskastike lämmin, niin maistui myös näin helmikuussa erittäin hyvin! Tässä salaatissa on erittäin paljon makua ja myös ruokaisuutta. Tämä annos riittää hyvin kahdelle pääruuaksi, koska esikoinen söi tätä myös reippaasti ja itse olisin syönyt hieman enemmän… Marinoin broileria tupla-annoksen ja kaikki grillattiin. Puolet meni tähän salaattiin, puolet pojille…
-
Appelsiinivispipuuro
Pidämme mieheni kanssa molemmat vispipuurosta, ehkä siksi että sitä syötiin meidän laspuudessa 70-luvulla usein ja maku vie lapsuuteen. Lapsemme eivät ole kuitenkaan koskaan oppineet siitä pitämään, vaikka olen käyttänyt eri marjoja ja keittänyt ja tarjonnut sitä heille säännöllisin väliajoin. Olen tehnyt vispipuuroa niin puolukasta, punaisista viinimarjoista kuin raparperistakin. Lapsena paras maku oli mielestäni omena, jota äiti teki ja vatkasi puuron hartaasti kuohkeaksi. Kun somessa tuli vastaan tämä appelsiinivispipuuro, päätin heti kokeilla koska sen oli pakko toimia! Tein koko annoksen ja kuten arvasinkin, vain mieheni ja minä söimme sitä, esikoinen sentään maistoi hieman, mutta ei pitänyt. Puurossa ei ole sokeria, vain hieman hunajaa, ehkäpä lapsia ei puhuttele niin paljon hieman hapan…